1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Norja

Norjan maanvyöryyn autoineen vajonnut mies: Ajattelin, että tänne minä en kuole – kymmenen kadonneen etsintä jatkuu läpi uudenvuoden yön

Keskiviikkona aamuyöllä alkanut maanvyörymä vei mukanaan rakennuksia vielä torstainakin.

Norja
Maanvyöry Gjerdrumissa Norjassa, Oslon koillispuolella
Maanvyöryn tuhoja Gjerdrumissa Norjassa, Oslon koillispuolella

Norjassa jatketaan edelleen eilen sattuneen suuren maanvyöryn pelastustöitä läpi perjantain vastaisen yön. Poliisin mukaan etsintöjä jatketaan ilmasta käsin, kertoo NRK.

Valtava maanvyörymä tuhosi suuren määrän rakennuksia Oslon koillispuolella sijaitsevan Gjerdrumin kunnan Askissa keskiviikkona.

Torstaina iltapäivällä sortuneelle alueelle laskettiin kolme pelastajaa etsimään tekemään etsintöjä, kertoo NRK.

Poliisin mukaan kahdessa talossa käytiin sisällä koiran kanssa samalla kun kaksi pelastajaa tuki rakennuksia ulkopuolelta. Apuna etsinnöissä on helikopteri. Taloissa asuvat ihmiset eivät olleet etsinnän kohteena, kertoi poliisi myöhemmin.

Etsintöjä jatkettiin torstaina helikopterin sekä lennokkien lämpökameroiden avulla.

Poliisi on myös ilmoittanut aloittavansa tutkimukset maanvyöryn syyn selvittämiseksi, kertoo VG-lehti.

Viranomaisten mukaan kateissa on edelleen kymmenen alueella asunutta ihmistä. Kateissa olevien joukossa on myös lapsia.

– Meillä on edelleen toivoa löytää ihmisiä ja pelastaa henkiä, operaatiota johtava poliisi Dag André Sylju sanoo Norjan yleisradioyhtiölle NRK:lle (siirryt toiseen palveluun).

Gjerdrumin kunnanjohtaja Anders Østensen sanoo VG-lehdelle (siirryt toiseen palveluun) varautuvansa jo suru-uutisiin.

– Monia ei ole vieläkään löydetty. Ellei tilanne pian muutu, on vaarana, ettei tässä käy hyvin. Toivomme kuitenkin edelleen parasta, Østensen kommentoi.

Toistaiseksi ei ole varmuutta siitä, olivatko kadonneet paikalla maanvyöryn alkaessa keskiviikkona aamuyöllä. Esimerkiksi yksi aiemmin kadonneeksi ilmoitettu ihminen löydettiin sairaalasta.

Helikopteri valaisee maanvyörypaikkaa.
Pelastustyöt Askissa jatkuvat toista päivää. Kuvassa pelastushelikopteri vyöryalueen yllä varhain torstaina.Terje Bendiksby / EPA

Pelastusoperaatio jatkui katkeamatta koko keskiviikon ja torstain välisen yön.

Hydrologi: Varoitin alueen viranomaisia eroosiovaarasta

NRK:n mukaan mahdollisesta maan sortumavaarasta olivat varoittaneet kunnan viranomaisia useat tahot.

Muun muassa hydrologi Steinar Myrabø kertoi torstaina, että oli vuonna 2008 ilmaissut huolensa mahdollisesta eroosiosta ja maan sortumisesta alueella. Hän on viemäröintijärjestelmien asiantuntija sekä alueen luonnonsuojeluyhdistyksen johtaja.

– Tarjosin konsultointiapua ilmaiseksi, koska arvelin maan kulumisen saattavan aiheuttaa ongelmia, kertoo Myrabø.

Myrabøn mukaan kunnan ei onnistunut löytää hyvää ratkaisua alueen pintavesiongelmiin.

