1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jack Ma

Alibaban johtaja Jack Ma katosi julkisuudesta – Kritisoi katoamisensa alla Kiinan sääntelyä ja pankkeja

Maailman rikkaimpiin ihmisiin kuuluva Ma jäi pois muun muassa säätiönsä tv-ohjelmasta.

Jack Ma toukokuussa 2019. Kuva: Julien de Rosa / EPA

Kiinalaisen verkkokauppajätin Alibaban perustajaa Jack Mata ei ole nähty julkisuudessa yli kahteen kuukauteen.

Maailman rikkaimpiin ihmisiin (siirryt toiseen palveluun) kuuluva Ma ei ole näyttäytynyt sen jälkeen, kun hän lokakuun lopulla arvosteli puheessaan Kiinan sääntelyjärjestelmää innovaatioita tukahduttavaksi ja syytti pankkeja vanhentuneesta panttilainaamomentaliteetista, kertovat muun muassa Time (siirryt toiseen palveluun) ja The Financial Times (siirryt toiseen palveluun) -lehdet.

Timen mukaan viranomaiset pyysivät Man kuultavaksi 2. marraskuuta, noin viikko puheen jälkeen.

Seuraavana päivänä he keskeyttivät Alibabasta irrotetun rahoitusteknologiayhtiö Ant Financialin pörssilistautumisen, jolle oli jo näytetty vihreää valoa. Joulukuussa Alibabasta käynnistettiin monopolitutkinta ja Ant Groupia kehotettiin järjestämään toimintojaan uudelleen, kertoo Yahoo News (siirryt toiseen palveluun).

Ma katosi samalla nimeään kantavan säätiön tv-kilpalun, Africa’s Business Heroesin, tuomaristosta. Ma jätettiin pois myös ohjelman mainosvideolta. Kilpailu on tarkoitettu orastaville afrikkalaisille yrittäjille.

Alibaban edustaja perusteli Man jäämistä pois tuomaristosta "aikataulusyillä".

Man jääminen pois julkisuudesta on herättänyt muun muassa Twitterissä. spekulaatioita hänen kohtalostaan.

55-vuotias Ma vetäytyi aiemmin syksyllä (siirryt toiseen palveluun) Alibaban hallituksen puheenjohtajan tehtävistä ja sanoi aikovansa keskittyä entistä enemmän hyväntekeväisyystyöhön.