1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Bosnia-Hertsegovina

Bosnian johtajat kinaavat siirtolaisten sijoittelusta – tuhannet ihmiset nukkuvat yönsä busseissa tai taivasalla

Bosnia-Hertsegovinassa on noin 10 000 EU-maihin pyrkivää siirtolaista.

Bosnia-Hertsegovina
Siirtolaiset jättävät palavan leirin Bosniassa.
Siirtolaiset lähtivät palaneesta Lipan leiristä eilen Bihacissa. Bosnia-Hertsegovinassa arvioidaan olevan tätä nykyä kaikkiaan noin 10 000 siirtolaistaFehim Demir / EPA

Bosnia-Hertsegovinassa on puhkemassa humanitaarinen kriisi siirtolaisten sijoittamisesta. Jopa 3 000 ihmistä on joutunut viettämään yönsä busseissa tai itse kyhätyissä teltoissa, kun maan johto kiistelee, mihin siirtolaiset sijoitettaisiin.

Ongelma leimahti viime viikolla, kun viranomaiset päättivät sulkea maan länsikolkassa sijaitsevan, pahamaineisen Lipan siirtolaisleirin kunnostamista varten.

Telttaleirissä syttyi tulipalo, joka tuhosi sen täysin. Bosnialaiset poliisit ja YK:n avustustyöntekijät uskovat, että tulipalon sytyttivät leirin sulkemisesta suuttuneet siirtolaiset.

Lipan leiri sijaitsee Kroatian rajalla, lähellä Bihacin kaupunkia. Se on saanut osakseen kovaa arvostelua, koska leirin olosuhteet ovat surkeat. Siellä ei esimerkiksi ole ollut saatavilla juoksevaa vettä, eikä telttarakennelmia, joissa ihmiset asuivat, voinut lämmittää.

Palanut Lipa-leiri.
Palanut Lipan leiri kuvattiin eilen.Fehim Demir / EPA

Bosnia-Hertsegovinan viranomaiset ovat suunnitelleet leirin kohentamista, mihin on saatu tukea myös Euroopan unionilta. Leirin asukkaat on majoitettava kunnostuksen ajaksi muualle, ja leirin tuhoutumisen takia tilanne on muuttunut akuutiksi.

Eilen tiistaina paikalle tuotiin linja-autoja, joilla noin 1 200 siirtolaista kuljetettaisiin uuteen paikkaan. Kuljetus ei ole päässyt liikkeelle, koska Bosnia-Hertsegovinan eri paikallishallinnot eivät ole olleet halukkaita ottamaan tulijoita alueelleen. Busseihin pakatut siirtolaiset viettivät niissä viime yön.

Yhtenä sijoituspaikkana on mainittu Bradinan entiset sotilasparakit noin 300 kilometrin päässä. Kun Bradinan asukkaat kuulivat asiasta, he järjestivät mielenosoituksen siirtolaisten tuloa vastaan.

Bosnia-Hertsegovinassa arvioidaan olevan tätä nykyä kaikkiaan noin 10 000 siirtolaista, jotka ovat peräisin Aasiasta, Lähi-idästä ja Afrikasta.

Siirtolaiset pyrkivät naapurimaa Kroatian kautta vauraampiin EU-maihin. Siirtolaiset yrittävät päästä rajan yli yleensä laittomasti vuoriston kautta. Kroatian poliisi tarkkailee vuoristoista raja-aluetta ja palauttaa maahan pyrkiviä takaisin usein hyvin tylyin ottein.

Lähteet: AP, Reuters