1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sää

Ilmatieteen laitos: Vuosi 2020 oli Suomen mittaushistorian lämpimin

Uudenmaan rannikolla, Satakunnassa ja Pohjanmaan maakunnissa sekä Kainuussa sademäärät olivat paikoin poikkeuksellisen suuria.

sää
Ihmisiä ottamassa aurionkoa Mustikkamaan uimarannalla.
Ihmiset nauttivat kesän lämmöstä Mustikkamaalla Helsingissä 25. kesäkuuta 2020. Samana päivänä mitattiin vuoden ylin lämpötila 33,5 Satakunnassa Kankaanpään Niinisalossa.Arttu Timonen / Yle

Vuosi 2020 oli Suomessa mittaushistorian lämpimin, kertoo Ilmatieteen laitos. Vuoden keskilämpötila oli noin 2,5 astetta pitkän ajan keskiarvoa eli vuosia 1981–2010 korkeampi.

Vuonna 2020 keskilämpötila Suomessa oli noin 4,8 astetta. Edellinen lämpötilaennätys oli vuodelta 2015. Silloin keskilämpötila oli noin 4,2 astetta.

– Suomen kymmenestä lämpimimmästä vuodesta kuusi on esiintynyt vuoden 2010 jälkeen, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen tiedotteessa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ennätyslämmin vuosi on jälleen yksi osoitus ilmastonmuutoksesta. Esimerkiksi vuoden 2020 marraskuussa aiemmat lämpöennätykset rikottiin jopa kahteen kertaan. Ylimmäksi lämpötilaksi jäi Maarianhaminassa 6. marraskuuta mitattu 16,6 astetta.

Ennätyslämmintä oli kuluvana vuonna suuressa osassa maata. Ilmatieteen laitoksen mukaan ainoastaan Lapissa jäätiin toiselle sijalle.

Vuoden ylin lämpötila 33,5 astetta mitattiin 25. kesäkuuta Satakunnassa Kankaanpään Niinisalossa. Alin lämpötila –41,1 astetta mitattiin Lapissa Utsjoen Kevojärvellä 27. joulukuuta.

Paikoitellen poikkeuksellisen sateinen vuosi

Vuonna 2020 sateisinta oli rannikoilla ja maan keskivaiheilla. Uudenmaan rannikkoalueilla, Satakunnassa ja Pohjanmaan maakunnissa sekä Kainuussa sademäärät olivat Ilmatieteen laitoksen mukaan monin paikoin poikkeuksellisen suuria. Poikkeuksellisen suurella tarkoitetaan, että vastaavat sademäärät toistuvat keskimäärin harvemmin kuin kerran 30 vuodessa.

Suurin sademäärä tullaan mittaamaan Puolangan Paljakalla. Siellä vuoden sademääräksi mitataan alustavien tietojen mukaan 1 132 millimetriä, mikä on Suomen mittaushistorian kolmanneksi suurin sademäärä.

Mittaushistorian suurin sademäärä on mitattu niin ikään Puolangan Paljakalla vuonna 2015. Silloin vuoden sademääräksi mitattiin 1 242,2 millimetriä.

Lue lisää aiheesta:

Suomessa tehtiin lämpöennätys osana arktista lämpöaaltoa – vuosi 2020 on ollut maailman lämpimimpiä

Mikä on elinaikasi lämpimin päivä kotiseudullasi? Anna syntymäaikasi ja koneemme kertoo sen sekä monta muuta sääknoppia

Lue seuraavaksi