1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. jätteet

Jäteastiat pursuilevat joulun jäljiltä – "Kaikki astiat ovat ihan täynnä ja kannetkin pystyssä", sanoo logistiikkapäällikkö

Erityisesti kartonkiastiat täyttyvät joulun aikaan vauhdilla.

jätteet
Roska-astia on täynnä kartonkijätettä joulun jälkeen
Erityisesti pahvijätteen määrä kasvaa jouluna. Kuvituskuva.Juha-Petri Koponen / Yle

Monien taloyhtiöiden roskikset pursuilevat jälleen joulun jäljiltä. Jätemäärän kasvu näkyy myös Mustankorkean jätekeskuksella, jonne kuljetetaan roskia Jyväskylästä ja lähikunnista.

– Maanantaina, tiistaina ja osin keskiviikkonakin jäteastiat ovat isommissa taloyhtiöissä täynnä, mutta kaikki tyhjennykset tehdään suunnitellusti, sanoo Mustankorkean logistiikkapäällikkö Antti Anhava.

Mustankorkean jätekeskuksessa otettiin eilen maanantaina vastaan kaksinkertainen määrä kotitalouksien sekajätettä verrattuna maanantaihin 21. joulukuuta. Jätemäärä kasvoi noin 60 tonnista noin 120 tonniin.

Yksittäisiä päiviä ei kuitenkaan voi aivan suoraan vertailla keskenään, koska jätteidenkeruun päivät ja reitit poikkeavat toisistaan joulun pyhien takia.

– Näiden kahden maanantain vertaaminen antaa liian raflaavan kuvan muutoksesta. Arvoisin, että joulun jälkeisen viikon jätemäärä on noin 50 prosenttia isompi kuin joulua edeltävän viikon, Anhava sanoo.

Kartonkiastiat täyttyvät, kun paketteja ei taitella

Erityisesti kartonkiastiat täyttyvät joulun aikaan vauhdilla. Anhava arvioi, että kartonkimäärä kasvaa 30–40 prosentilla tavallisesta.

– Kartongin tilavuus kasvaa, vaikka tonnimäärä ei välttämättä kasva samaa vauhtia. Kartonkiastiat täyttyvät tosi nopeasti, kun sinne laitetaan iso Xbox-laatikko tai Lego-paketti taittelematta sitä pieneksi, Anhava kuvaa.

– Myös sekajäteastiat täyttyvät nopeasti esimerkiksi lahjapaperista. Kaikki astiat ovat ihan täynnä ja kannetkin pystyssä.

Jäteastiat pursuilevat joulun aikaan myös siksi, että tyhjennysvälit venyvät pyhien takia.

Tilanne purkautuu Anhavan mukaan viimeistään maanantaina 11. tammikuuta, jolloin palataan normaaleihin tyhjennysväleihin ja -päiviin.

Lue seuraavaksi