1. yle.fi
  2. Uutiset

"Tekevälle sattuu", joutui Helsingin pelastuslaitos toteamaan, kun paloauto liukasteli pusikkoon – poliisi pyytää harkitsemaan etäpäivää tiistaina

Eteläiseen Suomeen on ennustettu lähipäiviksi poikkeuksellisen suuria lumisademääriä.

Talvisää
Paloauto suistuneena pusikkoon lumisella kerrostalon pihalla Herttoniemessä.
Helsingin pelastuslaitoksen ajoneuvo liukui ulos pihamaalta Herttoniemessä.Helsingin pelastuslaitos

Tekevälle sattuu, toteaa Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Timo Ustinov puhelimessa.

– Kyllä meillekin aina silloin tällöin sattuu haavereita, mutta kyllä tämä harvinaista on. Omalle kohdalle ei viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen ole montaa osunut.

Tänään tehtävältä paluun liukas lähtö kuitenkin pysähtyi helsinkiläisen taloyhtiön piha-aitaan.

Pelastuslaitos oli maanantaiaamupäivällä työtehtävissä Herttoniemen Siilitiellä, missä liukkaalla pihalla aitaa vasten luisunut jäteauto oli saanut törmäyksessä polttoainevuodon.

Hetkeä myöhemmin pelastuslaitoksen tehdessä lähtöä takaisin asemalle, joutui se itse pulaan.

– Alamäki oli vaan niin liukas. Kun raskas auto lähtee erittäin liukkaalla pinnalla liukumaan, niin siinä ei vaan ollut enää mitään tehtävissä. Onneksi siinä oli aita, että auto pysähtyi, eikä tipahtanut alas asti, Ustinov sanoo.

Aura-auton kuljettajat vihdoin tositoimiin Helsingissä

Päivystävä palomestari Ustinov sanoo, että juuri liukumiset ja niistä aiheutuvat peltivahingot ovat tyypillisiä nollakelin ja pöpperöisen ajosään onnettomuuksia.

– Se on onni onnettomuudessa, että kun on pöpperöinen keli, niin henkilövahingot ovat vähäisempiä. Nopeudet pysyvät matalampina, Ustinov lisää.

Lue lisää: Meteorologi Huutonen: "Luvassa hurjia lumimääriä Suomen mittakaavassa" – lähetä meille kuviasi lumimyräkästä

Eteläiseen Suomeen on ennustettu lähipäiviksi poikkeuksellisen suuria lumisademääriä. Ylen meteorologi Matti Huutonen arvioi, että paikoin lumikertymä on jopa puoli metriä.

Lumipyryn vuoksi Helsingin poliisi pyytää autoilijoita harkitsemaan etätyöpäivän pitämista tiistaina.

Helsingissä liikkeellä on nyt koko aurauskalusto. Kaupungin rakentamispalvelu Staralla on käytössään 250 auraa ja alihankkijoita on reilut viitisenkymmentä sen lisäksi.

– Meidän henkilöt ovat mielellään auraamassa, kun viime talvi oli mikä oli, sanoo Staran yksikönjohtaja Ville Alatyppö viitateen viime talven lumettomuuteen Helsingissä.

Kovimman lumisateen ajan aurauskalusto keskittyy erityisesti pääkatujen ja joukkoliikenteen käyttämien katujen puhdistukseen.

– Todennäköisesti tiistain ja keskiviikon lumet vielä mahtuvat lumivalleihin. Jos lumisade jatkuu, niin otamme ulkopuolisia autoja maakunnista paikalle, jotta autot kuljettavat lunta pois ja meidän oma kalustomme keskittyy auraamiseen, Alatyppö lisää.

Helsingin hoitoluokituksen mukaan asuntokadut ovat vuorossa vasta pääkatujen ja joukkoliikenteen käyttämien katujen jälkeen.

Asuntokatujen pitäisi olla aurattu viimeistään kolmen vuorokauden kuluttua jatkuvan lumisateen päättymisestä – vaikka tuntuisi, että aura-autoa näy, kuten Helsingin kaupunkiympäristön toimiala twiitissään vitsailee.

Sepelit levitetään osittain psykologista syistä

Yksikönjohtaja Ville Alatypön mukaan juuri nyt liukkaudentorjuntaa ei tehdä käytännössä ollenkaan, vaan keskitytään auraamiseen.

– Helsingissä on normaali talvikeli, jolloin sataa lunta. Liukkaudentorjuntaa ei ole tarvetta tehdä, kun satava lumi on pinnassa, niin se on ihan riittävän kitkainen.

Kaupungilla on tehostetussa talvihoidossa olevia kävely- ja pyöräteitä, jotka pidetään puhtaana harjasuolaamalla. Sankimman pyryn aikana nämäkin väylät aurataan ja harjasuolaus tehdään lumisateen lakattua.

– Kyllä me sepelit varmastikin levitetään jalkakäytäville ja kevyen liikenteen väylille – osittain psykologisista syistä, Alatyppö lisää.

Helsingkatu Pengerkadun risteyksestä kuvattuna tammikuussa 2021.
Helsingin hoitoluokituksen mukaan ensin aurataan pääkadut sekä joukkoliikenteen käyttämät kadut. Silja Viitala / Yle

Pihojen ja jalkakäytävien kunnossapito kuuluu kiinteistöille.

Herttoniemeläisen kerrostalon pihalta puskiin liukuneen paloauton ylös vetäminen vei maanantaina useamman tunnin. Tällä kertaa myös pelastuslaitos soitti apua itselleen.

– Meitä auttaa tietysti me itse, eli siellä on ollut meidän raskas pelastusyksikkömme auttamassa. Mutta siellä oli myös ammattimainen raskaan kaluston hinausfirma hoitamassa auton irrotusta paikan päältä, päivystävä palomestari Ustinov sanoo.

Lue seuraavaksi