1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ortodoksisuus

Kolmen seurakunnan yhdistyminen suurseurakunnaksi tuo säästöjä – seurakuntalaisten arjessa yhdistyminen ei juuri näy

Lappeenrannan, Kotkan ja Haminan ortodoksista seurakunnista tulee vuodenvaihteessa Kaakkois-Suomen seurakunta.

ortodoksisuus
Pokrovan kirkko.
Kolmen seurakunnan yhdistyminen on suuri muutos. Arkistokuvassa Pokrovan kirkko Lappeenrannan Linnoituksessa.Kari Kosonen / Yle

Vuoden vaihteessa kolme kaakkoissuomalaista ortodoksista seurakuntaa yhdistyy yhdeksi suurseurakunnaksi. Lappeenrannan, Kotkan ja Haminan ortodoksista seurakunnista tulee Kaakkois-Suomen seurakunta.

Nykyisen Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Timo Tynkkysen mukaan kyseessä on suuri hallinnollinen muutos.

– Näin mittava muutos on tapahtunut viimeksi sotavuosina, kun uusia seurakuntia perustettiin ja seurakuntajakoa rakennettiin, isä Timo sanoo.

Alunperin seurakuntien yhdistymistä suunniteltiin jo vuoden 2020 alkuun. Kirkollishallitus halusi kuitenkin vuoden lykkäyksellä taata tasavertaisen alueellisen edustuksen seurakunnan päätöksenteossa.

Toiminta säilyy ennallaan

Yhdistymisen taustalla on laajempi prosessi, joka ei koske pelkästään Kaakkois-Suomea vaan koko ortodoksista kirkkoa Suomessa.

– Muutos on lähtenyt liikkeelle raskaasta hallinnosta, joka meillä pienessä kirkossa on, kirkkoherra Timo Tynkkynen toteaa.

Hallinnollinen ja taloudellinen yhteenliittymä näkyy seurakuntalaisille kuitenkin lähinnä seurakunnan nimenmuutoksena.

– Seurakuntien toiminta jatkuu jokaisella alueella. Kaikki työntekijät jatkavat entisissä tehtävissään, ja jumalanpalveluspaikat säilyvät entisellään.

Pokrovan kirkko.
Seurakuntien toiminta jatkuu kaikilla paikkakunnilla ennallaan.Kari Kosonen / Yle

Seurakuntien yhdistyessä myös kirkollisveroprosentti yhdistetään. Haminan alueella tämä näkyy kirkollisveroprosentin laskuna.

Yhdistyminen ei tuo uudelle seurakunnalle lisää rahaa, mutta pitkällä aikavälillä säästöjä saattaa syntyä.

– Pystymme esimerkiksi karsimaan sellaisia kuluja, joita kolmen hallinnon ylläpitämiseen kului.

Haikein mielin

Uudessa suurseurakunnassa on reilut 4 000 jäsentä. Uuden seurakunnan pääpaikka on Lappeenrannassa.

Nykyisen Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Timo Tynkkynen siirtyy uuden yhdistyneen seurakunnan kirkkoherraksi odottavin mielin.

– Olen onneksi saanut olla mukana tekemässä tätä yhdistymistä, joten kyseessä ei ole täysin hyppy tuntemattomaan. Haikeaa tämä on siinä mielessä, että Lappeenrannan seurakunta täytti tänä vuonna 265 vuotta. Vaikka seurakunta ei häviä, sen nimi muuttuu.

Lue seuraavaksi