Hyppää sisältöön

Ketamiini-Markku tekee päivisin sosiaalityötä, iltaisin ironisia meemejä kamankäytöstä – huumeet huvittivat, kunnes ongelmakäyttäjät alkoivat nauraa mukana

Vuonna 2020 Instagramin meemitilit nauroivat maailman järjettömyydelle.

Instagramissa @ketamiini_markun_meme_stash-tilillä on yli 17 000 seuraajaa. Kuva: Ketamiini-Markku Instagram

Ketamiini-Markku on nuori mies, joka auttaa päivisin syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Iltaisin hän väsää Instagram-tililleen meemejä, jotka kertovat kamankäytöstä, meikäpojan kahveenjuonnista ja nuorten eksistentiaalisesta ahdistuksesta.

Markun ja muiden zoomereiden, eli 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa syntyneen z-sukupolven, internethuumoria kuvaa parhaiten yksi sana: absurdi.

Tässä jutussa Ketamiini-Markku esiintyy nimimerkillään, koska hänen henkilöllisyytensä paljastuminen voisi vaarantaa työt sosiaalialalla. Hän uskoo, etteivät kaikki kollegat ymmärtäisi huumorin tuhtia ironiaa.

Markun meemit ovatkin roiseja, rosoisia ja usein aivan järjettömiä.

Ne edustavat niin sanottua dank meme -kulttuuria, joka on ollut Yhdysvalloissa jo vuosia pinnalla. Tähän meemien alagenreen kuuluvat vitsit, jotka ampuvat tarkoituksella yli hilseen, ja visuaalinen estetiikka, joka on harkitun kömpelöä.

Suomessa suosittuja dank meme -profiileja on Instagramissa muutama kourallinen, ja @ketamiini_markun_meme_stash on 17 000 seuraajallaan yksi suosituimmista.

– Oli kyse sitten hämmennyksestä, häpeästä tai totaalisesta repeämisestä, dank meme herättää tunteita. Se on huumoria ekstramausteilla, Markku kuvailee.

Suosion kasvaessa Markku on ottanut vastuuta meemien välittämistä viesteistä, ja esimerkiksi irtaantunut huumeidenkäytön glorifioinnista. Vieläkään vitsit eivät kuitenkaan ole mitenkään salonkikelpoisia.

Jos maailmaa ei voi selittää, sille voi nauraa

Monen muun koulupojan tapaan Markku vietti 2010-luvun taitteen selailemalla netin kuvafoorumeita, kuten kotimaista Kuvalautaa (siirryt toiseen palveluun) ja amerikkalaista 4chania.

– Siellä sain ensikosketuksen meemikulttuuriin. Jutut perustuivat mahdollisimman edgyyn huumoriin: mitä roisimpaa, sitä hauskempaa.

Ennen 2010-luvun puoliväliä monikerroksisen ironiset meemisivustot yleistyivät. Ketamiini-Markun kansainvälisiä esikuvia olivat Emerald's creamy cheese meme market ja Comrade Stalin's dank meme stash.

Markku keräili muiden tuottamia meemejä puhelimeensa, ja kun laitteen muisti alkoi tulla täyteen, hän alkoi postailla niitä Instagram-tilille. Alkuun profiilin nimi oli @rafaelinmankeli ja sisältö oli kesympää.

Seuraajia oli vielä vuoden 2020 alussa tuhatkunta.

Kevättalvella hän päätti keksiä sivulleen esikuviensa tapaan mahdollisimman pitkän ja typerän nimen. Syntyi @ketamiini_markun_meme_stash. Uudistettu profiili keskittyi nyt pelkästään itse tuotettuun sisältöön.

– Uudelleenbrändäys onnistui hyvin. Parissa päivässä tuli tuhat uutta seuraajaa.

Samoihin aikoihin uutisista sai lukea kiihtyvästä ilmastokriisistä, globaaliksi ilmiöksi leviävästä Black Lives Matter -ihmisoikeusliikkeestä ja Kiinan Wuhanista leviävästä uudesta viruksesta.

Maailma oli muuttumassa aiempaa järjettömämmäksi ja ahdistavammaksi. Jos sitä ei voinut selittää, ainakin sille saattoi nauraa.

Paavo Pesusieni tarvitsee akuutisti kahvia

Kevät 2020 oli kasvun aikaa muillekin dank meme -tileille Suomessa.

