1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Joutseno

Turvapaikanhakijoiden määrä putosi viime vuonna kolmannekseen edellisvuodesta – Joutsenon vastaanottokeskuksen toimintaan ei ole kuitenkaan tulossa muutoksia

Joutsenon vastaanottokeskuksen asiakasmäärä on pudonnut niin paljon, että käytössä on puolet asiakaspaikoista.

Joutseno
Joutsenon vastaanottokeskus.
Koronavirusepidemia näkyy myös vastaanottokeskuksissa, joissa on nyt aiempaa vähemmän asiakkaita.Kalle Purhonen / Yle

Koronavirusepidemian vaikutukset heijastuvat Joutsenon vastaanottokeskuksen asiakasmäärään.

Turvapaikanhakijoiden määrä putosi viime vuonna noin kolmannekseen edellisvuodesta.

Joutsenon vastaanottokeskukseen Konnunsuolle tuli alle 100 aikuista ja noin 60 lasta, kun heitä vuonna 2019 oli yhteensä noin 450.

Vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä 124 asukasta. Asiakaspaikkoja on 250 kappaletta.

Asiakaspaikkojen vähentämisestä ei vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Katri Lyijysen mukaan ole ollut puhetta.

Maahanmuuttovirasto Migri on ilmoittanut vähentävänsä satoja turvapaikanhakijoiden vastaanottopaikkoja pääkaupunkiseudulta.

Lue seuraavaksi