1. yle.fi
  2. Uutiset

Svante Gullichsen, 26, haki opiskelemaan seitsemän kertaa tärppäämättä – nyt hän elää valokuvauksella ja auttaa puhumalla tabusta nimeltä OCD

Valokuvataiteilijan ensinäyttelyssä kuvataan, millaista on uida syvissä vesissä ja nousta sieltä.

valokuvaus
Svante on veneessä jäiden keskellä
Svante Gullichsenin teos As if the ice kept me still kuvaa, kuinka herkästi syyttelemme ympäröivää maailmaa omista ongelmistamme. "Ihan kuin jää pitäisi minut paikoillan", vaikka todellisuudessa me itse pidämme itseämme paikoillamme.Svante Gullichsen

Ei sen pitänyt mennä ollenkaan näin. Svante Gullichsenin, 26, mielestä viidennet pääsykokeet Kuvataideakatemiaan menivät tosi hyvin.

Keväinen viikko vuonna 2019 oli ollut kiireinen. Nuori helsinkiläinen sai unelmapestin kuvata huippusuositun Vain elämää -ohjelman artistit, ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä työnjälkeen.

Valokuvataiteilija oli hyvässä fyysisessä kunnossa. Hän oli treenannut koko kevään maratonille, mutta joutui jättämään sen väliin flunssan takia.

Samalle viikolle osuneet pitkät pääsykokeet stressasivat, mutta Gullichsen koki onnistuneensa. Sitten tulivat tulokset.

Ovet eivät auenneet taaskaan.

– Hylkääminen meni vyön alle. En tiedä, mistä se on ollut kiinni. Taidetta arvioidaan subjektiivisesti, enkä ole ehkä sopinut muottiin.

Päivittäiset paniikkikohtaukset

Svante Gullichsen ajatteli ensin, että selviää tästäkin hylkäyksestä. Olihan hän hakenut opiskelemaan yhteensä seitsemän kertaa eri taidekouluihin tärppäämättä.

Nuorukainen kuvasi tunnettuja suomalaisia ja eli kaupallisilla kuvauksilla. Hänen ei enää tarvinnut käydä Ruotsin-laivalla töissä tai opiskella vastentahtoisesti muuta alaa.

Silti hylkäys oli hylkäys – taas yksi syy tuntea ammatillista alemmuutta ja huonoa itsetuntoa.

Kuukautta myöhemmin ahdistus oli kovempaa kuin koskaan.

– Päivät menivät sängyssä maatessa ja paniikkikohtaukset olivat lähes päivittäisiä. Olo oli täysin sietämätön, Gullichsen sanoo.

Valokuvaaja muutti mökille ja pelasi päivät pleikkaria, että sai ahdistavat ajatukset pois. Hänen oli vaikea poistua ulos, ellei joku lähestulkoon pakottanut. Lapsuudesta asti tuttu ahdistus paheni.

Svante Gullichsen
Svante Gullichsen toivoo, että hänen tarinansa auttaa nuoria olemaan lannistumatta. Marko Melto / Yle

Lopulta Gullichsen hakeutui saamaan apua. Hänellä todettiin OCD eli pakko-oireinen häiriö.

– Se ilmeni minulla ahdistavina pakkoajatuksina, jotka eivät millään jättäneet rauhaan. Kaikki ihmiset ajattelevat silloin tällöin outoja, vastenmielisiä tai pelottavia asioita. OCD:stä kärsivät jäävät näihin ajatuksiin kiinni.

Lievinä ja satunnaisesti ilmenevinä erilaiset pakko-oireet ovat yleisiä. Noin 2–3 prosenttia aikuisista kärsii pakko-oireisesta häiriöstä (siirryt toiseen palveluun).

Monille edelleen tabu

Gullichsen oli jo kymmenvuotiaana pessyt talvisin kätensä joskus verille, koska hygieniasta tuli pakkomielle. OCD:tä ei kuitenkaan huomattu.

– OCD on yllättävän yleinen sairaus, mutta siihen liittyy usein vahvasti häpeällisiksi koettuja asioita. Se on monille sen sairastajille tabu. Monet eivät ikinä hae apua, vaan sinnittelevät päivittäin ajatustensa kanssa.

Svante Gullichsen huomasi tämän, kun kertoi OCD:sta useille tuhansille seuraajilleen Instagramissa (siirryt toiseen palveluun).

– Tosi moni sanoi, että heillä on sama, mutta he eivät ole hakeneet apua. Viestini jälkeen moni kertoi heränneensä hakemaan apua.

Gullichsen toivoo, että hänen tarinansa auttaa nuoria olemaan lannistumatta. Noin kaksi kolmasosaa tuoreista ylioppilaista jää ilman korkeakoulupaikkaa.

Ilman opiskelupaikkaa jääminen on tavallista, eikä määritä ihmistä, Gullichsen muistuttaa

.

