Hyppää sisältöön

Pirkanmaan osuuskauppa vaatii Stockmannilta viiden miljoonan euron korvauksia vuokrasopimuksen irtisanomisesta – loppuunmyynti alkoi ja aiheutti heti ruuhkan

Toiminta muissa S-ryhmän Food Market Herkuissa pääkaupunkiseudulla ja Turussa jatkuu normaalisti.

Food Market Herkun loppuunmyynti on houkutellut väkeä ruuhkaksi asti. Maanantaina iltapäivällä jono ulottui Hämeenkadulle. Kuva: Marko Melto / Yle

Pirkanmaan osuuskauppa vaatii Stockmannilta useiden miljoonien korvausta Tampereen Food Market Herkun alivuokrasopimuksen irtisanomisesta.

POK on pyörittänyt Stockmannin ruokaosastoa parin vuoden ajan, ja alivuokrasopimuksen oli määrä olla voimassa vuoteen 2029.

Pirkanmaan osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko ennakoi, että asiaa setvitään vielä pitkään.

– Tämä ei ole ihan helppo asia ja tulee olemaan varmasti pidempään selvittelyn alla, että miten se nyt meni. Mutta meidän näkemyksen mukaan Stockmann on ollut tilojen haltijana koko ajan, ja sillä ei ollut oikeutta irtisanoa meitä, Mäki-Ullakko sanoo.

Mäki-Ullakon mukaan kyse on noin viiden miljoonan euron korvausvaatimuksista.

Stockmann ei kommentoi

Stockmannin ja POK:n välirikosta kerrottiin uudenvuoden aattona. Tuolloin Stockmannin Tampereen tavaratalon johtaja Päivi Itkonen-Melartin ei halunnut kommentoida tavaratalon suunnitelmia tarkemmin, mutta sanoi, että tavaratalossa toimii jatkossakin ruokakauppa.

Yle ei maanantaina tavoittanut Stockmannin johtajaa kommentoimaan korvausvaadetta.

Tampereen Food Market Herkku on ollut Pirkanmaan Osuuskaupan omistuksessa vuodesta 2018, jolloin Pirkanmaan Osuuskauppa osti Stockmann Herkun Tampereen liiketoiminnan ja jatkoi toimintaa Food Market Herkun nimellä.

POK:n mukaan Herkku oli ostohetkellä raskaasti tappiollinen ruokakauppaketju, ja sopimuskokonaisuuteen kuului korkean kauppahinnan vastineena edullinen vuokra.

Stockmannin alakerrassa sijaitsevaan myymälään tehtiin kesällä 2019 mittava remontti.

Tampereen Food Market Herkussa alkoi tänään loppuunmyynti. Toiminta muissa S-ryhmän Food Market Herkuissa pääkaupunkiseudulla ja Turussa jatkuu normaalisti.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

.
.