1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rautatieliikenne

VR vähentää Kouvolan kautta kulkevia kaukoliikenteen junavuoroja – Kotkan ja Kouvolan väliset yhteydet paranevat

Kouvolan kautta kulkevia vuoroja karsitaan heikon kysynnän takia. Kotkan ja Kouvolan välinen taajamaliikenne puolestaan palaa koronaa edeltävälle tasolle.

rautatieliikenne
Pitkänmatkanjuna lähdössä Helsingin rautatieasemalta.
Kymenlaakson junavuoroihin tulee vuoden alussa muutoksia. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

VR vähentää Kouvolan kautta kulkevia kaukoliikenteen junavuoroja tästä päivästä lähtien.

Heikon kysynnän vuoksi lopetetaan yhteensä neljä vuoroa.

Esimerkiksi iltakahdeksan jälkeen Helsingistä Kouvolan kautta Imatralle ja aamuviiden jälkeen Imatralta Kouvolan kautta Helsinkiin kulkevia vuoroja ei enää ajeta.

VR:n mukaan uusimmat koronarajoitukset ovat vähentäneet junamatkustusta entisestään ja matkojen määrät ovat pudonneet noin 65 prosenttia viime vuodesta. Kysynnän parantuessa junavuoroja voidaan palauttaa nopeasti takaisin liikenteeseen.

Nämä vuorot poistuvat liikenteestä:

IC 115 Helsingistä klo 20.19 Kouvolan kautta Imatralle

IC 102 Imatralta klo 5.02 Kouvolan kautta Helsinkiin

S 7 Kouvolasta klo 16.45 Joensuuhun (ei kulje enää maanantain ja torstain välillä)

S 2 Joensuusta klo 5.00 Kouvolan kautta Helsinkiin ei kulje enää jatkossa tiistain ja perjantain välillä. Lahdesta tämä juna lähtisi kello 8.40. Lahdesta lähtee jatkossakin yhdeksän minuuttia myöhemmin seuraava IC-junavuoro, joka kulkee yhtä nopeasti Helsinkiin.

Kotkan ja Kouvolan välisiä vuoroja lisätään

Kotkan ja Kouvolan väliset yhteydet ovat puolestaan paranemassa.

VR palauttaa taajamajunaliikenteen koronaa edeltävälle tasolle 18.1.2021 lähtien. Kotkan sataman ja Kouvolan välille palautetaan neljä vuoroa, joiden liikennöinti on ollut tauolla koronatilanteen takia.

Nämä vuorot palaavat liikenteeseen:

Kouvola 8.00 – Kotkan satama 8:47 (lauantaista sunnuntaihin)

Kotkan satama 8:55 – Kouvola 9:43 (tähän saakka vuoro kulkenut vain arkipäivisin, jatkossa taas maanantaista sunnuntaihin.)

Kouvola 9:00 – Kotkan satama 9:47

Kotkan satama 12:00 – Kouvola 12:48

Lue seuraavaksi