Svante on halkokasan välissä
All the walls I've built -teoksessa ihminen ja luonto on läsnä, kuten monissa Gullichsenin kuvissa. Svante Gullichsen

Valokuvaus auttoi toipumisessa

Gullichsen alkoi kuvata yläasteella, kun halusi parempia valokuvia Irc-Galleriaan. Parikymppisenä hän huomasi, että saa kerrottua valokuvilla tunteita ja omaa tarinaansa paremmin kuin puhumalla.

Valokuvien avulla pystyi puhumaan myös sellaisista asioista, joista ei muuten kehtaisi.

– Oman haavoittuvuuteni näyttäminen on aina tuntunut minulle vaikealta. Kuvieni kautta se kuitenkin alkoi kuitenkin sujua ja tajusin, että ihmiset osaavatkin samaistua töihini ja kokemuksiini.

Kun olo romahti puolitoista vuotta sitten, tutusta valokuvauksesta tuli pelastus. Se sai ajatukset muualle. Gullichsen kuvasi, miltä tuntuu sairastua ja etsiä itseään.

Ensimmäinen soolonäyttely esittelee tätä paranemisprosessia ja aikaa ennen sitä Hanging on -näyttely avattiin Tampereen Valokuvakeskus Nykyajassa lauantaina 9. tammikuuta.

Näyttely kertoo itsensä etsimisestä, mielenterveyden murenemisesta sekä sen jälleenrakentamisesta. Osassa töitä on toivoa, osassa liikutaan hyvin syvissä vesissä.

Näyttely on samalla tarina kasvusta ammattikuvaajaksi. Gullichsen on jopa luennoinut Kansallismuseossa kansainvälisesti tunnetun valokuvaajan Elina Brotheruksen kanssa ja kutsuttu ryhmänäyttelyihin.

– Jos ei olisi koronaa, minulle olisi pidetty myös valmistujaisjuhlat. Vaikka en ole päässyt ikinä kouluun, tämä näyttely varmaan käy valmistumisesta, hän virnistää.

Kuvissa näkyy empatia

Nykyään Gullichsen osaa tunnistaa OCD-oireitaan, eivätkä inhottavat ajatukset jää yleensä kiertämään kehää pään sisään. Toipuminen on kuitenkin kesken.

– Minulla on varmaan sama ongelma kuin monella muullakin taiteilijalla: kun voi henkisesti hyvin, ei taidetta synny yhtä helposti. Ehkä tästä olisi hyvä opetella pois.

Kuvassa ylitetään suurta jokea
Crossing the Rubicon II -valokuva kuvaa, miten eri asiat ovat ihmisille vaikeita. Svante Gullichsen

Valokuvissa näkyy kuitenkin toivoa ja empaattisuutta, joista maailmassa on nykyään pulaa. Vaikeinta on usein tuntea empatiaa itseään kohtaan.

– Kuvapari Crossing the Rubicon I & II kertoo, miten toiselle jokin asia voi olla vain pikkuinen puro, jonka on helposti ylitettävissä. Sama ongelma taas on joillekin kuohuva vesiputous, jota ei voi ylittää ilman apua.

Kahdeksas kerta toden sanoo?

Monien koulujen hylkäämisestä huolimatta taiteen tekeminen on ollut Gullichsenille aina itsestään selvää. Isä Risto Gullichsen on musiikillisesti lahjakas, pikkuserkku on taiteilija Alvar Gullichsen.

Svante Gullichsen kiittää myös ystäviään tuesta.

– Joskus kuudennen hylkäyksen jälkeen minulta vain varovasti kysyttiin, voinko harkita jotain muutakin, mutta olen aina saanut tukea.

Ensimmäisen soolonäyttelyn lisäksi hän on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin. Näyttelyillä ei ainakaan vielä kuitenkaan elä, vaan raha tulee kaupallisista kuvauksista.

Gullichsen odottaa koronatilanteen helpottavan, että hän pääsee toteuttamaan taas matkakuvauksia ulkomailla.

Ja on hän hakenut taas myös opiskelemaan.

Tiedoksi, että Aalto-yliopiston valokuvataiteen maisteriohjelmaan on kilahtanut uusi hakemus.

Voit keskustella aiheesta 11.1. kello 22. asti.

Lue lisää:

Osa ilman opiskelupaikkaa jääneistä nuorista kiinnostuneita jatko-ohjauksesta – korkeakoulupaikan saa vain kolmasosa

Horjutko jaksamisesi rajoilla? Opettaja, lähihoitaja ja työsuojeluvaltuutettu sinnittelivät romahdukseen asti, sitten iski syyllisyys: "Ei kai näin nuorena saisi uupua"

Karri Laitisella on kaksi tutkintoa, mutta ei töitä – yhtäkkiä nuorten työttömien määrä nousi 80 prosenttia, ja siksi Espoo päätti toimia

Osa nuorista ei ole käynyt koulua sitten maaliskuun – nuorisolääkäri näkee joka päivä karun arjen: "Ihan kohtuuton tilanne"

Lue seuraavaksi