1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Työntekijäpula

Pohjalaisyritysten osaajapula ei helpota – Kauppakamari ehdottaa kansainvälisten työntekijöiden maahanmuuton vauhdittamista

Koronaviruspandemia ei ole poistanut työvoimapulaa.

Esimerkiksi Pietarsaaren seudulla on kärsitty koodaripulasta jo pari vuotta. Osaajia on haettu myös uudella koulutuksella. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Pohjalaisyritykset kärsivät edelleen vaikeasta työntekijäpulasta.

Koronapandemia ei ole poistanut ongelmaa, selviää Pohjanmaan Kauppakamarin marraskuussa alueen yrityksille tekemästä kyselystä.

Vajaa kolmannes yrityksistä myöntää osaajapulan jarruttavan toimintaa. Lisäksi syksyn kyselyssä yli puolet eli 56 prosenttia pohjalaisyrityksistä kertoi rekrytointitarpeensa kasvavan seuraavien 2–3 vuoden aikana. Kauppakamari ennustaa osaajapulasta merkittävää estettä kasvulle nousukauden alkaessa.

Toisaalta pandemia on kohdellut yrityksiä eri tavoin, myöntää kauppakamarin toimitusjohtaja Juha Häkkinen.

– Osalta on pudonnut pohja toiminnalta, kun taas osa on kasvu-uralla, eikä työvoimaa löydy, kertoo Häkkinen tiedotteessa.

Pohjanmaan kauppakamari pitää yhtenä ratkaisuna osaajapulaan työhön ja koulutukseen perustuvan maahanmuuton vauhdittamista.

Kauppakamarin mukaan oleskelulupien käsittely kestää nykyisellään liian kauan, pahimmillaan lähes puoli vuotta. Lääkkeeksi ehdotetaan kansallista viisumia, jonka turvin työntekijä pääsisi maahan vielä oleskelulupaprosessin ollessa kesken.

Tulevaisuudessa työvoimapulaa vaikeuttaa Suomen heikko väestökehitys: syntyvyys laskee ja ikääntyneen väestön määrä kasvaa vauhdilla.

Pohjanmaan kauppakamarin alueella vielä suurempi haaste on työikäisen väestön väheneminen, jota selittää pääosin muuttoliike.

Lue myös:

Ammattikorkeakoulu vastaa Pietarsaaren koodaripulaan uudella koulutusohjelmalla