1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hyökkäys USA:n kongressiin

Mellakoijat tunkeutuivat kongressiin: Tältä näytti viime yönä USA:n demokratian ytimessä – katso kuvat

Presidentti Donald Trump torjui pyynnön hälyttää kansalliskaarti paikalle, kertoo sanomalehti The New York Times.

Mielenosoittajat tunkeutuivat kongressin tiloihin Washingtonissa loppiaisena. Yksi joukkio istui Surrender of Lord Cornwallis -maalauksen alla. Kuva: Saul Loeb / AFP

Presidentti Donald Trumpia tukeva protesti muuttui koko maailmaa häkellyttäneeksi mellakaksi vain tunneissa.

Joe Bidenin vaalivoiton vahvistamista vastustavat mielenosoittajat olivat kokoontuneet loppiaispäiväksi Washingtoniin.

Poliisi yritti pidätellä mellakoitsijoita Yhdysvaltain kongressirakennuksen ulkopuolella Washingtonissa keskiviikkona. Kuva: Joseph Prezioso / AFP

Iltapäivällä tuhannet heistä marssivat kongressin edustalle. Osa kaatoi poliisin aidat ja tunkeutui väkivalloin sisään rakennukseen.

Mielenosoittajat murtautuivat poliisin aitojen läpi. Kuva: Olivier Douliery / AFP

Kongressin istunto keskeytyi, kun mielenosoittajat pääsivät sisään rakennuksen. Se oli ehtinyt vahvistaa vain kahden osavaltion valitsijamiesten äänet.

Capitoliin tunkeutuneet mielensoittajat heiluttivat Trump-lippuja. Kuva: Jim Lo Scalzo / EPA

Mielenosoittajat aiheuttivat kongressissa kaaoksen. Ikkunoita rikottiin, ja henkilökunta pakeni pöytiensä alle.

Kongressiedustajille jaettiin kaasunaamarit.

Yksi mielenosoittajista huusi istuntosalissa Trumpin voittaneen vaalit.

Yksi Capitoliin murtautuneista mielenosoittajista istui sohvalla salin ulkopuolella. Kuva: Jim Lo Scalzo / EPA

Mellakoijat poseerasivat valokuvia varten sekä istuntosalissa että kaikkialla ympäri kongressia.

Yksi mielenosoittajista istui varapresidentti Mike Pencen paikalla vain hetkeä sen jälkeen kun Pence oli saatettu turvaan kongressin muihin tiloihin.

Monella mielenosoittajalla oli Donald Trumpia tukeva lippu. Kuva: Win Mcnamee / AFP

Toinen mielenosittaja julkaisi kuvan, jossa hän istuu toinen jalka pöydällä puhemies Nancy Pelosin pöydän takana.

Trumpin kannattajien lippuja nähtiin kaikkialla.

Vartija puhui Capitoliin tunkeutuneiden mielenosoittajien kanssa. Kuva: Saul Loeb / AFP

Riehunta kongressissa kesti pitkään. Vasta neljän tunnin kuluttua sisään murtautumisesta poliisi ilmoitti, että kongressirakennus on turvattu ja tyhjennetty.

Poliisi käytti kyynelkaasua mellakoinnin lopettamiseksi. Mielenosoittaja käytti kaasunaamaria. Kuva: Brendan Smialowski / AFP

Kansalliskaarti hälytettiin poliisin avuksi vasta, kun mielenosoittajat olivat päässeet kongressiin sisään.

Sanomalehti The New York Timesin (siirryt toiseen palveluun) mukaan presidentti Trump kieltäytyi pyynnöistä hälyttää kansalliskaarti taltuttamaan väkivaltaista mielenosoitusta. Lehden mukaan päätöksen kansalliskaartin käytöstä teki lopulta varapresidentti Mike Pence.

Capitolin tyhjentäminen vei tunteja. Kuva: Brendan Smialowski / AFP

Poliisi kertoi varhain aamulla Suomen aikaa pidättäneensä 52 ihmistä mellakoiden takia.

Osa otettiin kiinni kongressissa tai sen liepeillä, osa pidätettiin ulkonaliikkumiskiellon rikkomisen takia,.

Ulkonaliikkumiskielto astui Washingtonissa voimaan paikallista aikaa kello 18, ja se kestää aamuun asti.

Loukkaantunutta henkilöä kuljetettiin sairaalaan Capitolin edustalta. Kuva: Michael Reynolds / EPA

Hyökkäyksessä sai surmansa neljä ihmistä.

Poliisi ampui naista kongressirakennuksessa. Nainen kuoli uutistoimistojen mukaan myöhemmin sairaalassa.

Muiden kuolonuhrien kuolinsyy ei ole tiedossa.

Lisää aiheesta:

Yle seuraa: Viranomaiset pelkäävät hyökkäystä sisäpiiristä virkaanastujaispäivänä, sunnuntain mielenosoitukset jäivät torsoksi

Analyysi: Trump-fanaatikot ylittivät rajan, jota ei voitu kuvitella – kongressihyökkäys on järkyttävä isku Yhdysvaltain murenevan demokratian sydämeen