1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kulttuurivieras

Kirjailija Niko Hallikainen toivoo, että #metoo-liike koskisi myös homomiehiä: "Koen itsekin suostumuksen puuttumisen ja väkivallan"

Roisin kirjan homoseksistä kirjoittanut kulttuurivieras Niko Hallikainen väittää, että myrkyllisestä miehisyydestä kärsivät kaikki.

Kulttuurivieras
Niko Hallikainen poseeraa sytyttimen kanssa.
Niko Hallikaisen rintaan on tatuoitu taiteilija-aktivisti David Wojnarowiczin graffiti palavasta talosta vuodelta 1981. – Se on ulkopuolisuuden, intohimon ja raivon ilmaus.Silja Viitala / Yle

Niko Hallikaisen esikoisromaani Kanjoni on pinnalta katsottuna silkkaa törkyä. Myös kirjailijan itsensä mielestä.

Kanjonin nimetön päähenkilö on pohjattoman ahdistunut, rakkautta janoava nuori runoilija, jonka kirjoittamisesta ei tule oikein mitään. Syy tai seuraus on, että hahmon päivät täyttyvät anonyymistä nettiseksistä sekä kiihkeistä ja kiimaisista miessuhteista. Ne hän toistuvasti tuhoaa ripustautumisellaan.

Kanjonissa on sivukaupalla roiseja kuvauksia läppärin valon kajossa tapahtuvista, pakonomaisista itsetyydytyssessioista, joissa kuljetaan yksinäisissä lakanoissa ympäri maailmaa nettikameran välityksellä.

Ammatikseen kirjoittava ja tekstipohjaisia sooloesityksiä tekevä Hallikainen on käsitellyt seksiä ja erotiikkaa myös aiemmissa teoksissaan. Ensimmäisessä romaanissaan hän päätti kaataa kerralla kaikki seksistä kirjoittamisen rajat.

– Kirja kuvaa muun muassa pakkomielteisyyttä, ja siksi olen kuvannut myös seksiä ja erotiikkaa pakkomielteisesti, kertoo Hallikainen Ylen videohaastattelussa.

Niko Hallikainen makoilee sängyssä.
Hallikainen haluaa karnevalistisesti rikkoa kirjallisuudessa usein esiintyvän porvarillisen mieskehon pintaa. – Se on älyllinen, sillä ei ole ruumiintoimintoja, se ei paskanna, eikä mällää.Silja Viitala / Yle

Hallikainen kirjoitti päähenkilöstään tieten tahtoen hahmon, jota voisi väittää seksin suhteen rajattomaksi.

Ratkaisuun on syynsä, joista osa liittyy tapaan, jolla homoseksuaalisuutta sisältäviä ja kuvaavia tekstejä julkisuudessa on usein ruodittu.

– Romaani on niin heteroseksistinen taidemuoto, että kun Pajtim Statovci tuotannossaan edes mainitsee kahden miehen välisen panemisen, on reaktio se, että onpa nyt hirveästi roisia homoseksiä tässä. Antti Holman ensimmäisestä romaanista sanottiin niin, Janne Saarakkalan romaanista sanottiin niin.

Hallikaisen mielestä heteroiden käsitys homomiehistä kirjoittamassa seksistä on pohjattoman stereotyyppinen. Sen stereotypian hän päätti viedä äärimmilleen.

– Heteroseksistisessä kulttuurissa luenta on sellaista, että homomiehet vaan nussivat koko ajan vailla järkeä ja tartuttavat hiviä. Halusin karnevalisoida sen kliseen lihallisesti, eritteellisesti ja kehon kaikkein likaisimmilla tavoilla. Kanjoni on törkyä tarkoituksella.

Kulttuuri on kuvallista, ei välttämättä pinnallista

Kanjoni on romaani seksistä ja tietystä seksikulttuurista, mutta myös haavoittuvuudesta, tarvitsemisesta, traumoista ja kyvyttömyydestä ymmärtää, miksi haluamme mitä haluamme.

