1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. henkirikokset

Poliisi pyytää lisää tunnistuksia Nokian joulukuun henkirikoksesta – nyt etsitään tapahtumapaikan lähellä liikkuneita ajoneuvoja ja pyöräilijää

Poliisi on julkaissut kuvia tapahtumapaikan lähistöllä liikkuneista verkkosivuillaan.

henkirikokset
Poliisiauto
Kuvituskuva.Timo Nykyri / Yle

Sisä-Suomen poliisi pyytää lisää yleisövihjeitä Nokialla joulupäivänä tapahtuneen epäillyn murhan ratkaisemiseksi.

Nokialla Pirkanmaalla tapahtui jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä henkirikos, jossa sai surmansa paikallinen, vuonna 1990 syntynyt mies. Asiaa tutkitaan epäiltynä murhana. Poliisi ei ole kertonut rikoksen tekotavasta tarkemmin.

Poliisi on julkaissut verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun) useita kuvia tapahtumapaikan lähellä liikkuneista ajoneuvoista sekä pyöräilijästä. Kaikki poliisin julkaisemissa kuvissa esiintyneet autot ja pyöräilijä ovat liikkuneet alueella hieman ennen tai jälkeen henkirikoksen.

Aiemmin poliisi pyysi tunnistuksia miehestä (siirryt toiseen palveluun), joka liikkui tapahtumapäikan lähellä hieman rikoksen tapahtumisen jälkeen. Miehestä julkaistut kuvat eivät ole johtaneet tunnistamiseen.

Rikostutkinnassa poliisi on saanut joitakin tutkintalinjoja päätökseen, mutta useita on edelleen työn alla, Sisä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessa.

Kuvat tunnistavia pyydetään ottamaan yhteys poliisin vihjepuhelimeen 0295445317 tai sähköpostiin keskitettytutkinta.sisa-suomi@poliisi.fi. (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi