1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Vauvaraha

Kuudessa Pohjois-Pohjanmaan ja kahdessa Kainuun kunnassa maksetaan vauvarahaa

Lisäksi osassa kunnista syntynyttä vauvaa muistetaan lahjakorteilla. Toisaalla panostetaan pienten lasten perheiden palveluihin.

Vauvaraha
Vauvan jalat äidin kämmenellä.
Pienessä kunnassa jokaisen vauvan syntymä tuo tulevaisuutta muun muassa alueen kouluille, ja peheet tuovat myös verotuloja kuntiin. Kuvituskuva.Nella Nuora / Yle

Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa kymmenisen kuntaa haluaa nostaa alueensa syntyvyyttä joko niin sanotulla vauvarahalla tai vauvan vanhemmille annettavilla lahjakorteilla.

Kyselyymme vastanneista kunnista kuusi Pohjois-Pohjanmaan ja kaksi Kainuun kuntaa kertoo maksavansa suoraa rahaa kuntaan syntyvästä uudesta lapsesta.

Suurin summa on Pyhäjoella, 1 000 euroa.

– Sitä on maksettu toistakymmentä vuotta. On haluttu viestiä, että lapsi on tärkeä. Summa on sellainen, että se on merkityksellinen lapsiperheelle, ja sillä voi tehdä tarvittavia hankintoja, Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen kertoo.

Reilu lahja perheille tulee myös Oulaisissa, Taivalkoskella ja Ristijärvellä, jossa vauvarahan suuruus on kaikissa 500 euroa. Pudasjärvellä summa on 482 euroa ja Puolangalla 300 euroa.

Pienintä rahaa maksavat Lumijoki, 50 euroa sekä Siikalatva, 80 euroa.

Lahjakortteja vastasyntyneen vauvan vanhemmille annetaan Haapajärvellä, Utajärvellä ja Vaalassa. Haapajärvellä ostokortin suuruus on 500 euroa, muualla liikutaan satasessa.

Haapavedellä ja Siikajoella vauvarahaa harkitaan, Alavieskassa kunnanjohtaja toivoo, että se otettaisiin käyttöön.

Vauvarahan saamisen ehtona useimmissa kunnissa on se, että vauva ja vanhemmat ovat kirjoilla kunnassa vuoden lopussa.

Vauvarahan sijaan kuntalisä, yhteisiä tapaamisia tai valokuvakilpailu

Kainuussa Kuhmo muistaa vauvaperheitä kutsumalla heidät yhteiseen tilaisuuteen ja antamalla perheelle pienen lahjan.

– Kotihoidontuen kuntalisä on myös käytössä, kertoo Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä.

Myös Reisjärvelle ollaan suunnittelemassa Kuhmon lailla perhetapaamista koronaepidemian laantumisen jälkeen.

– Lisäksi vuosittain syntyneiden vauvojen valokuvaäänestyksen voittajalle kunta on lahjoittanut lahjakortin. Valokuvaäänestys on toteutettu yhteistyössä paikallislehden kanssa, kertoo Reisjärven kunnanjohtaja Marjut Silvast.

Sadan euron lahjakortin jo jakavalla Utajärvellä on taas panostettu kotihoidontuen kuntalisään, se on 300 euroa alle kaksivuotiaasta lapsesta.

Paltamon kunta houkuttelee lapsiperheitä tarjoamalla ilmaisen varhaiskasvatuksen.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi