1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kuopio

Syntyvyys on kääntymässä kasvuun Kuopiossa

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa vuosi 2020 oli rauhallinen.

Kuopio
Tuleva äiti tutkiin äitiyspakkauksen sisältöä.
Syntyvyys on kasvanut tänä vuonna Suomessa. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Kuopioon syntyy lapsia vuonna 2021 enemmän kuin mitä aikaisempina vuosina. Laskettuja aikoja on kirjattu elokuuhun saakka noin 700.

Päättyneeseen vuoteen verrattuna ero on pieni, noin 10 lasta. Sen sijaan vuoteen 2019 verrattuna ero on jo suurempi. Tuolloin uusia kuopiolaisia syntyi 100 vähemmän eli noin 600.

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa syntyi vuonna 2020 noin 1 900 vauvaa, joka on noin parikymmentä vähemmän kuin viime vuonna.

Hiljaisia kuukausia olivat yleensä vilkas maaliskuu ja lokakuu, jolloin synnytyksiä oli alle 150. KYSissä on syntynyt yli 200 vauvaa yhden kuukauden aikana viimeksi viisi vuotta sitten.

Kuopioon tulee synnyttäjiä myös Pohjois-Savon ulkopuolelta kuten Etelä-Suomesta, Jyväskylästä ja Tampereelta.

Koko Suomessa syntyi päättyneenä vuonna tammi–marraskuun aikana 42 776 lasta, joka on 742 lasta enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2019.

Lue seuraavaksi