1. yle.fi
  2. Uutiset

Marko Hietala jättää Nightwishin – menestyneestä metalliyhtyeestä lähtevä basisti-laulaja ryöpyttää musiikkiteollisuutta kovin sanoin

Basisti-laulaja Marko Hietala lähtee Nightwishistä.

kulttuuri
Marko Hietala.
Marko HietalaJean-Christophe Bott / EPA

Suomen kansainvälisesti menestynein yhtye Nightwish ilmoitti tänään Twitterissä, että yhtyeen pitkäaikainen basisti-laulaja Marko Hietala jättää yhtyeen. Hietala on ollut mukana Nightwishissä vuodesta 2002 lähtien.

Myös Facebook-sivuillaan olevassa tiedotteessa Hietala toteaa, että hän haluaa löytää uutta inspiraatiota ja syitä tehdä musiikkia. Hietala kokee, ettei ole muutamiin vuosiin osannut arvostaa omaa elämäntilannettaan.

Hietalan mukaan koronavuosi on saanut hänet arvioimaan uraansa uudelleen. Syynä ratkaisuun on myös depresssio, josta hän on kärsinyt.

Artisteilta viedään rahat

Marko Hietala arvostelee tiedotteessa myös kovin sanoin musiikkiteollisuutta: hänen mukaansa tapa, jolla artisteille jaetaan rahaa on epäreilu, ja muut vetävät liikaa välistä. Hän viiittaa muun muassa striimauspalveluihin ja kiertuepromoottoreihin.

– Olemme musiikiteollisuuden banaanivaltioita, Hietala kirjoittaa.

Hietala ei halua syyttää tilanteesta ketään.

Tuomaksen (Holopainen) syyttäminen olisi loukkaus häntä ja vapaata ajatteluani kohtaan. Tämä on hyvin surullinen tilanne meille kaikille.

Holopainen on Nightwish-yhtyeen johtohahmo.

Marko Hietalan musiikillinen ura alkoi 1980-luvulla kuopiolaisessa metalliyhtye Tarotissa. Hän on ollut mukana myös Sinergyssa ja Sapattivuodessa.

Nightwish on aiemmin otsikoissa muun muassa laulajavaihdoksiensa takia. Tarja Turunen sai yhtyeestä kenkää vuonna 2005 ja Anette Olzon vuonna 2012.

Nightwish, Floor Jansen
Nightwish kuvattuna Lontoon Natural History Museumissa. Tim Tronckoe

Kiertueella korvaava basisti

Nightwish ilmoittaa Facebook-sivuillaan, että Hietalan päätös tarkoittaa yhtyeelle vaikeita päätöksiä ja valintoja.

– Pitkällisen pohdinnan jälkeen, olemme yhteisymmärryksessä päättäneet tehdä tulevan Human. :II: Nature. - kiertueen kuten alunperin pitikin, mutta korvaavalla basistilla.

Yhtye myös ilmoittaa kunnioittavansa Hietalan päätöstä eikä halua kommentoida asiaa enempää.

Sosiaalisessa mediassa Hietalan lähtöilmoitus on saanut aikaan kymmeniä tuhansia, lähinnä yllättyneitä reagointeja ja tuhansia kommentteja. Fanit ovat myös ymmärtäneet ja kunnioittaneet Hietalan päätöstä.

– Komppaan täysin Markon tunteita musiikkibisneksen suhteen. Siellä olisi paljon ravisteltavaa, Gavin Revitt kirjoittaa Facebookissa.

– Olen surullinen tästä ilmoituksesta. Samalla olen myös iloinen Markon puolesta ja siitä, että hän ymmärsi mitä hänen tarvitsee itselleen tehdä, ja että hän suuntaa eteenpäin, Amber Graves McGiffen toteaa.

Monen mielestä vuosi 2021 ei ole ainakaan musiikkimaailman suhteen lähtenyt liikkeelle kovinkaan hyvissä merkeissä.

–Tällä hetkellä vuosi 2021 on virallisesti syvältä, Liane Allen kuittaa.

Lue seuraavaksi