1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hotellit

Hotellien elämä on yhtä turbulenssia – kun koronasta uutisoidaan rajuja lukuja, tyhjenevät Turunkin hotellit hetkessä

Koko maassa yöpyjien määrä väheni edellisvuodesta yli 35 prosenttia vuoden 2020 tammi–marraskuun aikana.

hotellit
Naantalin kylpylän pääallas
Naantalin kylpylän iso allas on harvinaisen tyhjä. Yleensä vuodenvaiheessa kylpylän ovat löytäneet venäläiset, aasialaiset ja ruotsalaiset turistit.Minna Rosvall / Yle

TurkuYleensä vuodenvaihteessa Turun seudulla vilisee venäläisiä, ruotsalaisia ja aasialaisia matkailijoita.

Toisin oli koronavuoden päättyessä. Ulkomaisten matkailijoiden puuttuminen on näkynyt selvästi hotelleissa.

Naantalin ja Ruissalon kylpylöistä kerrotaan, että tällä kertaa täyteen varattuja vuorokausia ei ole ollut. Muutenkin mennyt vuosi oli raskas.

Yritys joutui ajoittain lomauttamaan koko henkilöstönsä osa-aikaisesti tai kokonaan. Kylpylät olivat välillä kiinni, samoin osa Turun Osuuskaupan hotelleista suljettiin väliaikaisesti.

Petra Kalmari ja Anssi Heinonen tulivat Naantalin kylpylään Vantaalta.
Perta Kalmari ja Anssi Heinonen olivat minilomalla Naantalissa. Vantaalle kotiin lähdettiin seuraavaksi riisumaan joulukuusta.Minna Rosvall / Yle

– Kotimaan matkailijoiden määrä ei korvaa ulkomaisten matkailijoiden puuttumista. Koronan aiheuttamat rajoitteet ja suositukset hankaloittivat liiketoimintaamme merkittävästi, kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Joni Hakkarainen Sunborn Groupilta.

Kesäaikana kotimaisia matkailijoita riitti mukavasti, erityisesti heinäkuussa. Kotimaiset matkailijat olivat aktiivisia myös viikonloppuisin vielä lokakuuhun saakka, mutta marras–joulukuussa hotelleissa oli rauhallista viikonloppuisinkin.

Myynti- ja markkinointijohtaja Joni Hakkarainen Sunborn Group Oy
Myynti- ja markkintointijohtaja Joni Hakkarainen Sunborn Groupilta kertoo, että luvassa on hiljainen tammikuu.Minna Rosvall / Yle

Tilastokeskuksen mukaan yöpymisten määrä notkahti (siirryt toiseen palveluun) tammi–marraskuussa koko maassa 36,5 prosenttia edelliseen vuoteen verraten. Uudellamaalla yöpyjien määrä laski lähes 60 prosenttia, Varsinais-Suomessa noin 30 prosenttia, ja Pirkanmaalla lähes 35 prosenttia. Ahvenanmaalla pudotusta oli jopa rahtusen päälle 60 prosenttia. Pienimmät miinukset kirjattiin Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen.

Yöpymiset majoitusliikkeissä, tammi–marraskuu 2020

Muutos edellisestä vuodesta

MAAKUNTA

YÖPYMISET YHTEENSÄ

MUUTOS %

Koko maa

13 539 013

-36,5

Uusimaa

2 704 428

-58,6

Varsinais-Suomi

856 439

-31,2

Satakunta

303 400

-19,5

Kanta-Häme

227 608

-36,9

Pirkanmaa

989 718

-34,4

Päijät-Häme

327 712

-40,4

Kymenlaakso

210 337

-27,7

Etelä-Karjala

488 516

-30,7

Etelä-Savo

506 166

-22,5

Pohjois-Savo

581 292

-28,1

Pohjois-Karjala

378 083

-21,3

Keski-Suomi

689 826

-30,0

Etelä-Pohjanmaa

550 074

-21,8

Pohjanmaa

262 987

-30,8

Keski-Pohjanmaa

105 622

-24,6

Pohjois-Pohjanmaa

1 485 224

-11,3

Kainuu

803 250

-12,1

Lappi

1 913 729

-26,7

Ahvenanmaa

154 602

-60,4

Lähde: Tilastokeskus (siirryt toiseen palveluun)

Vaikka kesällä mediassa oli isoja juttuja kotimaan suosituista matkailukohteista ja kotimaan matkailubuumista, luvut ovat karuja.

