1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Julian Assange

Wikileaksin perustaja Julian Assange ei pääse vapaaksi takuita vastaan

Asiasta päätti brittiläinen tuomari.

Julian Assange
Kuorma-auto, jonka kylki on peitetty Assangen luovutusta vastustavalla kuvalla.
Assangen tukijat ovat osoittaneet mieltä hänen vapauttamisekseen. Syyskuussa Lontoossa ajoi kuorma-auto, jonka kyljessä olleessa julisteessa vastustettiin Assangen luovuttamista.Amer Ghazzal / AOP

Wikileaks-vuotosivuston perustaja Julian Assange ei pääse vapaaksi takuita vastaan, tuomari päätti Britanniassa.

Tuomari Vanessa Baraitser totesi uutistoimisto AFP:n mukaan, että on perusteltua syytä uskoa, että jos Assange vapautettaisiin, hän ei saapuisi enää oikeuteen.

Assangen asianajajat aikovat valittaa päätöksestä ja vaativat Wikileaksin perustajan päästämistä vapaalle jalalle.

Britannia kieltäytyi maanantaina luovuttamasta Assangea Yhdysvaltoihin, jossa tätä syytetään vakoilusta. Tuomari Baraitser perusteli tätä Assangen henkisellä tilalla. Tuomarin mukaan Assange voisi tehdä itsemurhan, jos hänet luovutetaan. Yhdysvallat yrittää edelleen saada Assangen luovutetuksi ja aikoo valittaa tästä päätöksestä.

Yhdysvaltain valituksen käsittely saattaa kestää useita kuukausia ja se voisi merkitä, että Assange joutuu odottamaan ratkaisua vankilassa pitkään.

Yhdysvalloissa Assangea odottaa useita syytteitä, jotka liittyvät Wikileaksin julkaisemiin salaisiksi luokiteltuihin asiakirjoihin.

Lue myös:

Britanniassa tuomari torjui pyynnön luovuttaa Julian Assange Yhdysvaltoihin – Meksiko tarjoaa turvapaikkaa

Lähteet: AFP, Reuters