1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Norja

Kadonneita etsitään maanvyöryn jäljiltä Norjassa, useita satoja evakuoitu – "Herätin lapsenlapseni kovalla vauhdilla"

Verdens Gangin mukaan poliisi on saanut soittoja ihmisiltä, jotka ovat jumissa raunioissa ja tarvitsevat apua. 

Norja
Maanvyöry Gjerdrumissa Norjassa, Oslon koillispuolella
Maanvyöryn tuhoja Gjerdrumissa Norjassa, Oslon koillispuolella

Norjassa on sattunut suuri maanvyöry, jossa on maan yleisradioyhtiön NRK:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan loukkaantunut useita ihmisiä. Useita asuintaloja on tuhoutunut vyöryssä, uutisoi muun muassa VG-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Norjan tv:n haastattelema Oystein Gjerdrum kertoi kuinka hän heräsi siihen, että naapuri kehotti lähtemään turvaan.

– Herätin lapsenlapseni kovalla vauhdilla. Pyysin heitä pukemaan kiireesti, kuvaili mies.

Hän ryntäsi ulos portaille.

– Noin 10 -20 metrin päässä oli rotkon reuna. Kauempana oleva rivitalo oli poissa.

Kateissa olevia etsitään lämpökameran avulla

Poliisi tutkii, onko vyöryssä tuhoutuneisiin taloihin hautautunut ihmisiä. Apuna etsinnöissä käytetään lämpökameraa.

NRK:n mukaan 11 ihmisen olinpaikkaa ei tiedetä. Heitä voi olla hautautuneena vyöryyn tai ovat poissa alueelta eikä heitä siksi ole tavoitettu. Päivällä kadonneita oli yli 20.

Kadonneiden joukossa on poliisin mukaan lapsia.

Poliisi on antanut mahdollisesti kateissa olevista ihmisistä ristiriitaista tietoa. Ensin poliisi tiedotti useiden olevan kateissa, sitten kerrottiin, ettei kenenkään tiedetä olevan kateissa.

Ruotsi lähettää pelastustyöntekijöitä Norjaan auttamaan Gjerdrumin maanvyöryn uhreja, kertoi Aftonbladet (siirryt toiseen palveluun) keskiviikkona.

Verdens Gangin mukaan poliisi on saanut soittoja ihmisiltä, jotka ovat jumissa raunioissa ja tarvitsevat apua.

Muun muassa Norjan kuningas Harald on esittänyt surunvalittelunsa onnettomuuden vuoksi.

Suunnitelmissa evakuoida jopa 1500

Vyöry tapahtui aamuyöllä Oslon koillispuolella sijaitsevan Gjerdrumin kunnan Askissa. Yli 900 ihmistä on evakuoitu alueelta.

Evakuointialuetta on päivän mittaan laajennettu varotoimena. NRK kertoi keskiviikkona, että jopa 1 500 ihmistä voidaan joutua evakuoimaan.

Norja_maanjaristys_kartta
Tiina Paju / Yle

Sekä Oslon yliopistollinen sairaala että Akershusin yliopistollinen sairaala asetettiin aamulla valmiustilaan ja lisää henkilökuntaa hälytettiin töihin.

NRK:n mukaan ensimmäinen loukkaantunut saapui sairaalahoitoon pari tuntia maanvyöryn jälkeen.

Loukkaantuneita on ainakin kymmenen. Poliisi on tiedottanut yhden loukkaantuneista saaneen vakavia vammoja.

Pelastushelikopteri Gjerdrumin yläpuolella.
Maanyörypaikalle Askiin lähetettiin nopeasti paljon pelastushenkilöstöä.Terje Pedersen / NTB

Vyöryalueelle on lähetetty paljon pelastushenkilöstöä, muun muassa kymmeniä ambulansseja.

Viranomaiset kuvailevat tapahtunutta katastrofiksi. NRK on julkaissut sivuillaan (siirryt toiseen palveluun) kuvaa ja videota vyöryalueelta.

Toistaiseksi ei ole tiedossa mikä maanvyöryn laukaisi. Seudulla on sattunut aiemmin useita maanvyöryjä, ja se lukeutuu alueisiin, joilla vyöryvaara on suuri.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi