1. yle.fi
  2. Uutiset

Teinipojat tekivät suomalaisesta death metalista maailmanlaajuisen ilmiön – aiheesta kertova tuore kirja herättää kiinnostusta Intiassa saakka

Rotting Ways to Misery kartoittaa kotimaisen kuolonmetallin alkuajat.

death metal
Demigod, Rotting Ways to Misery, death metal
Loimaalainen Demigod 1990-luvun alussa. Yhtyeen ensimmäinen albumi, Slumber of Sullen Eyes (1992), herätti kiinnostusta myös ulkomailla. Rotting Ways to Misery, Mikko Mattila

– Äänitysstudion henkilökunta oli kanssamme ihan ihmeissään, koska vaadimme koko ajan yhä brutaalimpia ja tummempia soundeja. Lopulta äänittäjä ratkaisi ongelman tekemällä soundeista tarkoituksellisesti sameat ja epäselvät.

Näin muistelee Disgrace-yhtyeen Jukka Taskinen yhtyeen kolmen vuosikymmenen takaista äänityssessiota tuoreessa Rotting Ways to Misery: History of Finnish Death Metal - kirjassa (Cult Never Dies, 2020).

Rotting Ways to Misery, death metal, Funebre
Funebre-yhtyeen Children of the Scornin kansitaidetta vuodelta 1991. Monet pitävät Funebrea Suomen ensimmäisenä varsinaisena death metal -bändinä.Rotting Ways to Misery

1990-luvun taitteessa suomalaisissa treenikämpissä ryhdyttiin takomaan silloisen mittapuun mukaan varsin outoa ja rujoa meteliä. Aggressiiviset kitarariffit, örisevä laulu ja mätänevälle lihalle lemuavat kalmaiset sanoitukset kertoivat, että death metal oli ryöminyt myös Pohjolan kaukaisimpaan kolkkaan.

Suomi oli tässä(kin) asiassa hieman Ruotsia jäljessä: länsinaapurin skene ponnahti liikkeelle vähän aikaisemmin, ja Tukholmasta valui vaikutteita Turun ympäristöön, jossa syntyi ensimmäisiä suomalaisia death metal -yhtyeitä, kuten Xysma, Disgrace ja Funebre.

– Kun homma sitten lähti kunnolla käyntiin, Suomi kiri muuta maailmaa nopeasti kiinni. Jo vuonna 1991 usealla kotimaisella yhtyeellä oli julkaistuja albumeja. Tuolloin death metal oli globaalistikin vielä alkutekijöissään, muusikko ja kirjailija Markus Makkonen toteaa.

Makkosen ja Kim Strömsholmin usean vuoden ponnistus, tuhti ja perinpohjainen Rotting Ways to Misery avaa ja kuvaa suomalaisen death metalin ensimmäistä aaltoa, joka sai saman tien arvostusta ympäri maailmaa ja jonka tuoksinassa syntyi useita merkittäviä kotimaisia bändejä, kuten Amorphis ja Sentenced.

Englanniksi kirjoitettu kirja on tekijöiden mukaan herättänyt yllättävän paljon kansainvälistä kiinnostusta. Äskettäin kaksikkoa esimerkiksi haastateltiin intialaiseen podcastiin, ja innostuneita kuuntelijoita oli yli 16 000.

– Tämänhetkisestä kiinnostuksesta kotimaista death metalia kohtaan on aiemmin kielinyt sekin, että kun olen esiintynyt ulkomailla, ihmiset ovat tulleet kyselemään, mitä jollekin Demigodille kuuluu, ja onko se ja se bändi vielä kasassa, Markus Makkonen kertoo.

Xysma, Rotting Ways to Misery, death metal
Xysma 1980-luvun lopulla. Monen mielestä yhtyeen Yeah-albumi (1991) on kiinnostavinta ensimmäisen aallon kotimaista death metalia. Yhtyeen tyyliä on leimannut kokeellisuus. 1990-luvun alussa Xysma teki useita keikkoja ruotsalaisen death metal -suuruuden Entombedin kanssa Tukholman seudulla. Rotting Ways to Misery, Jani Muurinen

Musiikilliseen ääri-ilmiöön suhtauduttiiin varauksellisesti

Suomea on usein pidetty edistyksellisenä metallimaana par exellence, mutta ihan näin onnellisesti asiat eivät aina ole olleet. 1980-luvun alkupuolella Suomessa oli muutama isompi perinteiseen ilmaisuun nojannut metalliyhtye. Vuosikymmenen lopulla Stonen kaltaiset bändit onnistuivat venyttämään raskaan musiikin rajoja, mutta vielä death metalin esiinmarssin aikoihin moni mielsi “oikeiksi” metallibändeiksi lähinnä Deep Purplen ja Iron Maidenin kaltaiset mastodontit.

– Valtavirtakuuntelija ei todellakaan vielä tuolloin ollut valmis death metalin kaltaiseen musiikilliseen ääri-ilmiöön. Tyylilajia pidettiin epämusiikkina, sille naurettiin ja kyseltiin, että onkos teillä edes lyriikoita, Markus Makkonen kertoo.

Rotting Ways to Misery, Markus Makkonen
Markus Makkosen bändeihin kuuluvat muun muassa Hooded Menace ja Sadistik Forest. Markus Makkonen

Death metal -yhtyeillä ei myöskään ollut mitään asiaa useimpiin kotimaisiin ammattimaisiin äänitysstudioihin, mikä asetti jo sinänsä raameja ja rajoituksia musiikin tekemiselle. 1990-luvun taitteessa studioita omistivat ja kontrolloivat lähinnä nuorisojärjestöt ja julkisen tahon toimijat, joille death metal näyttäytyi epäilyttävänä marginaali-ilmiönä. Sanoituksia haluttiin tutkia etukäteen, ja kun selvisi, että niiden tematiikka kieppui väkivallan ja rienaamisen ympärillä, studioiden ovet pysyivät säpissä.

Rotting Ways to Misery, death metal, Purtenance
Purtenance ja Member of Immortal Damnation -julkaisun brutaalia ja synkkää taidetta vuodelta 1992. Yhtye on edelleen toiminnassa ja uusin albumi julkaistiin viime vuonna. Rotting Ways to Misery

Epäsuotuisista olosuhteista huolimatta death metal kuitenkin kukoisti Suomessa kymmenien bändien voimalla. Skeneä leimasi individualismi ja persoonallisuus: Suomessa tehtiin kulmikkaampaa jälkeä kuin Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.

– Kun Yhdysvalloissa ja Ruotsissa panostettiin todella paljon soundeihin, mentiin meillä Suomessa jonnekin Jukka-Pekan autotalliin äänittämään death metal -levyä. Synkkyys, pimeys, lumi – ne ovat muovanneet suomalaiselle death metalille oman soundin. Lisäksi Suomessa on aina osattu murjottaa nurkassa, Kim Strömsholm pohtii.

Toisaalta suomalainen skene on kestänyt aikaa monen muun maan tuotoksia paremmin: osin tarkoituksellisesti, osin vahingon kautta.

– Koska äänitysfasiliteetit olivat usein kaikkea muuta kuin death metalia varten suunniteltuja, tuli soundimaailmastakin paikoin varsin erikoinen. Tietynlainen erikoisuus ja paikoin korostetun taiteellinen lähestyminen lyriikoissa ja kitarariffeissä ovat herättäneet maailmalla huomiota, Markus Makkonen toteaa.

Rotting Ways to Misery, death metal, flyer
1990-luvun alkupuolen "brutaalissa death metal happeningissä" esiintyivät muun muassa Sentenced ja Beherit.Rotting Ways to Misery
Rotting Ways to Misery, death metal
1990-luvun taitteessa genrerajat eivät olleet kovinkaan tiukkoja: death ja black metal sekoittuivat ja limittyivät toisiinsa, eikä tätä koettu ongelmana. Flyeri vuodelta 1991 mainostaa muun muassa norjalaisen Darkthronen keikkaa. Rotting Ways to Misery

Ensin snagarille, sitten moshaamaan

Kim Strömsholm ryhtyi kuuntelemaan death metalia jo 12-vuotiaana. Omaa alakulttuureihin keskittyvää lehteä hän ryhtyi tekemään vuonna 1988. Ensimmäisen oman bändinsä, Festerdayn, hän perusti seuraavana vuonna.

