1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. takaa-ajo

Viikonlopun takaa-ajoa Mikkelissä tutkitaan muun muassa törkeänä pahoinpitelyn yrityksenä ja törkeänä rattijuopumuksena

Hämeen poliisi kertoo, että rikosnimike on muuttunut murhan yrityksestä törkeäksi pahoinpitelyn yritykseksi.

takaa-ajo
Poliisi teksti poliisihenkilön selässä.
Kristiina Lehto / Yle

Mikkelissä poliisilla oli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä takaa-ajotilanne, jossa poliisia pakoon ajaneen auton kuljettajaa epäillään törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lisäksi ajoneuvon kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Hämeen poliisi kertoo tiedotteessaan, että tapauksen esitutkinta on edennyt suunnitelman mukaisesti ja rikosnimikkeet ovat täsmentyneet. Aiemmin tapausta tutkittiin epäiltynä murhan yrityksenä.

Poliisi yritti pysättää VW Polo-merkkisen henkilöauton Mikkelin keskustassa, mutta auton kuljettaja ei noudattanut poliisipartion pysäytysmerkkiä, vaan kiihdytti pakoon Maaherrankatua etelään.

Takaa-ajo jatkui taajama-alueella, kunnes pakenevan auton kuljettaja menetti auton hallinnan Laajatiellä Pyrypolun risteyksessä siten, että auto pyörähti pyörillään 180 astetta ja pysähtyi.

Poliisipartio tavoitti auton ja yritti keskeyttää henkilöauton pakenemisen siinä onnistumatta. Poliisi oli tullut ulos autosta, mutta henkilöauton kuljettaja kaasutti vielä eteenpäin. Tästä tilanteesta kuljettajaa epäillään törkeän pahoinpitelyn yrityksestä.

Samaan aikaan Laajatietä Pyrynpolun suuntaa ajoi tumma Audi-merkkinen henkilöauto, joka joutui pysähtymään tilanteen vuoksi.

Takaa-ajo jatkui Laajatietä takaisin Tuukkalantien suuntaan, ja Lappeenrannantietä Ristiinan suuntaan. Lappeenrannantieltä ajo jatkui takaisin Laajatielle ja sieltä Tuulitaipaleelta Vihurintaipaleelle, jonne henkilöauto pysähtyi.

Autossa kuljettajana ollut eteläsavolainen vuonna 1986 syntynyt mies ei vastustanut kiinniottoa. Apukuljettajana ollut eteläsavolainen, vuonna 1973 syntynyt mies vastusti kiinniottoa, jonka vuoksi häntä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Poliisi pyytää Audilla 27.12.2020 klo 01.07 Laajatiellä liikkeellä olleita henkilöitä ilmoittautumaan ja kertomaan havainnoistaan.

Havainnoista voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.hame@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun).

Kello 17.16. 28.12.2020 täydennetty alaotsikkoa ja lisätty tekstiin, mistä tilanteesta kuljettajaa epäillään törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä.

Lue seuraavaksi