1. yle.fi
  2. Uutiset

Koronatartuntojen määrä on kasvussa Oulussa – mikä lääkkeeksi? Kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo vastaa Ylen haastattelussa

Oulun koronavirustilanne on huolestuttava. Altistumisia on tavattu muun muassa kolmessa hoivakodissa.

koronavirus
Drooni kuva Oulusta marraskuu 2019
Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo kommentoi Oulun koronatilannetta.

Oulun koronavirustartuntatilanne on terveysjohtaja Jorma Mäkitalon mukaan huolestuttava.

Tartuntojen määrä on kääntynyt kasvuun viime päivien aikana ja tartuntojen lähde on yhä harvemmin tiedossa. Oulussa todettiin viime viikolla koronavirustartuntoja noin neljä kertaa edellisviikkoa enemmän.

Yhteensä 14 vuorokauden aikana on todettu Pohjois-Pohjanmaalla 192 tartuntaa, joista suurin osa juuri Oulussa. Karanteeniin on määrätty kuluvalla viikolla yli 300 henkilöä altistumisen takia.

Siihen, miksi tartunnat ovat kasvaneet, on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta.

Mäkitalo kuitenkin uskoo loma-ajan vaikuttavan asiaan, sillä matkustamista ja tapaamisia on ollut enemmän. Myös anniskeluravintoloissa tapahtuneet tartunnat ovat korostuneet Oulussa.

Lisäksi kolmessa hoivakodissa on havaittu altistumisia.

– Joko asukkaalla, työntekijällä tai vierailijalla on myöhemmin todettu koronavirus. Olemme käynnistäneet testauksia ja toimenpiteitä, joilla mahdolliset tartunnat pystytään rajaamaan.

Oulun tilanne on poikkeuksellinen muuhun valtakuntaan verrattuna, vaikka Oulu ei olekaan ainoa kaupunki, jossa tartuntamäärät ovat kasvaneet, totesi OYSin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen aiemmin.

Testeissä käyty vähän

Testausmäärät ovat olleet viime viikkoina terveysjohtajan mukaan huolestuttavan alhaisia. Jorma Mäkitalo kertoo odottavansa, että testimäärät kasvavat arkeen palaamisen myötä.

– Pelkään pahoin, että sieltä jäävuoren alta paljastuu sitten isompi tartuntaryväs, jota joudutaan hoitamaan.

Oulun alueella koronarokotukset ovat nyt siinä vaiheessa, että kaikista kriittisimmissä rooleissa työskentelevät terveydenhuollon ammattilaiset on pitkälti rokotettu. Ensi viikolla rokotetaan hoivakotien asukkaita ja henkilöstöä. Varsinaisia massarokotuksia saadaan vielä kuitenkin odottaa kuukausia.

– Huonoa rokotetilanteessa on se, että nämä määrät ovat edelleen kovin vähäisiä.

Leviämisvaiheen koronarajoitukset ovat Pohjois-Pohjanmaalla voimassa 18. tammikuuta saakka, eikä niihin tullut pidennyksiä tai muutoksia alueellisen koordinaatiotyöryhmän palaverissa tiistaina 7. tammikuuta.

Suositusten jatkamista tarkastellaan seuraavan kerran tiistaina 12. tammikuuta.

Tästä jutusta voit lukea päivittyvää tietoa Pohjois-Pohjanmaan koronatilanteesta.

Millaisia ajatuksia juttu herätti? Keskustele aiheesta lauantaihin kello 23:een saakka.

Juttua korjattu 8.1.2021 kello 12.22: Alaotsikossa luki aikaisemmin virheellisesti, että kolmessa hoivakodissa olisi uusia tartuntoja. Kyse on kuitenkin uusista altistumisista.

Lue seuraavaksi