– Kun oli 11-vuotias, joku W.A.S.P. oli minun makuuni aivan liian pliisua kamaa. Muiden kuunnellessa Metallicaa minä diggailin Slayeria. Olen aina tykännyt radikaalista musiikista ja siitä, ettei kukaan pysty määrittämään olemassaoloasi millään tavalla.

1990-luvun taitteessa Strömsholm kävi ahkeraa kirjeenvaihtoa ulkomaisten metalliartistien kanssa, ja parhaimmillaan kirjeitä saapui nelisenkymmentä yhden viikon aikana.

Kim Strömsholm, Rotting Ways to Misery
Kim "Kena" Strömsholm on vaikuttanut muun muassa Festerdayn, Havoc Unitin ja ...and Oceansin kaltaisissa metallibändeissä. Kim Strömsholm

Myös kasetteja ja demoja vaihdettiin eli treidattiin tiuhaan tahtiin, mikä leimasi vahvasti koko lajityypin toimintaa. Nykymittapuunkin mukaan materiaali kiersi ympäri maailmaa yllättävän tehokkaasti. Treidaamisen kautta suomalaisen death metalin makuun pääsivät muun muassa Death- ja Autopsy-yhtyeistä tunnettu, kuolonmetallin pioneereihin kuuluva amerikkalaismuusikko Chris Reifert ja hollantilaisen Asphyx-bändin basisti Alwin Zuur.

– Belialin Wisdom of Darkness oli ensimmäinen kosketukseni suomalaiseen death metaliin. Tykästyin kyseiseen levyyn, koska se oli äärimmäisen synkkää ja brutaalia kamaa, Zuur muistelee Rotting Ways to Misery -kirjassa.

Amorphis, Rotting Ways to Misery, death metal
Amorphis The Karelian Isthmus -albumin aikoihin 1990-luvun alussa. Amorphis kasvoi heti demokauden jälkeen vakavasti otettavaksi kansainvälisen tason death metal -bändiksi. Yhtye oli esikuva monellle nuorelle muusikolle: metallilla oli mahdollista päästä Suomen rajojen ulkopuolelle ja saavuttaa globaalia menestystä. Rotting Ways to Misery -kirja, Finnish Death Metal -sivusto

Mutta miksi death metal sitten löi itsensä läpi alle parikymppisten nuorten miesten keskuudessa?

– Käytiin snagarilla ostamassa kahden markan hodari, jossa oli sinappia ja kurkkusalaattia. Sitten vedettiin hodari naamaan ja mentiin lenkkarit jalassa moshaamaan. Se oli aika kivaa, Kim Strömsholm kiteyttää.

1990-luvun alussa Suomea kuristi ja kurjisti myös ennennäkemättömän paha lama, ja Markus Makkonen onkin pohtinut lama-ajan vaikutusta death metal -innostukseen.

– Varmasti lamalla on ollut merkitystä siinä mielessä, ettei ihan hirveästi kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia tuolloin ollut. Bänditoiminnan pariin hakeutuminen on ollut tässä tilanteessa loogista: se on suhteellisen edullista, sitä kautta saa kavereita, ja aikaakin voi kuluttaa mielekkäällä tavalla.

Rotting Ways to Misery, death metal, Toni Hietomaa
Toni Hietomaan tekemää Rotting Ways to Misery -kirjan kuvitusta. Rotting Ways to Misery

Liiallinen tarjonta sai genren katoamaan

Suomalaisen death metal -boomin mysteereihin kuuluu se, että ilmiö hiipui lähes yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin: 1990-luvun puoliväliin mennessä kulttuurista oli jäljellä pelkät rippeet.

Yksi syy death metalin kuolonkorinoihin oli globaali ylitarjonta: liian moni yhtye teki liian samankaltaista musiikkia, mikä johti yleiseen kyllästymiseen.

Markus Makkosen mukaan oleellinen tekijä tyylilajin simahtamiseen oli myös soittajien nuori ikä: ensimmäinen aalto tavoitti nuoria miehiä, joista vanhimmatkin olivat enintään parikymppisiä.

– Saattoi käydä niin, että parin vuoden kuluttua death metal alkoi tuntua monesta teini-iän puuhastelulta. Musiikkimaku laajeni, ja brutaali metalli jäi taka-alalle.

Markus Makkonen itse perusti ensimmäisen oman death metal -bändinsä 1990-luvun puolivälissä.

– Suomi-skene oli juuri kadonnut kuvioista, ja jäljellä oli enää muutama isompi nimi. Death metal oli tuolloin todella epätrendikästä musiikkia, jota ei kuunnellut juuri kukaan. Toisaalta tekeminen tuntui samanlaiselta underground-meiningiltä kuin ilmiön alkuvaiheessa.

Convulse, Rotting Ways to Misery, death metal
Nokialainen Convulse vuonna 1992, jolloin bändin jäsenet olivat 18-19 -vuotiaita. Yksi varhaisen kotimaisen death metalin keskittymistä syntyi Tampereen ympäristöön: Nokialta ponnisti myös Purtenance -yhtye. Convulse kävi äänittämässä toisen albuminsa, Relfectionsin, Tukholman Sunlight-studiolla, jossa työstettiin runsaasti ruotsalaista äärimetallia, kuten Entombedia. Rotting Ways to Misery

Skenen sammahtamiseen vaikutti myös vallalla ollut väkevä individualismi ja kunnianhimo: kahta samanlaista albumia ei haluttu tehdä. Esimerkiksi Sentencedin toinen albumi, North from Here (1993) sisälsi mytologisia folk-vaikutteita, kun taas kolmatta, vuoden 1995 Amok-albumia inspiroi jo dramaattinen ja synkkä goottimetalli.

– Tuntui siltä, että myös omat idolimme olivat muuttumassa joksikin muuksi. Entombed hakeutui rokkaavammille alueille, ja death metal hiipui meistäkin pois luonnollisella tavalla, Sentencedin rumpali Vesa Ranta muistelee Rotting Ways to Misery -kirjassa.

2000-luvun puolivälissä Suomessa ja muuallakin koettiin death metalin toinen aalto, ja nyt maailma mätänee jo kolmannen tyrskyn mainingeissa. Tyylilajin tuoreiksi kotimaisiksi lipunkantajiksi ovat nousseet muun muassa Perinei, Eradication of the Unworthy Infants, Neurosurgery ja Cryptic Hatred.

– On hienoa, että joku nuorempi löytää saman idean, jonka löysin itse aikoinani. Arvostan kovasti death metalia tekeviä nykynuoria ja tuen heitä 110-prosenttisesti, Kim Strömsholm summaa.

Korjaus 13.1. klo 21:35: Korjattu alun maininta Funebresta Disgrace-yhtyeeksi.

Lue aihepiiristä lisää:

Metallimusiikki kukoistaa maailman suurimmassa muslimimaassa: alakulttuuri on luonut Indonesiaan raakaa taidetta, jolle on kysyntää muuallakin

"Kun Mariaanien haudasta löytyy muoviroskaa, se hätkähdyttää" – Amorphiksen uudella levyllä mehiläinen katoaa ja sivilisaatio tuhoutuu

Eemil Lajoma, 17, harjoitteli örinälaulua "ihan vitsinä" – ukkoontuneelle alalle syntyi nuorten bändi, joka niittää kiitosta Youtubessa

Örinä, veri ja vessaharjat valtasivat laskettelukeskuksen Itävallassa – Tälläista on meno Kaltenbach-äärimetallifestivaalilla

Lue seuraavaksi