1. yle.fi
  2. Uutiset

Matti Mörttisen kolumni: Ei mitään tekemistä todellisuuden kanssa

Nauraminenkin on muuttunut vaikeaksi, kun fakta ja fiktio sotketaan, kirjoittaa Matti Mörttinen

Donald Trump
Matti Mörttinen
Jani Aarnio / Yle

Ryhdyin joululomalla katsomaan vanhaa House of Cards -sarjaa Netflixistä. Se kertoo umpisairaista juonitteluista Yhdysvaltojen politiikan ytimessä.

Loppiaisiltana oli tarkoitus mennä nukkumaan jakson 20 jälkeen. Käänsin kuitenkin television vielä hetkeksi CNN-kanavalle, koska todellisessa Washingtonissa oli menossa presidentinvaalien tuloksen vahvistamisistunto.

Tylsän kokoussalin sijasta ruutu täyttyikin kuvista, joissa raivoava lauma rynnii sisään Amerikan eduskuntaan (siirryt toiseen palveluun). Tosi oli yhtäkkiä pelottavampaa kuin draama.

Ja lopulta tilannetta ei voinut pitää edes yllättävänä. Tähän amerikkalaisia on ajettu jo vähintään viiden vuoden ajan, eli siitä lähtien kun eräs tosi-tv:stä tuttu rikas päätti pyrkiä presidentiksi.

Kehitystä on vauhditettu kertomalla uutisia tarinaksi verhottuna ja valheita uutisten muotoon puettuna (siirryt toiseen palveluun).

Emme siis elä vain totuuden jälkeistä aikaa. Elämme aikaa, jona tosi ja tarina sekoitetaan toisiinsa (siirryt toiseen palveluun). Tarkoituksella ja vaarallisella tavalla.

Vaalit hävinnyt presidentti sepitti faabelia puuttuvista äänistä, jotka ovat olemassa vain hänen vinoon menneessä mielikuvituksessaan.

Netflixissä on muuten katsottavissa myös erinomainen ohjelma nimeltä Death to 2020 (siirryt toiseen palveluun). Se on dokumentaarisen vuosikatsauksen muotoon rakennettu satiiri. Siinä kuuluisat näyttelijät esiintyvät asiantuntijoina laukoen nokkelia vuorosanoja, jotka kerta toisensa jälkeen muuttuvat lopulta täysiksi idiotismeiksi.

Aiheiden kärjessä ovat luonnollisesti brexit, Yhdysvaltain vaalit ja etenkin koronapandemia, joka on tappanut kohta kaksi miljoonaa kanssaihmistämme. Mukana teemoissa oli muitakin kuolemanaiheita, kuten mustiin kansalaisiin kohdistunut amerikkalainen poliisiväkivalta.

Nauraminen tämän niin sanotun mokumentin jutuille tuntui hiukan vaikealta jo sen ilmestyessä. Suoranaisen ahdistavaksi se muuttui, kun Donald Trump jäljellä olevine kannattajineen kirjoitti loppiaisena jatkoa ohjelmaan.

Vaalit hävinnyt presidentti sepitti faabelia puuttuvista äänistä, jotka ovat olemassa vain hänen vinoon menneessä mielikuvituksessaan. Seurauksena joukko satusedän sokeuttamia terroristeja tunkeutui kongressitaloon. Ihmisiä kuoli. Kaaos vallitsi.

Ilkeät ja uhkaavat sanat voivat muuttua peruuttamattomiksi teoiksi, ja siksi sanojien on mietittävä sanomisiaan.

Huhuilla, vihjailuilla ja valheilla on ohjailtu massoja kautta historian. Eikä se rajoitu Amerikkaan. Ilmiö on globaali – ja ajankohtainen Suomessakin. Journalismissa ja mainonnassa julistettiin pitkään ”tarinan voimaa”. Tarina voi olla tosi, mutta tarinan kautta on helppo siirtyä sepitteen puolelle.

Meillä on käytössämme kaikkia aiempia sukupolvia paremmat keinot erottaa fakta fiktiosta. Eikö niitä haluta käyttää? Halutaanko joka päivä närkästyä tai jopa raivostua jostain niin vahvasti, että kohteeksi kelpaa kännykän some-sovelluksesta ensimmäisenä tarjolle tuleva aihe – kunhan se on sopivasti puettu sellaiseksi, että se kutsuu päivittäiseen paheksumiseen.

Pahimmillaan aloitetaan vauhkoaminen ja vihjailu, kun itselle täysin tuntemattomia maahanmuuttajataustaisia nuoria esiintyy lehtikuvassa (siirryt toiseen palveluun) päällään kalliita muotivaatteita. Kun tunteet ovat niin herkässä, haetaankin ilmeisesti uutisjournalismista tuntemuksia, joita olisi vaarattomammin hankittavissa seuraamalla Salkkareita.

Kyllä, mielipiteiden erilaisuutta pitää vaalia ja sanan on oltava vapaa. Ilkeät ja uhkaavat sanat vain voivat muuttua peruuttamattomiksi teoiksi, ja siksi sanojien on mietittävä sanomisiaan. Valehtelemisen vapauteen saa, ja pitää puuttua.

Korona-aikana meidän pitää välttää kontakteja ihmisten kanssa. Kunpa ei samalla otettaisi etäisyyttä todellisuuteen. Mielikuvitus ei sovellu toden korvikkeeksi eikä edes mausteeksi silloin kun tehdään yhteiskunnallisia päätöksiä ja kerrotaan niistä uutisina kansalaisille. Hybridi voi olla kova sana kulkupeleissä ja koronastrategiassa, mutta faktan ja fiktion hybridi ei toimi.

Loppuuko toden ja tarinan hybridiaika Trumpin exitiin? Tuskin. Laimeneeko se edes? Toivottavasti.

Miten edellä aikaansa olikaan kirjailija Daniel Katz todetessaan 1969 ilmestyneen Kun isoisä Suomeen hiihti -kirjansa saatesanoissa, että tarinan ”henkilöhahmoilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa niin kuin heillä ei todellisuudessakaan ollut”.

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on kansanvaltaa ja totuuden tavoittelua puolueellisesti kannattava pirkanmaalainen toimittaja ja tietokirjailija.

Kuuntele myös:

Podcast-sarja Varo kertomusta!

Lue seuraavaksi