1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. yhteisyritykset

Hallinto-oikeus piti Kuortaneen osakekaupat voimassa

Valtuusto päätti marraskuussa 2019 myydä lähes kaikki kunnan omistamat Kuusiolinna Terveys Oy:n osakkeet kolmella miljoonalla eurolla Pihlajalinnalle. Kaksi valtuutettua valitti päätöksestä.

Yhteisyritykset
Kuortaneen kunnantalo
Kuortaneen kunnan tekemät osakekaupat ovat olleet valituksen vuoksi jäissä yli vuoden ajan.Tarmo Niemi / YLE

Kuortaneen kunnan sotealan osakekauppa on tehty oikein, arvioi Vaasan hallinto-oikeus. Hallinto-oikeus on hylännyt valtuuston myyntipäätöksestä tehdyn valituksen.

Kunta päätti reilu vuosi sitten myydä lähes kaikki yhteisyritys Kuusiolinna Terveys Oy:n osakkeensa Pihlajalinna Terveys Oy:lle.

Näin ollen Kuortane saa kolmen miljoonan euron tulot osakekaupastaan, ellei hallinto-oikeuden päätöksestä haeta valitusoikeutta ja valiteta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kaksi perussuomalaisten valtuutettua valitti kunnanvaltuuston reilun vuoden takaisesta myyntipäätöksestä. Valittajien mukaan päätöksessä oli monia epäkohtia, muun muassa myyntipäätös tehtiin kiireessä ja osakkeet myytiin alihintaan.

Vaasan hallinto-oikeus katsoi uudenvuodenaattona antamassaan tuomiossa, että Kuortaneen kunnanvaltuuston 21. marraskuuta 2019 tekemä päätös kauppakirjaluonnoksen hyväksymisestä ei ole miltään osin lainvastainen, eikä valtuusto ole ylittänyt toimivaltaansa.

Yhteisyritys Kuusiolinna Terveyden muut osakaskunnat Alavus, Ähtäri ja Soini ovat myös myyneet lähes kaikki osakkeensa Pihlajalinna Terveys Oy:lle. Muiden jäsenkuntien osakekaupoista ei ole valitettu.

Myynnin taustalla on kuntien varautuminen siihen, että valtakunnallisen sote-uudistuksen toteutuessa kuntien osakeomistusta sote-yhtiöissä rajoitettaisiin.