1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Uuden vuoden juhla

Kainuussa uudenvuoden ohjeet on otettu vakavasti – vuotta 2021 juhlitaan kotona pienellä porukalla

Julkiset ilotulitukset jäävät tänä vuonna Kainuussa näkemättä. Kaupparyhmät ennakoivat, että ilotulitteiden myynti pysynee viime vuoden tasolla.

Uuden vuoden juhla
Kuohuviinilasi juhlapöydässä
Kainuun sote kertoi tostaina, että enintään 20 henkilön yleisten tilaisuuksien kokoontumiskielto koskee esimerkiksi julkisia ilotulituksia. Kuvituskuva.Jyrki Lyytikkä/ Yle

Kainuun soten torstainen ohjeistus näyttää toteutuvan Kainuussa uuttavuotta juhlivien keskuudessa. Korona-ajasta huolimatta vuoden vaihtumista juhlitaan Kainuussa perinteitä noudattaen. Kajaanilainen Jani Kyllönen kertoo viettävänsä iltaa kotona ilman omia ilotulitteita.

– Lapset ovat lentäneet pois pesästä. Ei tarvitse itselle järjestää. Riittää, kun käy pihalla katsomassa, jos joku ampuu.

Kyllönen arvelee, että yleisten ilotulitusten puuttumisen myötä ihmiset ostavat enemmän omia tulitteita.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) teettämästä kyselystä selviää, että suomalaisista 13 prosenttia aikoo ampua ilotulitteita vuodenvaihteessa. Koronaepidemia ei ole kyselyn mukaan vaikuttanut suunnitelmiin ilotulitteiden käytöstä.

Kainuussa kaupparyhmät ennakoivat, että ilotulitteiden myynti pysynee viime vuoden tasolla.

– Odotamme aikalailla viime vuoden tasoa, ja tavaraa olemme tilanneet saman verran, mitä viime vuoden myynti oli, sanoo Kajaanin Prisman johtaja Pasi Piirainen.

Kajaanilainen Jonna Kyllönen viettää uuttavuotta kotonaan eikä tapaa ketään muita. Hän mielestään uudenvuoden juhlien peruuntuminen ei vaikuta ihmisten halukkuuteen ostaa raketteja.

– Ihmiset ovat aikaisempaa ympäristötietoisempia, Kyllönen perustelee.

Vuokattiin lomalle tullut helsinkiläinen Ville Jalovaara aikoo viettää uutta vuotta mökissä kumppanin kanssa.

– Olemme olleet aikaisemmin isommalla porukalla, mutta nyt olemme kahdestaan. Viime vuosina meillä ei ole ollut raketteja, mutta silloin kun lapset olivat pienempiä, niitä oli. Pärjäämme tällä kertaa aika pienellä ohjelmalla.

Ilotulitteita saa käyttää uutenavuotena kello 18-02 välisenä aikana. Kainuun soten mukaan enintään 20 henkilön yleisten tilaisuuksien kokoontumiskielto koskee esimerkiksi julkisia ilotulituksia.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi