1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. joulu

Pohjois-Karjalaan lupaillaan lumista joulua

Tapaninpäivänä pakkasta on monin paikoin yli 10 astetta.

joulu
Luminen rivitalon piha ulkovalojen loisteessa.
Joensuussa oli viikko sitten eli 17. joulukuuta näin talvista.Jouki Väinämö / Yle

Pohjois-Karjalaan saadaan luminen joulu.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan keskiviikkona leviää suureen osaan maata sadealue, josta kertyy lunta muutamia senttejä.

Torstaina jouluaattona sekä myös joulupäivänä tulee edelleen lumisateita, minkä jälkeen tuuli kääntyy idän ja pohjoisen puolelle ja sää kylmenee.

Tapaninpäivänä pakkasta on maakunnassa monin paikoin yli 10 astetta. Esimerkiksi Lieksassa ja Valtimolla pakkasta voi olla lähemmäs 20 astetta.

Lue seuraavaksi