Viro on ajautunut hallituskriisiin – Pääministeri Jüri Ratas ilmoitti erostaan aamuyöllä

Taustalla keskustapuolueeseen kohdistuvat korruptioepäilyt.

Viro ajautui hallituskriisiin - pääministeri Jüri Ratas eroaa
Viro ajautui hallituskriisiin - pääministeri Jüri Ratas eroaa
Tekijät

Viro on joutunut hallituskriisiin. Pääministeri Jüri Ratas on ilmoittanut erostaan aamuyöllä.

Toimittaja Rain Kooli kertoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että Rataksen ero merkitsee käytännössä hallituksen kaatumista. Hänen mukaansa Rataksen ero tuli monelle yllätyksenä.

Taustalla ovat keskustapuolueeseen kohdistuvat korruptioepäilyt. Asiasta kertoo Viron yleisradioyhtiö ERR (siirryt toiseen palveluun).

Valtakunnansyyttäjä epäilee useita ihmisiä ja hallitusta johtavaa keskustapuoluetta korruptiosta.

Keskustapuolueen johtohahmojen epäillään sopineen miljoonan euron puoluerahoituksesta keskustapuolueelle.

Epäillyn liikemiehen kerrotaan lisäksi lahjoittaneen kymmeniätuhansia euroja keskustapuolueelle,Koolikertoi Ylen aamussa.

Rahaa vastaan keskusta olisi varmistanut, että Tallinnan kaupunki rakentaa sopuhinnalla tiet uuteen Porto Franco -kauppakeskukseen Tallinnan satamassa.

Kauppakeskuksen pääomistaja on korruptiosta epäillyn liikemiehen poika.

Ratas korostaa Viron yleisradioyhtiö ERR:n haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), ettei ole tehnyt mitään väärää.

– Kannan asiasta poliittisen vastuun, mutta voin sanoa hyvällä omallatunnolla, etten ole tehnyt pääministerinä mitään väärää, Ratas sanoi.

Ratas kertoi olleensa tänään yhteydessä asiaa tutkiviin syyttäjiin ja viranomaisiin. Heidän mukaansa Ratas ei ole itse henkilökohtaisesti epäiltynä.

Suomen Viron entinen suurlähettiläs Kirsti Narisen Yle uutisille antaman arvion mukaan pääministerin ja sitä myöden hallituksen eron taustalla on jo pidemmän aikaan vaikuttanut hallituspuolueiden keskustan ja populistisen Ekre-puolueen huonot välit.

– Kyse on pidemmän aikaan jatkuneesta turhautuneisuudesta pääministeri Rataksen hallituskumppania kohtaan, mutta myös tästä tilanteesta.

Kooli arvioi, että maahan tullaan kokoamaan uutta hallitusta keskustapuolueen johdolla, sillä reformipuolueella ja sosiaalidemokraateilla ei ole tarpeeksi parlamenttipaikkoja enemmistöaseman saamiseksi. Suurlähettiläs Narinen näkee, että uuden hallituksen muodostamisessa avaimet ovat reformipuolueen käsissä.

Narinen pitää varmana, että Ekren hallitustaival päättyy hajonneeseen hallitukseen. Puolue on aiheuttanut pääministerille ja Virolle myös ulkopoliittista haittaa. Puolueen puheenjohtaja on muun muassa kutsunut Suomen pääministeri Sanna Marinia (sd.) kassatytöksi.

Myös toimittaja Rain Kooli ei usko Ekren jatkavan hallituksessa.

Epäiltynä keskustapuolue ja viisi henkilöä

Epäiltyjen joukossa on muun muassa keskustapuolueen pääsihteeri Mihhail Korb, joka on uutistoimisto BNS:n mukaan sittemmin eronnut tehtävästään.

Lisäksi epäiltynä ovat valtiovarainministerin neuvonantaja Kersti Kracht ja virolainen liikemies Hillar Teder.

Epäiltyjä on yhteensä viisi, mutta ERR:n mukaan viranomaiset eivät paljasta ainakaan vielä tässä vaiheessa viimeisten kahden epäillyn henkilöllisyyttä.

Suurlähettiläs Narisen mukaan Tallinnan politiikkaa leimaa muusta maasta poiketen korruptio. Viro on entisistä neuvostotasavalloista selvitysten mukaan vähiten korruptoitunut. Narisen mukaan Tallinna on yhden puolueen eli keskustan kaupunki.

– Keskipuolue käyttää kaupungissa suvereenia valtaa ja houkutus on suurin, vuonna 2018 suurlähettiläänä lopettanut Narinen vertaa Tallinnaa muuhun maahan.

Toimittajille antamassaan lausunnossa Ratas osoitti kiitollisuuttaan siitä, että hän sai palvella Viroa pääministerin virassa neljän vuoden ajan sekä mahdollisuudesta parantaa elintasoa ja voimistaa Viron kansainvälistä asemaa.

Hänen mukaansa päätös erosta syntyi puoluetoverien kanssa käytyjen reilusti toistakymmentä tuntia kestäneiden neuvottelujen jälkeen ja yhdessä keskustapuolueen johdon kanssa.

Lue lisää: