1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Kolmen asunnon rivitalossa tulipalo Lapualla – Lehtimäellä tuli pääsi irti omakotitalossa

Kahden huoneiston asukkaat olivat savun vuoksi evakossa sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä.

tulipalot
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloauto
Etelä-Pohjanmaalla sammutettiin tulipaloja sunnuntai-illalla Lapualla ja Alajärven Lehtimäellä. Kuvituskuva.Ismo Pekkarinen / AOP

Tulipalo turmeli rivitalon päätyhuoneiston asumiskelvottomaksi sunnuntai-illalla syttyneessä palossa Lapuan keskustassa. Rivitalon kahteen muuhun huoneistoon levisi jonkin verran savua, ja niiden asukkaat joutuivat lähtemään yöksi evakkoon muualle.

Päivystävä palomestari Ville Kultalahti Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta arvioi, että asuntoihin voi palata jo maanantain kuluessa.

– Tulipalon huomasi savusta rivitalon toisen päätyhuoneiston asukas.

Huoneisto tyhjillään

Tulipalo syttyi pidempään tyhjillään olleessa huoneistossa.

– Siellä oli käyty viimeksi viikko sitten. Palon syttymissyyn epäillään liittyvän sähköön, Kultalahti toteaa.

Latojantiellä sijaitseva, kolmen huoneiston rivitalo on vajaan 300 neliön kokoinen.

Lehtimäellä tuli irti saunan lämmityksestä

Myös Lehtimäellä sammutettiin sunnuntai-illalla tulipaloa. Palo sai alkunsa saunan lämmityksestä, kun valmispiipun vieressä ollut välikaton laudoitus kuumeni.

Talonväen omatoiminen alkusammutus esti suuremmat vahingot. Palokunnan tehtäväksi jäi varmistaa, ettei palo jäänyt kytemään välikattoon.

Lue seuraavaksi