1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. taide

Korona perui taidenäyttelyt – kymmenet taiteilijat päättivät tuoda näyttelyn ulos, ja nyt keskustan näyteikkunat ovat yhtä suurta taidegalleriaa

Kuvataidetta, valotaidetta, valokuvia, runoutta, musiikkia – Kaikkea tätä tarjoaa Kouvolassa taidepolku Into.

Jenni Emilia designin työt istuvat kampaamon ikkunaan kuin olisivat aina olleet siinä. Kuva: Antro Valo / Yle

Kulkijan huomio kiinnittyy näyteikkunaan. Siinä on maalaus. Onko se aiemmin ollut siinä? Ei kai, mutta se sopii siihen hyvin.

Teoksia hypähtelee esiin yhdessä jos toisessa näyteikkunassa. Seassa on runojakin. Kohteita on yli 40 ympäri Kouvolan ydinkeskustaa, ja teoksia yhteensä reilusti yli sata.

Kyseessä on kouvolalaisten taiteilijoiden aikaansaama ulkoilmanäyttely, Taidepolku Into.

Korona perui harrastukset ja ihmiset ovat olleet jumissa kotonaan. Projektinjohtajana ollut taiteilija Annika Salmi näkee tärkeänä mahdollisuuden päästä nauttimaan taiteesta koronaturvallisesti. Tapahtumaa on suunniteltu erityisesti riskiryhmät huomioiden.

Mukana on kymmeniä taiteilijoita.

– Korona on luonut ahdistusta, turvattomuutta ja toivottomuutta. Tapahtuma, joka vie ihmisiä ulos liikkumaan ja sivistää kulttuurisesti, on hirveän tärkeä tällä hetkellä. Kauniiden asioiden näkeminen piristää mieltä ja tuo iloa elämään, sanoo Annika Salmi.

Anne Mäkeläinen ihastui tilaan ja tiesi heti mitkä teokset sinne sopisivat. Kuva: Antro Valo / Yle

Väriä ja piristystä omilla töillään tarjoaa myös "Astuvansalmen Amatsoni" eli kuvataiteilija Anne Mäkeläinen. Hänen puuveistoksiaan ja figuureitaan on esillä entisen Kouvolan Pukimon tiloissa.

– Valitsin kulmaikkunaan oranssia. Siinä on sitä energisyyttä ja positiivisuutta, jota korona-aika ja tämä tammikuu tarvitsee. Värit ovat voimaannuttavia, sanoo kuvataiteilija Anne Mäkeläinen.

Iloa ja väriä ei ole Astuvansalmen Amatsonin mielestä koskaan liikaa. Kuva: Antro Valo / Yle

Taidepolku on kulkijansa näköinen. Jokainen voi kiertää reitin haluamassaan järjestyksessä. Sen voi nauttia myös osissa katu kerrallaan.

– Haluaisin kannustaa ihmisiä ottamaan taidetammikuun liikunnallisena tapahtumana. Auto kannattaa jättää kotiin ja tulla kävellen, suosittelee Taidepolku Innon projektijohtaja Annika Salmi.

Taidepolku ei ole vain kuvataidetta. Joukossa on valotaidetta, valokuvia ja musiikkia. Joidenkin teosten yhteydessä on myös kouvolalaisen Jere Pätärin runotekstejä. Hänen kirjansa Alussa oli pimeys julkaistaan maaliskuussa.

Kouvolan taidepolulla on esillä Jere Pätärin runoja.

Taidepolulle on tilausta

Kouvolalainen Leeni Leporanta on ollut Museokortin käyttäjä jo monta vuotta. Hän on ilahtunut, että taide tulee näin helposti saataville. Koronan vuoksi museoihin ei ole päässyt.

– Ihmiset kaipaavat muutakin kuin neljän seinän sisällä olemista. Taide on aina kasvattavaa, oli se sitten minkälaista tahansa, toteaa Leeni Leporanta.

Teoksia on kaikkien nähtävillä yritysten näyteikkunoissa ympäri Kouvolan keskustaa. Kuva: Antro Valo / Yle

Hiukan etäämmällä kävelykatu Manskilla kävelee pariskunta verkkaisesti. Valkealassa asuva pari käy harvoin taidenäyttelyssä. He näkevät positiivisena sen, että taide tulee lähelle ja helposti saataville.

– Jos puolivahingossa tulee jotain sielunravintoa, niin ei kai se ole huono asia, tuumii Tomi Vesterinen.

– Jos asuisin tässä lähempänä, tulisin kiertämään koko polun, sanoo Reetta Lappi-Vesterinen.

Kokemusta voi vahvistaa kuuntelemalla Spotifystä taidepolkua varten koottuja soittolistoja. Kartta Kouvolan taidepolulle löytyy verkosta. (siirryt toiseen palveluun) Karttoja saa myös liikkeistä jotka ovat mukana tapahtumassa.

Koronaviruksen takia suurin osa taidetapahtumista on peruuntunut kokonaan. Suomen Taiteilijaseuran syksyllä tekemän selvityksen mukaan tämä on aiheuttanut tulonmenetyksiä suurelle osalle kuvataiteilijoita. Eniten tulonmenetykset ovat näkyneet teosmyynnissä, koska näyttelyitä on peruuntunut.

– Toisaalta taiteilijoilla on ollut enemmän aikaa tehdä uusia töitä, kun korona on pitänyt ihmiset kotona, arvelee taidepolun projektijohtaja, taiteilija Annika Salmi.

Taiteilija Annika Salmi sai muut taiteilijat helposti mukaan taidepolulle. Kuva: Antro Valo / Yle

Taidepolku ei ole uusi keksintö, mutta Kouvolassa sitä ei ole aiemmin toteutettu. Tilausta tämänkaltaisille tapahtumille on, koska projektinjohtajana olleen Annika Salmen mukaan Kouvolassa on vahva kulttuuripohja ja paljon hyviä tekijöitä.

– Toivon, että tämä ei jää viimeiseksi vaan jatkoa seuraa. Taiteilijoita oli helppo saada mukaan eivätkä kaikki edes mahtuneet. Jos ensi vuonna tehdään, niin tehdään isommin, vakuuttaa Annika Salmi.