80-metrinen rahtialus ajoi karille Etelä-Savon Puumalassa – Jäätyminen aiheutti teknisen häiriön

Paikalle tulee tarvittaessa jäänmurtajahinaaja.

Kuva: Tiina Jutila / Yle

Mopro-varustamon 79 metriä pitkä ja 11 metriä leveä, 2000 tonnin raakapuulastissa oleva rahtialus on ajanut karille Puumalassa Saimaan väylällä.

Helga-rahtialukseen tuli varhain keskiviikkoaamuna tekninen häiriö jäätymisen seurauksena, ja tuuli työnsi ohjauskyvyttömän aluksen kapealla väylällä karille.

Vuotoja tai öljypäästöjä ei ole havaittu, eikä ihmisiä pelastuslaitoksen mukaan ole ollut tilanteessa vaarassa. Paikalle tulee tarvittaessa jäänmurtajahinaaja.

– Hinaajaa ei välttämättä tarvita, alus on ilmeisesti sen verran kevyesti karilla. Voi olla, että se saadaan irti jo lähituntien aikana, kertoi haveripaikalle keskiviikkona aamukymmeneltä matkalla ollut Mopro-varustamon toimitusjohtaja Olavi Tyrsky.

Protokollan mukaan merenkulun tarkastaja selvittää tilannetta ja ohjeistaa sukeltajatarkastuksen ja karilta irrottamisen. Mopro-varustamosta kerrotaan, että sukeltajaa odotetaan paikalle iltapäivän alkupuolella.

Aluksen siirtämisestä päätetään tarkemmin sukeltajan tekemän tarkastuksen jälkeen. Samalla selviää tarkemmin, millaisia vauriota alus on törmäyksessä kärsinyt.

– Tarkkaan ei tiedetä, mikä tilanne vaurioiden suhteen on, mutta ajautumisnopeus on ollut hyvin pieni, kertoo Mopro-varustamon operatiivinen johtaja Antti Makkonen.

11:33 korjattu toimitusjohtajan nimi. Juttua päivitetty.