1. yle.fi
  2. Uutiset

Koronavuosi näkyi suomalaisten auttamishalussa – ennätysmäärät rahalahjoituksia vähävaraisille lapsille ja lapsiperheille

Samaan aikaan myös avuntarve kasvaa.

hyväntekeväisyys
Luistimia Hope Ry:n varastolla.
Hope ry:lle voi lahjoittaa rahan lisäksi myös urheiluvälineitä ja muuta tarpeellista. Matti Myller / Yle

Koronakriisi herätti suomalaisten halun auttaa vähävaraisia lapsia ja lapsiperheitä. Tämä näkyy esimerkiksi Pelastakaa lapset ry:n ja Hope ry:n joulukeräysten suosiossa.

Pelastakaa Lapset ry:n joululahjakeräykseen lahjoitettiin 2,9 miljoona euroa. Summa on järjestön mukaan huomattavasti edellisvuosia suurempi.

Myös eri puolilla Suomea toimivan avustusjärjestö Hope ry:n joulukeräys tuotti ennätyssuuren summan, yli miljoona euroa.

Lisäksi auttamishalu näkyi vapaaehtoisten määrän sekä paikallisjärjestöjen jäsenmäärien kasvuna.

Harrastuksiin tukea

Valtaosa Pelastakaa Lapset ry:n yksityishenkilöiden ja yritysten tekemistä joululahjoituksista kohdennettiin kotimaan vähävaraisten ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja lapsiperheiden auttamiseen. Joulukeräyksessä järjestön kansainväliseen työhön kohdennetut varat käytetään järjestön kehitysyhteistyön hankkeisiin ja humanitaariseen työhön.

Järjestö pyrkii tavoittamaan ja tukemaan kotimaassa yli 45 000 lasta ja nuorta. Lahjoituksilla jaetaan vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille harrastus- ja oppimateriaalitukea, nuorille tarjotaan matalan kynnyksen keskustelutukea verkossa ja mahdollistetaan sporttikummi-, tukiperhe- ja tukihenkilötoimintaa. Ruokalahjakorttien jakoa voidaan jatkaa myös tänä vuonna.

Hopen joulukeräys toivoi vuonna 2020 erityisesti rahalahjoituksia, jotta yhä useampi lapsi saisi täksi vuodeksi harrastuksen perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Joulunaikaan Hopen tuki tavoitti koko maassa 14 000 lasta.

Poikkeuksellisen vuoden jälkeen apua tarvitsevia perheitä on ollut yhä enemmän. Loppuvuosi oli koko Hopen historian ruuhkaisin.

– Iloksemme saimme huomata, että myös lahjoittajia oli enemmän. Ensimmäistä kertaa Hopen historiassa joulukeräykseen lahjoitettiin yli miljoona euroa vähävaraisille perheille. Monet halusivat tarjota apunsa ja tukensa nyt, kun hätä oli suurin, kertoo Hopen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila tiedotteessa.

Vapaaehtoisia toimijoita haetaan helmikuussa

Perheet saavat hakea harrastustukea Hopen paikallisosastoilta vapaamuotoisella hakemuksella.

Suomessa toimii 20 Hopen paikallispistettä, jotka keräävät vaihtelevasti tavara- ja rahalahjoituksia vähävaraisten perheiden tukemiseen. Kaikkien toimipisteiden toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön.

Hope ry rekrytoi uusia vapaaehtoisia jälleen helmikuussa. Vapaaehtoisia tarvitaan.

– Tänä vuonna Hopen kautta tuetaan eri tavoin yli 22 000 lasta tai nuorta, arvioi Eveliina Hostila.

Suomessa elää yli 120 000 lasta vähävaraisissa perheissä. Koronavuosi lisäsi avuntarvetta ja lapsiperheiden taloudellista ahdinkoa yhä useammalla perheellä. Koronakriisi kuormitti erittäin vahvasti myös lasten, nuorten ja vanhempien henkistä hyvinvointia.

Lue seuraavaksi