1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hyväntekeväisyys

Tältä näytti Rautatientorilla, missä vietettiin poikkeuksellista Hurstin joulujuhlaa: tunnissa jaettiin 2 000 ruokakassia

Koronarajoitukset estivät perinteisen Hurstin joulujuhlan ensimmäistä kertaa yli viiteenkymmeneen vuoteen.

hyväntekeväisyys
Hurstinapu jakoi joulun ruokakasseja Helsingin Rautatientorilla.
Jouluruokaa jaettiin vähävaraisille Helsingin Rautatientorilla.

2 000 joulukassia. Kasseissa kinkkua, perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa, rosollia, juustoa, graavilohta, sinappia, silliä, joululimppua, pipareita, suklaakonvehtirasia, kahvia, mehua ja vuodelle 2020 uskollisena loppusilauksena paketillinen kasvomaskeja.

Tällaista joulunvieton täsmäpakettia jaettiin vähäosaisille tänään keskiviikkona Helsingissä Rautatientorilla Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön toimesta. Hurstin väki ei jäänyt tuleen makaamaan, kun koronarajoitukset tekivät perinteisestä joulujuhlasta mahdottoman järjestää.

Jono ruokakasseille aukesi kello 12. Tunnin kuluttua kaikki kassit oli jaettu.

Heikki Hursti kertoi Radio Suomen päivässä, miten vähävaraisia autetaan nyt.
Hurstinapu jakoi joulun ruokakasseja Helsingin Rautatientorilla. Heikki Hursti julistaa tapahtuman alkaneeksi.
Joulujuhlaperinteen aloittajan, Veikko Hurstin poika Heikki kuulutti ihmiset hakemaan joulukasseja.Henrietta Hassinen / Yle

Vuodesta 1967 jatkunut, viime vuosina Messuhallissa järjestetty juhlaperinne katkesi, mutta jouluruokaa järjestö jakaa silti.

Joulujuhliin on perinteisesti osallistunut alle puolitoistatuhatta ihmistä. Tänä vuonna pelattiin varman päälle ja juhlaruoan korvaavia joulukasseja laitettiin valmiiksi kaksituhatta.

– Tänä vuonna tehdään paljon enemmän puolet pienemmällä porukalla. Edellisvuosinakin ollaan tehty tällaisia ruokakasseja noin 1 200, tällä kertaa tehdään 2 000, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Sini Hursti kertoo.

Juhlissa on yleensä ollut useita satoja vapaaehtoistyöntekijöitä. Juhlan peruuntumisen takia järjestelyt hoidetaan nyt Hurstin omien työntekijöiden kesken.

Hurstinapu jakoi joulun ruokakasseja Helsingin Rautatientorilla.
Kaikki 2000 joulukassia jaettiin, ja enemmänkin olisi mennyt.Henrietta Hassinen / Yle

Ihmiset olivat joukolla liikenteessä Rautatientorilla. Sini Hursti oli osannut odottaakin isompaa ryntäystä.

– Tämä on helppo tapa ihmisille tulla hakemaan ruokakassi, odotin että paljon väkeä tulee.

Hursti arvioi, että kodittomien ja muiden vähäosaisten määrä tulee vain kasvamaan korona-ajan jatkuessa.

Jonkinlaista joulun riemua oli silti ilmassa, sillä Hursti sanoi nähneensä jonossa paljon hymyjä ja hyvää tuulta, mikä on ruokajonotapahtumissa harvinaista.

Hurstinapu jakoi joulun ruokakasseja Helsingin Rautatientorilla.
Ruoka-apua tarvitsevia riitti.Henrietta Hassinen / Yle

Keskiviikkoisissa ruoanjakotapahtumissa jaetaan tavallisesti noin 800–900 ruokakassia. Sini Hurstin mukaan ruoka-avun tarvitsijat jakautuvat nykyään useampien eri toimijoiden jonoihin, sillä niitä on koronavuonna tullut lisää.

Päättäjille Hursti lähettää terveisiä.

– Auttakaa. Tulkaa tänne katsomaan tai katsokaa telkkarista, millaista tämä oikeasti on.

Hurstinapu jakoi joulun ruokakasseja Helsingin Rautatientorilla.
Hurstin Valinta on normaalista poiketen järjestänyt koko joulukuun ajan ruokajakoja.Henrietta Hassinen / Yle

Voit keskustella aiheesta 24.12. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Korona jakaa suomalaisia: konkurssin tehnyt lappilainen yrittäjä pyytää nyt sosiaaliapua – "Kyllä tuntuu meleko pahalta"

10 euroa tilillä, tuhansien laskut odottamassa – suojavaruste- ja lisäruokahankinnat ovat vieneet monen ruoka-apujärjestön talouden kriittiselle rajalle

Korona ajoi köyhiä perheitä auttavan yhdistyksen tiukoille — rahaa menee ruoka-apuun, ja lasten toiveet odottavat lahjapuiden oksilla

Leipäjonojen piti olla väliaikainen tuki, mutta ruoka-apua tarvitsee yhä suurempi joukko – tutkijat kertovat, kuinka köyhyys nujerretaan

Lue seuraavaksi