1. yle.fi
  2. Uutiset

Palkinto kaikkein kovimmille

Näin valmistuvat Suomen parhaille urheilijoille ojennettavat Uno-palkinnot.

Urheilugaaloissa jaettavat Uno-palkinnot valmistetaan jaloteräksestä Oulun Kiimingissä.

Valtakunnan Urheilugaalassa 14. tammikuuta jaetaan isommat pokaalit vuoden parhaille urheilijoille. Pienemmät menevät jakoon maakuntien urheilugaaloihin.

Nikama Designin yrittäjä Teemu Partanen kertoo, että Harri Koskisen suunnittelema palkinto oli aiemmin hopeoitua lasia.

Nikama valmisti ensimmäiset Unot vuonna 2013. Työ on yritykselle vuoden suurimpia yksittäisiä tilauksia ja vuoden kohokohta. Muitakin Unojen ostajia olisi, mutta niitä ei muille valmisteta.

Pokaali valmistetaan viidestä osasta: kupeista, kartioista ja putkesta. Käsityön osuus on merkittävä hitsauksessa ja kiillottamisessa.

Töisevä materiaali vaatii veronsa myös yrittäjän käsistä. Kahden viikon rupeaman aikana valmistuu noin 30 pokaalia.

Petteri Rova vastaa yrityksen tuotannosta.

Pokaalia kiillotetaan toistuvasti sekä irrallisina osina että kokoon hitsattuna tuotteena.

Yhden pokaalin kiillottamiseen käytetään useita tunteja työaikaa.

Kovaahan se on. Ja työstäminen raskasta. Mutta palkitsevaa.

Petteri Rova

Uutiskuvissa hohtavien palkintojen näkyvyyden kääntäminen kassavirraksi ei ole helppoa.

Media- ja somenäkyvyys tarjoaa kiillotettua mielikuvaa, mutta yritystoiminnan kannattavuus on jatkuva huoli.

Hienosti alkanut talousvuosi pysähtyi keväällä koronan myötä kuin seinään. Partanen katseli syksyllä varastonsa hyllyjä sillä silmällä, että millaisen loppuunmyynnin hän saisi aikaan.

Partanen on hakenut nostetta yritystoiminnalleen esimerkiksi Leijonan luola -tv-ohjelmasta ja ulkopuolisilta hallitusammattilaisilta.

Joka vuosi totean, että olipa taas opettavainen vuosi. Joskus tulee se hetki, kun olen oppinut riittävästi pitääkseni toiminnan kannattavana.

Teemu Partanen

Yrittäjä uskoo, että seppäperinteen ja kannattavan liiketoiminnan voi saada mahtumaan samaan lauseeseen. Yrityksen loppuvuosi onkin ollut poikkeuksellisen hyvä.

Partanen toivoo, että korona-aika on opettanut arvostamaan suomalaista työtä ja paikallista valmistamista.

Umpiniskaisesti uskon siihen, että tällaisella tekemisellä Suomessa voisi pärjätä.

Teemu Partanen

Tekijät

Juha Virranniemi

Julkaistu 2.1.

Lue seuraavaksi