Torstaina viranomaiset evakuoivat maanvyöryn pohjoispuolella sijaitsevalta alueelta 46 ihmistä 14 talosta.

Alueelta on löytynyt halkeamia, joiden vuoksi myös yksi valtatie on suljettu. Operatiivisen johtajan mukaan suurin halkeama on 3-4 metriä leveä.

Asiantuntijat eivät kuitenkaan usko, että näillä kahdella tapauksella olisi yhteyttä toisiinsa.

Ilotulitteet voivat häiritä etsintöjä

Poliisi käyttää apuna kadonneiden paikantamisessa esimerkiksi kännykkätietoja. Varhain torstaiaamuna sortuma-aluetta tutkimaan lähetettiin ensimmäinen etsintäkoirapartio, mutta etsintä ei poliisin mukaan tuottanut tulosta.

Savinen maaperä on hyvin epävakaa, joten etsintäpartioiden käyttöä joudutaan harkitsemaan tarkasti. Uusien vyöryjen vaara on suuri ja niiden pelossa etsintöjä alueella on tehty lennokkien, helikopterien ja lämpökameroiden avulla.

Ainakin yksi talo sortui maan mukana vielä torstaina, kertoi VG.

Poliisi on varoittanut jo ennakkoon, että ilmaetsinnät joudutaan vuoden vaihtuessa keskeyttämään kahdeksi tunniksi rakettien ampumisen aiheuttaman vaaran vuoksi. Poliisi toivookin, ettei ilotulitteita ammuttaisi alueella.

Vielä myöhään keskiviikkoiltanakin alueella tuhoutui kaksi uutta rakennusta, uutisoi NRK. Poliisin mukaan useita rakennuksia on yhä sortumisvaarassa.

VG-lehden (siirryt toiseen palveluun) poliisilta saaman tiedon mukaan vyöryyn joutuneita asuntoja on 31. Joissakin vyöryn tuhoamissa rakennuksissa on useita asuntoja. VG:n mukaan tuhoutuneita asuinrakennuksia on yhdeksän. Lisäksi vyöryssä tuhoutui esimerkiksi autotalleja.

Norja_maanjaristys_kartta
Tiina Paju / Yle

Vyöry vei autoilijan mukanaan

Keskiviikkona alkanut maanvyörymä on yksi Norjan suurimmista. Vyörymäalueen leveys on noin 300 metriä ja pituus noin 700 metriä.

Yksi vyöryyn joutuneista oli töihin Osloon ajamassa ollut 60-vuotias Jan-Tore Bariås, joka kertoo VG-lehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) tien vajonneen yhtäkkiä hänen autonsa alta. Hän arvioi vajonneensa autoineen 7–10 metriä.

– Ajattelin, ettei tämä voi olla totta. Löin itseäni kasvoihin, sillä ajattelin näkeväni unta. Pääsin ulos [katollaan olleesta] autosta, seisoin hiilenmustassa savikraaterissa ja ajattelin mitä minun nyt pitäisi tehdä, Bariås kuvailee keskiviikkoaamun tapahtumia.

Hän arvelee olleensa vajoamassa 45 minuuttia.

– Ajattelin, että tänne minä en kuole, Bariås sanoo ja kertoo päässeensä turvaan helikopterin havaittua hänet ja vajoamassa olleen toisen miehen.

Samalla alueella on sattunut aiemminkin maanvyöryjä, ja se lukeutuu erityisen vyöryherkkiin alueisiin.

Satoja ihmisiä on jo evakuoitu alueelta ja lisää evakuointeja saatetaan vielä tehdä.

Vyöryssä loukkaantui ainakin kymmenen ihmistä. Yhden vammat ovat vakavat.

Lisää aiheesta:

Kadonneita etsitään maanvyöryn jäljiltä Norjassa, useita satoja evakuoitu – "Herätin lapsenlapseni kovalla vauhdilla"

Lähteet: STT

Lue seuraavaksi