1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. joulukortit

Joulupostia ikäihmisille keräsi Kainuussa ison potin kortteja

Kuhmossa kortteja taiteilivat myös lapset.

joulukortit
Käsi pitelee joulukorttia.
Kuhmon kaupungilta kerrotaan, että hoivakotien työntekijöiltä ja asukkailta on jo tullut ilahtuneita kommentteja joulukorteista. Kuvituskuva.Stefan Granholm / Yle

Joulupostia ikäihmisille -kampanja keräsi tuhansia joulukortteja kainuulaisille ikäihmisille. Kampanjassa askarreltiin ja kerättiin joulukortteja jaettavaksi kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille.

Esimerkiksi Kajaanissa kortteja kerättiin yli 4 000, ja niitä on jaettu Kajaanin lisäksi Hyrynsalmella, Ristijärvellä ja Suomussalmella. Kuhmossa puolestaan kampanjan aikana kerättiin 700 joulukorttia. Lisäksi Kuhmon koulujen oppilaat ja osa päiväkodeista teki ikäihmisille lähes 450 korttia.

Kuhmon kaupungilta kerrotaan, että hoivakotien työntekijöiltä ja asukkailta on jo tullut ilahtuneita kommentteja joulukorteista.

Kuhmon ja Kajaanin lisäksi kampanjaan osallistui Kainuun kunnista ainakin Paltamo, Ristijärvi ja Sotkamo.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi