1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. palomiehet

Kainuun pelastuslaitos hakee tuntuvasti vahvistuksia – avoinna 20 vakituista palomiehen paikkaa

Yleensä vakituisia virkoja on avoinna yksittäisiä.

palomiehet
Kainuun pelastuslaitoksen logo
Kainuun pelastuslaitos tarvitsee lähtöihin lisää palomiehiä. Arkistokuva.Jonna Karjalainen / Yle

Kainuun pelastuslaitos hakee parhaillaan 20 palomiestä vakituisiin virkoihin. Palomiesten sijoituspaikat ovat Kuhmon, Paltamon, Sotkamon ja Suomussalmen paloasemat, mutta he työskentelevät tarvittaessa koko pelastuslaitoksen alueella.

Palopäällikkö Jukka Heikkisen mukaan vakituista työvoimaa tarvitaan lisää, sillä varallaolo on muuttunut työtuomioistuimen päätöksellä. Varallaolosta ei saa muodostua työaikaa, joten sitä ei voi jatkaa nykymuodossa.

– Määrä on suuri, joten toivottavasti pystymme täyttämään virat. Tilanne on todella haastava, sillä kilpailemme laitoksena ainakin osittain samoista henkilöistä ympäri maan, Heikkinen sanoo.

Päätoimisen henkilökunnan lisääminen mahdollistaa muun muassa myös pelastuslaitoksen ja ensihoidon moniammatillisen yhteistyön käynnistämisen kuluvan vuoden alussa.

Haku on avoinna perjantaihin 15. tammikuuta saakka. Uusia vaarojen hallitsijoita houkutellaan Kainuuseen muun muassa Youtubessa rekryvideolla (siirryt toiseen palveluun).

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi