1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. autokauppa

Korona kuritti pahoin Etelä-Savon autokauppaa vuonna 2020 – Vain Lapissa pudottiin syvemmälle

Autoalan Keskusliitto ennakoi, että koronaepidemia jarruttaa autokauppaa myös alkaneena vuonna.

autokauppa
Sähköauto etualalla ja polttomoottoriauto takana.
Ladattavien autojen osuus oli ensirekisteröinneissä oli valtakunnallisesti kovassa kasvussa vuonna 2020. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Koronaepidemia leikkasi voimakkaasti päättyneen vuoden autokauppaa. Autoalan keskusliiton tilastojen mukaan Etelä-Savossa autoja ensirekisteröitiin 21 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. Vain Lapissa pudotus oli vielä suurempi.

Koko maassa laskua ensirekisteröinneissä oli 16 prosenttia. Autoalan Keskusliiton mukaan koronatilanne romahdutti keväällä uusien autojen tilauskannan, eikä keväällä syntynyttä kuoppaa saatu enää loppuvuoden aikana umpeen.

Liitto arvioi, että vielä alkaneena vuonnakin uusien autojen kauppaa käydään tavallista vähemmän.

Autoala ennakoi, että vuonna 2021 uusia autoja ensirekisteröidään noin 106 000, joka sekin jäisi vielä selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa alemmas. Uusia henkilöautoja on vuosina 2000–2020 rekisteröity vuosittain keskimäärin 121 000, toteaa Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa tiedotteessa.

Valtakunnallisesti vuoden 2020 automarkkinan suurimpia muutoksia oli koronan aiheuttaman pudotuksen lisäksi ladattavien autojen myynnin voimakas kasvu.

Ladattavien autojen osuus kasvoi suureksi erityisesti joulukuussa, jolloin niiden osuus oli peräti 32 prosenttia koko maan ensirekisteröinneistä.

Lue seuraavaksi