1. yle.fi
  2. Uutiset

Robert Sundman: Tuore raportti ei näe viitteitä politiikan polarisaatiosta, mutta miksi aiheesta silti puhutaan?

Äänestäjät ja ehdokkaat voivat olla samoilla linjoilla Natosta tai taloudesta, mutta vieroksua silti toisiaan, kirjoittaa Ylen toimittaja Robert Sundman blogissaan.

politiikka
Robert Sundman, Yle, 25.11.2019
Antti Haanpää / Yle

Polarisaatio, siis politiikan vastakkainasettelujen kärjistyminen ja jonkinlainen ”napaistuminen”, on puhuttanut viime vuosina runsaasti Suomessakin.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) Paolo Fornaro pani tänään stopin näille puheille. Tuore Onko suomalainen politiikka polarisoitunut? -raportti (siirryt toiseen palveluun) tarkastelee ehdokkaiden vastauksia Ylen eduskuntavaalikoneeseen vuosina 2011, 2015 ja 2019. Raportin tulokset osoittavat, etteivät ehdokkaiden väliset näkemyserot ole ”systemaattisesti kasvaneet tarkasteluvälin aikana”.

Taloudellisten kysymysten kohdalla eroavaisuudet ovat muutenkin hyvin pieniä, Nato-jäsenyyden ja maahanmuuton suhteen ehdokkaiden kannat ovat jopa lähentyneet toisiaan.

”Tämä viittaa siihen, ettei tarina kasvavasta polarisaatiosta pidäkään yksiselitteisesti paikkaansa Suomen tapauksessa”, raportissa todetaan.

Samaan aikaan – eikä ehkä yllättäen – raportti kyllä huomaa ehdokkaiden näkemyserojen kasvaneen suhtautumisessa ilmastokysymyksiin ja eurojäsenyyteen.

Tämä ei silti tarkoita, että puhe polarisaatiosta olisi meillä vain turhaa ja löysää lörinää.

BIBU-hankkeen raportti näytti aiheuttavan jonkinlaisen helpotuksen Twitterin politiikkaa seuraavassa ja kommentoivassa joukossa.

Ha haa, polarisaatiopuhe onkin vain tuontitavaraa Yhdysvalloista, eikä se kestä lähempää tarkastelua. Ei Suomessa! In Finland we have this good democracy!

Tuontitavara-argumentti on tuttu jokaiselle politiikan vääntöihin viime vuosina sekaantuneelle. Elokuvien ja tv-sarjojen lisäksi Atlantin toiselta puolelta rantautuu hengästyttävällä tahdilla käsitteitä suomalaiseen keskusteluun.

Leimakirveet kulttuurisodasta ja identiteettipolitiikasta heilahtavat, polarisaatiosta poristaan ja megaselitykset valkoisten epävarmuudesta kopioituvat hetkessä suomalaiseen keskusteluun. Epäselväksi usein jää, mitä niillä yritetään selittää. Jokaisella sanalla ei ole selitysvoimaa Suomen poliittiseen tilanteeseen.

Tämä ei silti tarkoita, että puhe polarisaatiosta olisi meillä vain turhaa ja löysää lörinää.

Vaikka äänestäjät tai ehdokkaat eivät siis loittonisi toisistaan asiakysymyksissä eli ideologisesti, he saattavat alkaa siitä huolimatta vieroksua toisiaan.

Syyskuussa ilmestynyt eduskuntavaalitutkimus (siirryt toiseen palveluun) näyttäisi tulevan samankaltaiseen johtopäätökseen Fornaron kanssa: Ei ole olemassa, ainakaan toistaiseksi, viitteitä koko äänestäjäkunnan laajasta ideologisesta polarisaatiosta.

Jos tarkastellaan kehitystä vuodesta 2003 alkaen, vasemmistolaiset puolueet ovat siirtyneet hieman aiempaa vasemmalle ja perussuomalaisten äänestäjät puolestaan oikealle. Liikkeet ovat maltillisia.

Äänestäjäkunnan tai kaikkien ehdokkaiden tarkasteleminen ei vielä kerro välttämättä siitä, mitä niin kutsuttu poliittinen eliitti ajattelee. Osviittaa se kyllä antaa. Moni arvioi, että monipuoluejärjestelmä suojaa meitä voimakkaammalta ideologiselta polarisaatiolta.

Mutta on myös affektiivista polarisaatiota.

”Affektiivisella polarisaatiolla tarkoitetaan puolueiden kannattajien välisen vihanpidon yleistymistä, kun taas ideologinen polarisaatio viittaa puolueiden ideologisen etäisyyden kasvuun”, eduskuntavaalitutkimus avaa.

Vaikka äänestäjät tai ehdokkaat eivät siis loittonisi toisistaan asiakysymyksissä eli ideologisesti, he saattavat alkaa siitä huolimatta vieroksua toisiaan.

Hokema riitelevistä asioista ja ihmisistä kääntyy päinvastaiseksi: ihmiset riitelevät, eivät asiat.

Tästäkin puhutaan Yhdysvalloissa. Miten poliittinen konflikti irtautuu itse asiasta ja muuttuu itse asiaksi. Tärkeää ei ole se, mitä itse kannattaa tai vastustaa – kunhan kanta on eri kuin ”niillä toisilla”. Ja niitä toisia ei muuten haluta ystävä- tai perhepiiriin.

Hokema riitelevistä asioista ja ihmisistä kääntyy päinvastaiseksi: ihmiset riitelevät, eivät asiat.

Tämä on vaikuttanut olevan myös monien suomalaisten veteraanipoliitikkojen viesti kerta toisensa jälkeen, kun he ovat haastatteluissa ilmoittaneet jättävänsä politiikan. Riittää kun googlaa sanat politiikan ilmapiiri.

Se, mistä affektiivinen polarisaatio nousee, on epävarmaa. Suomessa teemaa on tutkittu kovin vähän.

Polarisaation kuva ei siis ole yksinkertainen. Vihanpito ja yhteistyökyvyttömyys voivat yhteiskunnassa lisääntyä, vaikka linjat asiakysymyksissä olisivatkin yllättävän lähellä toisiaan.

Robert Sundman

Kirjoittaja on Ylen toimittaja, joka seuraa mielellään politiikkaa ja media-alaa.

Voit keskustella aiheesta huomiseen keskiviikkoon 13. tammikuuta klo 23 saakka.

Lue myös:

Reetta Rädyn kolumni: Kansan jakautumisen kauhistelun sijaan voisi miettiä, mistä jakautuminen johtuu

Lue seuraavaksi