1. yle.fi
  2. Uutiset

Pohjois-Pohjanmaalla on rokotettu yli 1600 henkilöä – selvityksen mukaan rokotuksissa ei ole tapahtunut räikeitä väärinkäytöksiä

Sairaanhoitopiiri toivoo ihmisiltä malttia odottaa omaa rokotusvuoroa.

rokotteet
Sote-henkilöstölle annettiin koronavirusrokotteita Helsingissä 4. tammikuuta 2021.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin rokotukset käynnistyivät joulun välipäivinä. Kuvituskuva.Silja Viitala / Yle

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on tähän päivään mennessä annettu koronarokote hieman yli 1600 hoitohenkilöstöön kuuluvalle.

OYSin henkilöstöä rokotetuista on noin 1200. Lisäksi rokotettujen joukossa on muun muassa Nordlabin ja Oulun kaupunginsairaalan henkilöstöä sekä ensihoidon henkilöstöä Oulu-Koillismaan ja Jokilaaksojen pelastuslaitoksilta.

OYSissa on selvitetty myös, onko rokotuksissa tapahtunut etuilua tai muuta epäselvyyttä.

Johtajaylilääkäri Juha Korpelainen kertoo, että selvityksen perusteella räikeitä väärinkäytöksiä ei ole tapahtunut.

– Ennemminkin on ollut pientä tulkinnanvaraisuutta. Mukana on ollut esimerkiksi joitakin eläkeläisiä, jotka kuitenkin tekevät keikkatöitä OYSissa koronapotilaita hoitavissa yksiköissä, eli he kuuluvat ryhmään tällä perusteella.

Sairaanhoitopiiristä toivotaan malttia odottaa omaa rokotusvuoroa.

Koronapotilaita hoitavan henkilöstön jälkeen vuorossa ovat iäkkäiden asumis- ja laitoshoitoyksiköiden asukkaat ja henkilökunta sekä muuta kiireellistä hoitoa antavien yksiköiden henkilöstö. Näiden osalta rokotukset käynnistyvät Pohjois-Pohjanmaalla jo lähiviikkojen aikana.

Sen jälkeen rokotuksen saavat kaikki yli 70-vuotiaat ja henkilöt, joilla on vakavalle koronataudille altistavia sairauksia. Viimeisenä rokotetaan muu väestö.

Lue seuraavaksi