1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Iran

Yhdysvallat vetää yllättäen pois ainoan Lähi-idässä olleen lentotukialuksensa – Onko Pentagonissa puhjennut sisäinen riita?

Lentotukialuksen poistuminen on ristiriidassa Yhdysvaltain aiemman Iran-politiikan kanssa.

Iran
USS Nimitz
Yhdysvaltalainen lentotukialus USS Nimitz Havaijin saarten lähistöllä RIMPAC 2012 sotaharjoituksissa.Ryan Maies / Yhdysvaltojen laivasto / EPA

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on määrännyt ainoan Lähi-idän alueella toimineen lentotukialuksensa, USS Nimitzin palaamaan kotisatamaansa Yhdysvaltain länsirannikolle.

Sanomalehti The New York Timesin (siirryt toiseen palveluun) mukaan päätöksen oli tehnyt maan uusi puolustusministeri Christopher Miller. Lehden mukaan hän haluaa antaa viestin jännityksen lieventämiseksi ja välttää maansa ajautumisen sotaan Iranin kanssa presidentti Donald Trumpin hallinnon viimeisinä päivinä.

Vielä muutama päivä sitten Yhdysvaltain tiedustelupalvelut kertoivat Iranin asevoimien olevan hälytystilassa ja siirtävän kalustoa, muun muassa lyhyen kantaman ohjuksia Irakin puolelle.

Tämä nostatti Yhdysvalloissa kysymyksen, oliko Iran aikeissa tehdä iskun Irakissa olevia Yhdysvaltain joukkoja vastaan. Näihin aikoihin tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Yhdysvallat tappoi ohjusiskulla iranilaisen sotasankarin Qassim Suleimanin. Iran on uhonnut kostaa surman.

Suomalaisasiantuntija: "Sodanuhka Iranin ja Yhdysvaltain välillä suurin vuosikymmeniin"

Maalaispojasta konfliktinhimoiseksi johtajaksi – Tällainen mies oli Yhdysvaltain iskussa kuollut kenraali Qassem Suleimani

Toisaalta oli myös mahdollista, että hälytystila oli seurausta Yhdysvaltain jatkuvasta uhkailusta ja varautumista sen mahdolliseen iskuun.

Nimitzin ja sen seurassa olleiden muiden sota-alusten tehtävänä oli antaa tukea kahdelle B-52-pommikoneelle, jotka lensivät jatkuvasti lähellä Iranin rannikkoa. Lentojen tarkoituksena oli toimia pelotteena, jottei Iran tekisi iskuja Yhdysvaltoja vastaan.

Mitä Pentagonissa tapahtuu?

Yhdysvaltain tiedotusvälineissä Nimitzin poisvetämistä on ihmetelty, koska se lähettää Iraniin ristiriitaisen viestin siitä, onko Yhdysvallat vakavissaan estämässä Iranin epäiltyjä ydinaseaikeita.

Pentagonissa näyttää olevan nyt vallalla sekaannus ja ehkä jopa riita siitä, miten Iraniin tulisi suhtautua. Epätietoisuuden katsotaan alkaneen, kun presidentti Trump erotti marraskuussa puolustusministeri Mark Esperin ja monta muuta kokenutta upseeria, ja otti tilalle itselleen lojaalin, mutta kokemattoman Christopher Millerin.

Pentagon on jo lähettänyt Saudi-Arabiaan maalta toimivia hävittäjä- ja rynnäkkökoneita korvaamaan lentotukialuksen tulivoimaa. Pommikoneet pysyvät alueella, samoin kuin yhdysvaltalainen, risteilyohjuksin varustettu sukellusvene.

The New York Timesin haastattelema turvallisuusasiantuntija Brett McGurk näkee Millerin päätöksessä viisautta.

– Tässä on klassinen turvallisuuspoliittinen dilemma. Molemmat osapuolet suorittavat operaatioita, jotka voidaan tulkita väärin, mikä lisää vääriin toimenpiteisiin ryhtymisen riskiä, hän sanoo.

Iran pysyy jatkuvasti uhmakkaana. Sen vallankumouskaarti sanoo olevansa valmis torjumaan Yhdysvaltain aggressiot. Toisaalta Iran on myös ilmoittanut nostavansa jalostamansa uraanin rikastustasoa.

Iran toteuttaa uhkauksensa – Kertoi alkavansa jalostaa uraania 20 prosentin rikastustasolle

Lähteet: AP

Lue seuraavaksi