1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Nuorten harrastustoimintaa helpotetaan – Essote antoi uudet koronasuositukset

Koronanyrkki määrittelee Essoten alueen olevan yhä epidemian kiihtymisvaiheessa mutta höllentää hiukan koronarajoituksia.

koronavirus
Mikkelin keskussairaala.
Essoten koronanyrkki kokoontui maanantaina.Juho Liukkonen / Yle

Essote-kuntayhtymän alueella on loppiaisen aikana löytynyt kaksi uutta koronatartuntaa. Positiiviset koronatestien tulokset löytyivät Mikkelistä ja Pieksämäeltä.

Taudin ilmaantuvuus on Essoten alueella on laskenut, mutta tartuntoja löytyy edelleen. Testeissä on käyty selkeästi aiempaa vähemmän, joten tieto kokonaistilanteesta ei ole välttämättä täydellinen, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Alueellinen koronanyrkki on määritelee Essoten alueen olevan yhä epidemian kiihtymisvaiheessa ja suosittelee kiihtymisvaiheen rajoitusten jatkamista ainakin 22.1. asti. Tilanne on kuitenkin mennyt sen verran parempaan suuntaan, että suosituksiin tulee joitakin höllennyksiä.

– Suurin muutos ohjeistukseen tulee siihen, että kouluikäiselle nuorisolle pyritään mahdollistamaan harrastustoiminta ja harrastustoiminnan ikäraja nousee 18 vuoteen. Aiemmassa ohjeistuksessa ikäraja oli 12 vuotta, Seppälä toteaa.

Kasvomaskia tulee yhä käyttää kaikkialla kodin ulkopuolella, missä on lähikontakteja.

Julkisissa sisätiloissa yleisömäärä suositellaan rajattavaksi 20 henkilöön.

Samoin julkisissa ja yksityisissä sisäliikuntatiloissa suositellaan rajaamaan samassa sisätilassa olevien henkilöiden määrä korkeintaan 20 henkilöön. Suuremmissa tiloissa, kuten uimahalleissa, rajoitus koskee pukutiloja ja kuntosalitiloja.

Yleisötilaisuuksia suositellaan yhä vältettäväksi. Jos tilaisuuksia kuitenkin järjestetään, kokoontumisrajoitus pysyy edelleen korkeintaan 20 henkilössä.

Tarkat tiedot uusimmista koronarajoituksista voit lukea Essoten verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Essote korostaa, että alueen kunnat tekevät rajoitusten suhteen itsenäisiä päätöksiä.

Esimerkiksi Mikkelin kaupungin häiriötilanteiden johtoryhmä (siirryt toiseen palveluun)tiedotti omista ohjeistuksistaan.

Myös Juvan kunta tiedotti torstaina jatkavansa kunnan toimintojen koronarajoituksia 22.1.2021 saakka. Kuitenkin rajoituksia lievennetään harrastustoiminnan osalta. Kunta kertoo avaavansa muun muassa uimahallin sekä nuorisotilat.

Lue seuraavaksi