Se on romaani hylätyksi tulemisen pelosta ja syvästä sisäisestä turvattomuudesta; kelpaamattomuuden tunteesta maailmassa, jossa tuijotetaan kuvia ja pintaa.

Kanjoni on myös romaani luokkaeroista. Palataan siihen tässä jutussa myöhemmin.

– Elämme huomiotaloudessa, ja sen sääntöjä pitkälle totellaan, kun etsitään seksiseuraa tai kumppania: tuo on lihaksikas, tuolla on leveät hartiat, tuo ei kiinnosta. En sanoisi, että kulttuuri on pinnallista. Se on kuvallista.

Se, mitä rakkausmarkkinoilla etsitään, mitä halutaan ja mihin suostutaan, tulee Hallikaisen mielestä usein jostain oman itsen ulkopuolelta.

– Olen itsekin himoinnut jotain, joka on konventionaalisesti hyvännäköinen ja täyttää jotkin geneeriset kriteerit. Olen katsonut kuvaa, ja miettinyt, että onpa nätti. Sitten tulee se olo, että miksi oikeastaan haluan tätä.

Oman markkina-arvon jatkuva testaus on uuvuttavaa. Sitä ei Hallikaisen mukaan tapahdu ainoastaan seksin ja rakkauden kentällä.

– Kokemukseni deittailusta on tuollainen, mutta myös työn tekemisestä ja taiteilijuudesta. Samalla tavalla kerjään rakkautta ja huomiota Koneen säätiöltä kuin joiltain miehiltä. Kun he eivät halua minua, olen varma, ettei kukaan halua.

Niko Hallikainen poseeraa.
Heteroiden suosima deittisovellus Tinder on Hallikaisen mielestä pohjimmiltaan yhtä raadollinen kuin Kanjonissa kuvattu homomiesten seksisivusto.Silja Viitala / Yle

“Koen miesten väliset suhteet kukkotappeluna”

Kanjonin miesten väliset suhteet pursuavat toksista maskuliinisuutta: vahingollisia, stereotyyppisiä käsityksiä siitä, mitä tavoiteltava miehisyys on.

Se on kovuutta, pärjäämisen ihannointia, omien tarpeiden täyttämistä toisen toiveista piittaamatta, fyysistä ylivertaisuutta, valtaa ja väkivaltaa.

– Toksinen maskuliinisuus leijailee kaiken yllä. Gay-deittikulttuurissa on paljon valtapositioita, alfa- ja beta-asetelmia. Mielestäni siitä kärsivät kaikki miehet jonkinasteisesti. Myös ne, jotka sitä myrkyllistä valtaa käyttävät.

Alistaminen ja nöyryyttäminen ovat Hallikaisen havainnon mukaan nopeasti levinneet seksuaalisista alakulttuureista valtavirtaan.

– Jos avaa minkä tahansa pornosivuston, on se sitten homo- tai heteropornoa, niin se kuhisee materiaalia, jossa alfan roolissa joku mies nöyryyttää toista osapuolta.

Kanjonin päähenkilö janoaa hetkittäin alistamista, erityisesti seksissä, eikä oikein tiedä miksi. Kun tilanne on ohi, seuraa hirveä häpeä, omien halujen täydellinen torjunta, hyi helvetti -reaktio ja sulkeutuminen, Hallikainen kuvailee.

– Kirjan kertoja on esimerkki siitä, että ihminen haluaa jotain ymmärtämättä miksi. Hämmennyksen ja itseymmärryksen rajalle meneminen on olennaista romaanissani. Orgasmi on kuin portaali, jonka läpi mennään. Siihen pisteeseen asti on tietty tunnetila, jota kiihdytetään, ja se muuttuu laukeamisen hetkellä. Halusin käsitellä sitä, onko totta se mitä halutaan, vai se hetki, kun kaikki siihenastinen muuttuu äkkikäännöksestä vastenmieliseksi. Kuka nämä halut päättää, ja olemmeko me kaikki alisteisia tietyille haluille, rooleille ja arkkityypeille?

