1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Gerry and the Pacemakersin laulaja Gerry Marsden on kuollut

Marsden tuli tunnetuksi muun muassa aikanaan jalkapalloseura Liverpoolin hymniksi nousseen You'll never walk alone -laulun tulkitsijana.

Gerry Marsden hymyili kameralle brittiläisen imperiumin ritarikunnan merkin kanssa vuonna 2003. Kuva: Matthew Fearn / AFP

Suurta suosiota 1960-luvulla niittäneen liverpoolilaisyhtyeen Gerry and the Pacemakersin laulaja Gerry Marsden on kuollut. Hänen yhtävänsä Pete Price kertoi BBC (siirryt toiseen palveluun):n mukaan sunnuntaina, että Marsden kuoli 78-vuotiaana sydänlihaksen tulehdukseen.

Gerry and the Pacemakersin kolme ensimmäistä singlelevyä nousivat vuorollaan Britannian myyntilistojen ykkösiksi vuonna 1963. Yksi levyistä oli versiointi Richard Rodgersin ja Oscar Hammersteinin 1940-luvun musikaalisävelmästä You'll Never Walk Alone.

Siitä tuli aikaa myöten englantilaisen jalkapalloseura Liverpoolin hymni, jota seuran kannattajat laulavat katsomossa ennen jokaisen ottelun alkua.

You'll Never Walk Alonea ovat omineet myös monien muiden jalkapalloseurojen fanit, mutta kappale yhdistetään nimenomaan Liverpooliin.