1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talvimyrskyt

Talvimyräkkä on hionut pohjalaistiet liukkaiksi – aamuliikenteessä vältyttiin isoilta vahingoilta

Tiistaiaamuna ennustettu lumisadealue ei ollut vielä saavuttanut pohjalispitäjiä.

talvimyrskyt
Destian työmaapäällikkö Ari Oravasaari aura-auton ovella
Destian työmaapäällikkö Ari Oravasaaren päivystysringissä on pelkästään Seinäjoen alueella noin 30 aliurakoijaa. Lumimyrkäkän ennakoidaan alkavan sääennusteita myöhemmin eli vasta aamupäivällä.Anne Elhaimer / Yle

Yö ja tiistaiaamu ovat sujuivat melko rauhallisesti pohjalaisilla pelastuslaitoksilla talvimyrskystä huolimatta. Lumisadealue ei ollut aamupäivällä vielä saavuttanut kunnolla pohjalaispitäjiä ja tuulen nopeuksissa on ollut suuria eroja.

Vaasassa pelastuslaitos on käynyt kiinnittämässä kerrostalon kattoa, kun tuuli riepoi katon reunapellejä.

– Katualueelta kävimme pelastamassa auton lumipenkasta ja muutamia puita on kaatunut, kertoi aamukahdeksalta päivystävä palomestari Ismo Ojala Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

Liikennesää alkaa olla pohjalaismaakunnissa huono ja se on näkynyt muun muassa valtateillä alentuneina nopeuksina. Toistaiseksi liikennevahinkoja ei ole juurikaan sattunut.

Tiet ovat liukkaita ja toisaalta tuuli kuljettaa teille lunta kasoiksi.

– Nyt viimeistään pitää kaivaa talviajotaidot selkärangasta, kuvaa Ismo Ojala.

Yle seuraa täällä talvimyrskyn etenemistä.

Maltilla suolaa, hiekkaa myös

Liukkautta on torjuttu pohjalaisteiltä yöllä ja aamuvarhaisella.

– Pohjalaismaakunnissa on ollut pisteluontoista liukkauden torjuntaa, suolauksia ja hiekoitusta, kertoo työmaapäällikkö Ari Oravasaari Destian Seinäjoen toimipisteeltä.

Suola tepsii liukkauteen, mutta Oravasaaren mukaan sitä pitää käyttää maltilla.

– Sitä ei saa kastella sitä tietä, ettei lumi lähde tarttumaan tien pintaan, ja sitä kautta aiheuta lisää ongelmia. Tuuli kuljettaa nyt lunta ja hioo tien pintaa liukkaaksi.

Oravasaaren mukaan valta- ja kantateillä liukkautta torjutaan suolalla ja alemmalla tieverkolla hiekalla.

Laiva odottaa Uumajassa

Wasalinelta kerrotaan, että Wasa Expressin lähtö Uumajasta myöhästyy sääolosuhteiden vuoksi.

Varustamo kertoi ensin, että laiva pääsee lähtemään kello 11.00 paikallista aikaa, mutta lähtöaikaa on jouduttu siirtämään edelleen kolmella tunnilla.

Uusi lähtöaika on nyt kello 14.00 paikallista aikaa ja arvioitu tuloaika Vaasaan on noin klo 19.30.

Lähtö Vaasasta on arvioitu tapahtuvan kello 21.00.

Lue seuraavaksi