Niko Hallikainen makoilee sängyssä.
– Jean Cocteau luokitteli kaiken kirjallisen tuotantonsa runoudeksi. Se inspiroi minua. Muotoilin Kanjonin jokaisen virkkeen runollisesti, Hallikainen sanoo.Silja Viitala / Yle

Kanjonissa ei esiinny yhtään naista tai naisoletettua. Kirjailija sanoo halunneensa rajata hahmonsa suorastaan klaustrofobisen pieneen tilaan.

– Olen kokenut miesten väliset suhteet meksikolaisena kukkotappeluna, josta vain toinen selviää hengissä. Minua kiinnostaa se, mitä maskuliinisuudelle tapahtuu homosuhteessa.

Kanjoni käsittelee myös suostumuksen puutetta. Kirjassa kohtaamiset ovat usein armottomia.

Ainakin yksi Kanjonin seksuaalisen aktin kuvauksista täyttää helposti raiskauksen tunnusmerkistön.

Vaikeneva kulttuuri

Ja nyt Niko Hallikainen esittää kovan väitteen: raiskauksellisuus on näkyvä osa homoseksin historiaa.

– Suostumuksen puute on iso feministinen kysymys, joka ei valitettavasti ole täysin saavuttanut homomiesten maailmaa.

Kulttuurinen kuorma on Hallikaisen mielestä peräisin homoseksin cruising-kulttuurista, jossa ei aina tunnusteta toisen rajojen kunnioittamista. Hän viittaa ilmiöön, jossa haetaan satunnaista, nimetöntä seksiseuraa tietyistä puistoista tai homosaunoista – tai nykyisin yhä useammin netistä.

Toimintamalli on peruja ajasta, jolloin homoseksuaalisuus oli paitsi paheksuttua, myös laitonta tai luokiteltu sairaudeksi. Salaiset, nimettömät kohtaamiset olivat monelle ainoa tapa toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan.

Jokin siitä perinteestä elää yhä, kaikista Pride-kulkueista huolimatta, Hallikainen sanoo.

– Länsimaissa kasvaneet homomiehet ovat kasvaneet häpeässä, meidät on marinoitu siinä. Kaapissa oleminen ja omasta seksuaalisuudesta vaikeneminen näkyvät yhä esimerkiksi siinä, että seksiklubeilla ja gay-saunoissa on totaalisen hiljaista.

Hallikainen kertoo törmänneensä ilmiöön myös julkisissa tiloissa kuten Yrjönkadun uimahallissa.

– Siellä saunassa joku laittaa käden reidelleni ilman lupaa. Siitä tulee samaan aikaan likainen olo ja sääli toista osapuolta kohtaan. Se toinen on kasvanut olosuhteissa, joissa ei ole voinut artikuloida omaa seksuaalisuutta mitenkään.

Hiljaisuuden vallitessa suostumusta ei kysellä, Hallikainen jatkaa. Suostumuksesta neuvottelu edellyttää sanallista kanssakäymistä.

Niko Hallikainen poseeraa.
– Seksiin liittyvien harmaiden, lihallisten alueiden käsittely voi tuottaa tosi merkityksellistä kirjallisuutta tässä hetkessä olevan ruumiillisuuden kannalta, arvelee Hallikainen.Silja Viitala / Yle

Häpeä yhdistää köyhiä ja rikkaita

Kanjonin päähenkilö ei ole Niko Hallikainen.

Jotain samaa heissä kuitenkin on; etenkin lähtökohtien niukkuudesta kumpuava haave siitä, että joku tulisi ja tempaisi mennessään johonkin hienompaan ja parempaan. Taivaalliseen, kuten Hallikainen sanoo.

Pikkupoikana Itä-Helsingissä Hallikainen unelmoi siitä, että joku Hollywood-tähti adoptoisi hänet. Vaikka hän ihaili äitiään ja muita työväenluokan sankarinaisia, siinsi haaveissa yläluokkainen elämä yltäkylläisyydessä.

Sen fantasian hän on kirjoittanut romaaniinsa.

