1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Onnettomuudet heikoilla jäillä

Neljä ihmistä vajonnut tänään jäihin Kuopiossa – ilman sivullisia olisi voinut käydä todella huonosti, varoittaa palomestari

Pelastuslaitoksen mukaan jäille ei tulisi vielä lähteä, sillä jää on paikoin hyvin ohutta.

Sivulliset pelastivat jäihin uponneen retkiluistelijan Kuopiossa iltapäivällä. Retkiluistelija on kuvassa vasemmalla. Kuva: Jukka Eskanen / Yle

Pelastuslaitos on joutunut pelastamaan neljä jäihin pudonnutta ihmistä tänään Kuopiossa.

Kaikki jäihin vajoamiset sattuivat puolenpäivän tienoilla, yhdentoista ja puoli yhden välillä.

Rönön lähistöllä kaksi henkilöä oli menossa kalastamaan yhdentoista jälkeen, kun jää petti noin 30 metrin päässä rannasta ja molemmat putosivat veden varaan. Rannalla ollut henkilö sai pelastettua molemmat veden varaan joutuneet ihmiset.

Puolenpäivän aikaan moottorikelkkailija vajosi jäihin Lamperinniemessä Kuopion länsipuolella. Sivulliset pelastivat hänet veneen avulla.

Kolmas tapaus sattui Kallavedellä, noin 100 metrin päässä rannasta lähellä Itkonniemeä, kun jää petti retkiluistelijan alta. Luistelija huusi apua, ja rannalla olleet ihmiset pelastivat hänet pulkkaa apuna käyttäen.

Sivulliset koituivat veden varaan joutuneiden onneksi

Kaikki jäihin vajonneet selvisivät säikähdyksellä ja pääsivät kotiin ensihoidon tarkastuksen jälkeen, kertoo palomestari Arssi Heiskanen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta.

– Kaikkien pelastus oli se, että joku sivullinen sattui olemaan lähellä, Heiskanen kertoo.

Heiskasen mukaan jokaisessa tapauksessa jäätä on ollut putoamiskohdassa vain pari senttiä. Hän varoittaa, että nyt ei missään nimessä pitäisi lähteä jäälle – varsinkaan, kun jään paksuutta on hyvin vaikea arvioida lumipeitteen alta.

– Nyt pitäisi malttaa pysyä maissa ja odotella pari viikkoa, Heiskanen sanoo.