Genreen kuuluu yhteisöllisyys sosiaalisessa mediassa. Toisten meemejä tykätään, kommentoidaan sekä jaetaan, mutta myös lainataan ja versioidaan uudelleen.

Ketamiini-Markun nonniih-hittimeemiä, jossa Paavo Pesusieni kaipaa akuutisti kahvia, on varioitu useissa kymmenissä meemeissä.

Keskinäisistä viittauksista hyvä esimerkki on huhtikuussa aloittanut Kontentti_kingien @vainnonniihjutut (siirryt toiseen palveluun)-profiili, joka alkuun lähinnä varioi kahvi- ja nonniih-teemaisia vitsejä. Uusi sivusto kehitti pian omat hittijuttunsa, kuten kauppis- ja taideopiskelijoiden starter pack -meemit.

Koronakevään aikana samoissa somekuplissa levisivät myös @pehmopoju_destroyer_69, @huumori.h, @pupujussi12, ja @tyostresihuolet -profiilien meemit. Jälkimmäinen oli vielä syksyllä genrensä suosituin yli 30 000 seuraajallaan, mutta sivuston ylläpitäjä on nyt ilmoittanut pitävänsä taukoa somesta.

Suurin osa meemien tekijöistä on nuoria kaupunkilaismiehiä, monet taide- tai muusikkopiireissä. He ammentavat huumorinsa omasta elämänkokemuksestaan. Niin myös Ketamiini-Markku.

– Kun on kasvanut Itä-Helsingin lähiössä, sitä on nähnyt kaiken maailman hiippareita, joista löytää inspiraatiota. Ei pidä mennä kuin tunniksi Kontulan ostarille, niin siitä voisi kirjoittaa kokonaisen stand up -shown.

Mikä huumeissa naurattaa?

Ketamiini, metamfetamiini, halpisolut ja kannabis korostuivat viime vuonna Markun ja monien muiden zoomereiden meemeissä vähintään yhtä paljon kuin korona, työn tai opiskelun välttely, politiikka ja populaarikulttuuriviittaukset.

Amerikkalaisten esikuvien meemeissä huumeet ovat tabu, mutta Britanniassa kamanvetämiseen keskittyvät huumorisivut ovat olleet pinnalla jo pitkään. Esimerkiksi Ketflix and Pills (siirryt toiseen palveluun) -tilillä, jonka vitsit kertovat päiväkausia jatkuvasta huumesekoilusta, on satojatuhansia seuraajia.

Mikä huumeissa on niin hauskaa, Ketamiini-Markku?

– Jos eksyt kesällä Kallion puistojen hippirinkeihin, kuulet tarinoita, kuinka joku poltti gramman hitit bongista ja oli muka niin siistiä. Minä vaihdan tarinoissa pilven tilalle mahdollisimman kovan aineen ja tuon siten esiin huumemaailman absurdiuden.

Markun tarkoitus ei siis ole romantisoida kamankäyttöä, vaan nauraa huumekulttuurin järjettömyydelle. Markku kuitenkin kyllästyi huumeaiheisiin, kun ongelmakäyttäjät alkoivat nauraa mukana.

– Huomasin, että monet käyttäjät hakevat sivultani samaistumispintaa, enkä jaksanut enää lukea nistien kommentteja. Koin tarvetta siirtyä vähän etäämmäksi teemasta.

Markku päätti postata muutaman raitistumismeemin. Paavo Pesusieni lähti seuraavassa vitsissä kolmen kuukauden putken jälkeen A-klinikalle, ja "huume valistus alligaattori" kertoi MDMA:n ja SSRI-lääkkeiden yhdistelmän vaarallisuudesta. Markku julkaisi myös listan huume- tai päihdeongelmiin apua tarjoavista tahoista.

– Yritän pitää sellaisen pohjavireen, että meemien tekeminen on hyvän tekemistä. Seuraajamäärä asettaa vastuuta.

Markku on hiljattain ottanut kantaa myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta ja poliittisia ääriliikkeitä vastaan. Meemeissä ei hänen mielestään kuitenkaan pidä alkaa liiaksi saarnata. Huumori on kaiken ytimessä.

Ketamiini-Markun meemien kirjoittamista ohjaa ajatus siitä, mikä olisi kavereiden mielestä hauskaa.

Ehkä zoomereiden sarkastisilla meemeillä ei olekaan sen suurempaa tarkoitusta, kuin aiheuttaa mahdollisimman paskaiset naurut pienimmällä mahdollisella vaivalla.

Suomalaisia dank meme -profiileja:

Lue myös: