1. yle.fi
  2. Uutiset

Ensimmäinen Rajavartiolaitoksen uusista rannikkovartioveneistä on nyt testikäytössä – Merenkurkussa alus korvaa 1970-luvulta olevan veneen

Testit ovat käynnissä Vallgrundin merivartioasemalla. Kaikkiaan Rajavartiolaitos uusii seitsemän alusta.

Vallgrundin merivartioasema
Uusi rannikkovartiovene
Rajavartiolaitoksen uutta alusta testataan nyt. Odotukset ovat korkealla esimerkiksi sen suhteen, millaisessa jäässä se pystyy etenemään.

Ensimmäistä Rajavartiolaitoksen uutta rannikkovartiovenettä testataan parhaillaan Vallgrundin merivartioasemalla Mustasaaressa.

Alus luovutettiin Vallgrundiin ennen joulua, ja talven ja kevään aikana sen kanssa harjoitellaan ja sen toimintoja testataan. Sen jälkeen vene viedään vielä telakalle ja siihen tehdään tarvittavat muutokset.

Käytössä alus on todennäköisesti myöhemmin keväällä tai alkukesällä.

Vanhempi merivartija Arto Heinonen kertoo, että osasyy siihen, että ensimmäisen alus saatiin juuri Vallgrundiin, ovat hyvät testausolosuhteet.

– Meillä on hyvät jääolosuhteet tehdä jäätestejä sarjan ensimmäiselle alukselle. Käytännössä koko Rajavartiolaitoksen merellisiä toimintoja testataan, Heinonen sanoo.

Aluksen pitäisi murtaa jopa 40 senttimetrin paksuista jäätä.

Ensimmäinen seitsemästä

Rajavartiolaitokselle tulee uusia aluksia kaikkiaan seitsemän.

Hankinnoilla on uusitaan Rajavartiolaitoksen vanhempia aluksia ja esimerkiksi Vallgrundissa uusi kulkupeli korvaa 1970-luvun veneen.

Samalla myös alusten väri vaihtuu maastonvihreästä ja oranssista Suomen lipun väriseksi.

Merivartioston aluksia
Etualalla oleva vene on 1970-luvulta. Uusi alus korvaa sen.Jarkko Heikkinen/Yle

Alukset rakentaa Uudenkaupungin Työvene Oy ja kyse on yli 20 miljoonaan euron tilauksesta.

Vallgrundissa oleva alus on maksanut kolmisen miljoonaa euroa.

Hankkeeseen on saatu rahoitusta EU:n Sisäisen turvallisuuden rahastosta. Uusia aluksia voidaan käyttää myös Euroopan rajaturvallisuusviraston operaatioissa.

"Ketterästi liikkuu"

Alumiinirunkoisella aluksella on pituutta lähes 20 metriä ja leveyttä noin viisi metriä. Painoa sillä on 48 tonnia.

Aluksella pääsee 24 solmua ja sitä pitää liikkeessä kaksi Scanian moottoria. Molemmissa moottoreissa on 1150 hevosvoimaa.

Heinonen on päässyt jo käsittelemään alusta.

– Ketterästi liikkuu ,vaikka iso alus onkin, kertoo Heinonen.

Alus on mitoitettu kahdeksalle henkilölle eli käytännössä tämänkokoiselle miehistölle on myös makuutilat. Minimimiehistö on kolme henkilöä, mutta optimi olisi viisi.

Isompien tilojen vuoksi alus mahdollistaa muun muassa pidemmän partioinnin laajemmalla alueella.

Aluksen keittiö
Rannikkovartioveneen varustelu mahdollistaa pidemmän partioinnin merellä.Jarkko Heikkinen/Yle

Heinonen sanoo, että joissain tehtävissä uusi vene voi toimia tukialuksena.

– Se mahdollistaa sen, että merellä voidaan operoida pidempiä aikoja. Pääsemme myös oman merivartioalueemme sauma-alueille suorittamaan valvontaa ja meripelastustoimintaa.

Lähimmät merivartioasemat ovat Kokkola ja Pori.

Aluksessa on paljon uutta. Kiitosta saa muun muassa jäätutka, jonka avulla pystytään näkemään jäiden paksuus ja sen myötä myös valitsemaan ajoreittiä.

Uutta on myös öljytutka, joka näyttää päästöt.

Rannikkovartioveneen jäätutka
Jäätutkassa näkyy selkeästi jään paksuus eri kohdissa.Jarkko Heikkinen/Yle

Aluksen kyydissä on kesäaikaan tukeva vesijetti. Se saadaaan nopeasti laskettua veteen ja sen kanssa pystytään pelastamaan esimerkiksi veden varaan joutunut ihminen.

Lue seuraavaksi:

Suomi vahvistaa rajavalvontaa uusilla tehokkaammilla lentokoneilla – sisäministeri: koneet tärkeitä myös Itämeren öljyvahinkoihin varautumisessa

Pitäisikö rajavartijoiden nimet muuttaa numeroiksi? Rajalla uhkaillaan aiempaa enemmän, ja työntekijöiden turvallisuudesta ollaan huolissaan

Lue seuraavaksi