– Koko matkailubisneksessä on suuria harhoja. Jos vaikka Kolilla on jonotettu kesällä, se ei merkitse, että hotellit olisivat koko Suomessa täynnä. Lapissakin on nyt turisteja, mutta suurin osa on mökkimajoituksessa eikä hotelleissa, kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Joni Hakkarainen Sunbornilta alan todellisuudesta lukujen taustalla.

Korona on mullistanut hotellien varauskalenterit

Yksi uusimmista Turun hotelleista on vanhaan vankilaan rakennettu Hotelli Kakola.

Kakola-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Olli Ojala kertoo, että koronaan liittyvät tiedot mullistavat hotellin varauskalenterin hetkessä. Varauksiin ei voi luottaa.

– Koko syksy on ollut poikkeuksellinen. Kun joku hallituksen edustaja tai valtion virkamies kannustaa olemaan kotona tai kertoo koronalukujen kasvaneen, alkaa raju varausten peruuttaminen, kertoo Ojala.

Hotelli Kakola.
Kakolan hotellissa on tavoiteltu ainutlaatuista sisustusta. Yrittäjät uskovat eroavansa muista hotelleista. Arkistokuva. Arash Matin / Yle

– Valtion hallinnon viestintä koronarajoituksista eri alueilla oli epäselvää. Asiakkaat katsoivat parhaimmaksi pysyä kotona vaikkei hotelleista, kylpylöistä ja ruokaravintoloista todettu tartuntaketjuja, lisää myynti- ja markkinointijohtaja Joni Hakkarainen Sunbornilta.

Ojala arvioi, että lokakuussa avatussa hotelli Kakolassa päästään noin kolmasosaan tavoitellusta myynnistä. Ketään henkilökunnasta ei ole tarvinnut irtisanoa eikä lomauttaa, vaan välillä on tarvittu jopa tilapäistyövoimaa.

Kakolan hotellin tiloja
Vankilarakennuksen tunnelmaa lisää hämyinen valaistus. Arkistokuva.Arash Matin / Yle

Joni Hakkarainen kertoo, että kesä–joulukuulta Naantalin ja Ruissalon kylpylöissä oli noin 30 prosenttia vähemmän matkailijoita kuin edellisvuonna samaan aikaan.

Kesässä valoa, kunhan tapahtumat saadaan järjestettyä suunnitellusti

Hotelli Kakolasta kerrotaan, että kaikki asiakkaat ovat viime aikoina olleet yksityisiä matkailijoita. Liikematkustajia ei ole näkynyt.

Joulu ja vuodenvaihde ovat menneet suotuisissa merkeissä hotellin puolella. Huoneet ovat olleet melkein loppuun varattuja. Sen sijaan tammikuun varaustilanne on edelleen auki.

– Panostamme bisnesmatkailuun ja kokousten sekä tapahtumien järjestämiseen. Kokoontumisia on siirrelty pitkin syksyä ja parhaillaan niitä siirretään tammikuusta kevääseen. Vasta kesän varaustilanne näyttää valoisalta. Toisaalta ei sitäkään tiedetä, järjestetäänkö Ruisrock tai Tall Ships´ Races, jotka täyttävät Turun hotellit, pohtii Ojala.

Sokos Hotel Kupittaan hotellihuone.
Hotelli Kupittaa ikkonoista näkyy suoraan yliopiston alueelle ja toisaalta Helsingin moottoritielle, jonka varrella rakennus sijaitsee.Minna Rosvall / Yle

Johtaja Marja Helander Holiday Club Caribiasta kertoo, että vuodenvaihteessa heillä ei ollut aivan täyttä. Toisaalta matkailijat suosivat lomahuoneistoja, joissa kysyntää on enemmän kuin tavallisilla hotellihuoneilla. Caribiassa varauksia on jo hiihtolomaviikoille.

– Odotukset ovat tietysti toiveikkaat kevättä kohti mentäessä. Uskon, että kesään mennessä olemme taas hyvässä vauhdissa, kertoo Helander.

