1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pyhtään lentokenttä

Pyhtään lentokentän ympäristölupa sai lainvoiman yli kolme vuotta sen myöntämisen jälkeen: "Ihan keskeinen päätös"

Pyhtään lentokentästä on edelleen vireillä useita valituksia.

Pyhtään lentokenttä
Pyhtään lentopaikan kiitotietä
Pyhtään lentokentälle myönnettiin ympäristölupa kolme vuotta sitten. Arkistokuva.Pyry Sarkiola / Yle

Pyhtään lentokentän ympäristölupa on saanut lainvoiman.

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt ympäristölupaa koskevan valituslupahakemuksen.

Oikeuden mukaan valitusluvan myöntämiselle ja asian käsittelylle ei ole perustetta. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua valitukseen.

– Tämä on ihan keskeinen päätös kokonaisuuden kannalta, sanoo Pyhtään kunnanjohtaja Jouni Eho.

Pyhtään lentokentän luvat ovat olleet valituskierteessä alusta alkaen. Ehon mukaan lentokentän asema vahvistuu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen myötä.

Kotkan ympäristölautakunta myönsi lentokentälle ympäristöluvan vuonna 2017, mutta valitusten vuoksi lupa ei ole ollut lainvoimainen.

Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi vuonna 2019 Pyhtään lentokentän ympäristölupaa koskeneet valitukset. Lupaehtojen yhtä kohtaa muutettiin tuolloin.

Valituslupaa Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen korkeimmalta hallinto-oikeudelta hakivat liikenne- ja viestintävirasto Traficom sekä useat yksityishenkilöt.

Useita valituksia vireillä

Vaikka Jouni Ehon mukaan keskeinen asia saatiin nyt päätepisteeseen, on useita valituksia koskien Pyhtään lentokenttää edelleen vireillä.

Kesken ovat Kirkonkylän osayleiskaavaa, maakuntakaavaa ja lentokentälle tulevia kalustonsuojia koskevat valitukset. Lentokentällä on lainvoimaiset rakentamisluvat 1 000- ja 600-neliöisille kalustonsuojille, mutta pienempien hallien rakennuslupiin liittyvät käsittelyt ovat kesken.

Useista valituksista huolimatta toimintaa on Pyhtään lentokentällä viety eteenpäin. Pyhtää-Redstonen lentokenttä on esimerkiksi mukana Suomen uusien hävittäjien hankintaan liittyvässä teollisessa yhteistyössä. Lisäksi Pyhtäällä on valmisteltu valtakunnallista ilmaliikenteen digitalisointiin tähtävää hanketta.

Pyhtää-Redstonen lentokenttä on valittu mukaan Suomen uusien hävittäjien hankintaan liittyvään teolliseen yhteistyöhön.

Lue lisää:

Iso hävittäjävalmistaja aikoo kehittää sähkölentokonetta pikkuruisella lentokentällä Suomessa – täältä nousee ehkä piankin ilmaan myös droonitaksi

Valitukset Suomen uusimman lentokentän luvasta hylättiin

Suomen uusimmalla lentokentällä erikoinen tilanne – toiminut väliaikaisella luvalla jo yli vuoden

Lue seuraavaksi