Sokos Hotel Kupittaan johtaja Tarja Jalonen.
Sokos Hotel Kupittaan johtaja Tarja Jalonen pääsee kattoterassilla samaan kuvaan Turun tuomiokirkon kanssa.Minna Rosvall / Yle

Rokotteen voimaan luotetaan

Koronaluvut näyttävät Varsinais-Suomessa edelleen vakavilta. Joulun ja vuodenavaihteen aikaan ei käyty niin paljon koronatesteissä kuin ennen joulua (siirryt toiseen palveluun). Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä arvioidaan, että todellinen koronatilanne selviää vasta loppiaisen jälkeen.

Hotelleissa tilannetta seurataan kuitenkin rauhallisesti. Katse on pidemmällä keväässä ja kesässä.

Myynti- ja markkinointijohtaja Joni Hakkarainen Sunbornilta arvioi, että kysyntä ei palaudu vielä alkuvuoden aikana aiemmalle tasolle. Yksittäisen viikon, kuten hiihtolomaviikon vaikutus on pieni, koska kyseinen aika on perinteisesti korkean kysynnän aikaa.

– Vasta kun koronarokote on levinnyt laajasti Suomessa ja maailmalla, kysyntä palautuu. Se edesauttaa rajojen avautumista ja liikematkustuksen palautumista, pohtii Hakkarainen.

Original Sokos Hotel Kupittaan johtaja Tarja Jalonen kertoo, että Turun Osuuskauppassa ei ole jouduttu lomauttamaan yhtään työntekijää, vaan korvaavaa työtä löytyi kaikille kaupan puolelta. Tästä Jalonen on ylpeä.

– Kotimaisia matkailijoita on riittänyt Turussa silloinkin, kun ulkomaille on voinut matkustaa. Uskomme Turun vetovoimaan., kertoo Jalonen.

Kokki Noel Parrocha ja hotellinjohtaja Tarja Jalonen Sokos Hotel Kupittaan ravintolassa.
Kokki Noel Parrocha esittelee hotellinjohtaja Tarja Jaloselle lounasta.Minna Rosvall / Yle

Hotellien kova kilpailu alkaa vasta Turun torin valmistuttua

Turkuun on avattu vuoden 2020 hotelli Kakolan lisäksi hotelli Kupittaa.

Vasta Turun kauppatorin laitaan nouseva uusi hotelli Börs saa aikaan todellisen kilpailun, arvioi Kakola-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Olli Ojala.

Hamburger Börs 5.1.2021
Hamburger Börs hotellin uudisrakennus on noussut nopeasti Turun kauppatorin laidalle.Minna Rosvall / Yle

– Meidän hotellimme on erilainen kuin muut. Emme kilpaile varsinaisesti pelkkiä bisnesmatkailijoita palvelevien hotellien kanssa. Hotellien taso on melko heikko Turussa. Vasta kun uusia tasokkaita huoneita valmistuu, kilpailu kovenee, pohtii Ojala.

Sokos Hotel Kupittaan aulasta on yhteys Kupittaan rautatieasemalle.
Sokos Hotel Kupittaan aulasta on suora yhteys Kupittaan rautatieasemalle.Minna Rosvall / Yle

Hotellinjohtaja Tarja Jalonen sanoo, että Turun Osuuskauppa on halunnut investoida uusilla hotelleilla laadukkaisiin majoitus- ja kokouspalveluihin.

– On kaikkien turkulaisten etu, että Turkuun avautuu uusia hotelleja. Uusien hotellien myötä saamme vieläkin vetovoimaisemman Turun, ja sen kautta tapahtumia ja kokouksia sekä yksittäisiä matkailijoita, sanoo Jalonen.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella 6.1. 2021 kello 23.00 asti.

Lue myös:

"Ravintoloista virus ei ole levinnyt" – Matkailu- ja ravintola-alan MaRa tyrmää järeämmät rajoitustoimet, joita koronastrategian muutos voisi tuoda tullessaan

Moni suomalainen purkaa patoutunutta matkustustarvettaan viettämällä joulun vuokramökillä – varauksia tehtiin jo keskikesällä

Lue seuraavaksi