– Toinen versio unelmasta oli se, että rakastuisin johonkin korkean statuksen julkkikseen, ja me muuttaisimme yhdessä ulkomaille johonkin luksuslukaaliin, ja urani runoilijana lähtisi käyntiin.

Hallikaiselle tuttuun Itä-Helsinkiin sijoittuvat myös Kanjonin päähenkilön kokemukset, joissa yläasteen nuoret leijonat oikaisevat kampittavat jalkansa, kun “köyhä hintti” kulkee ohi käytävällä.

– Itäkeskuksen postinumeroalueelle mahtuu koko suomalainen yhteiskunta. Kun puhutaan luokasta, siellä on merenpohjan muta ja jäävuoren huippu.

Hallikaisen kasvuvuosien ääripäitä yhdistää yksi tekijä. Se näkyy myös Kanjonissa.

– Olen tuntenut tosi rikkaita ja tosi köyhiä ihmisiä. Kokemukseni on, että niitä molempia hävettää tosi paljon. Se näkyy eri tavalla ja johtuu eri asioista, mutta häpeä on molempien keskeisin tunnetila.

Seksuaalisuus räjäytti maailman auki

Kanjonin päähenkilö tuntee kroonista huonommuutta ja lukee sen muiden katseista silloinkin, kun ne eivät ole arvottavia. Kun hän saa jotain, mistä on uneksinut, hän ei pidä itseään sen arvoisena.

Hallikainen sanoo kuvanneensa ensisijaisesti ihmistä, joka on emotionaalisesti epävakaa. Sellainen persoonallisuus voi olla, vaikka olisi syntynyt kultalusikka poikittain suussa.

Sellaisen persoonallisuuden kanssa selviytymiseen on kuitenkin kehnommat eväät, jos rakenteet ympärillä ovat hauraat. Puute aiheuttaa turvattomuutta.

Hallikaisen mielestä luokkatausta vaikuttaa kaikkeen, myös seksuaalisuuteen, omien halujen ymmärtämiseen ja omanarvontuntoon.

– Oma ensirakkauteni oli tosi rikkaasta perheestä. Siinä menevät asiat sekaisin. Toisen ihmisen lihalliseen himoamiseen sekoittuu sellaista vaihtoa, joka ei määrity vain eroottiseksi. Rakkauteen ja kiintymykseen sekoittuu myös muunlaisia haaveita ja kaipuuta, kun tulee tietystä luokasta.

Niko Hallikaisen kaulakoru.
Kanjonin päähenkilö rakastuu kiusaajaansa. – Me helposti kiihotutaan siitä, mikä meitä ahdistaa, viehätytään siitä, mitä vihataan. Kuvan kaulakoru on lahja entiseltä poikaystävältä.Silja Viitala / Yle

Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvat tai muista syistä itsensä sateenkaareviksi kokevat ihmiset ovat usein köyhiä. Se on Hallikaisen – ja monen tutkijankin mukaan seurausta rakenteellisesta väkivallasta. Toiseus syrjäyttää.

Hallikaisen omalla kohdalla asiat ovat menneet eri järjestyksessä.

Hän oli köyhä jo paljon ennen kuin hän löysi oman seksuaali-identiteettinsä. Seksuaalinen herääminen oli kokemus yltäkylläisyydestä. Seksuaalisuuden kanssa ei tarvinnut pihistellä.

– Kehosuhde on aika vaikea, kun on elänyt erilaisissa puutostiloissa. Kun sitten on seksuaalisesti täysikasvuinen, niin potentiaali uudesta maailmasta räjähtää auki: yht’äkkiä voi olla seksuaalisessa kanssakäymisessä kenen kanssa tahansa, taustaan katsomatta.

#metoo ei tavoittanut homomiehiä

Toisin kuin päähenkilönsä, Hallikainen ei tunne häpeää köyhästä taustastaan. Lisäksi hän on ylpeä ja onnellinen naisista, joiden parissa on varttunut: yksinhuoltajaäidistään, ystävistään.

– Olen todella luokkaylpeä: tulen haastavista olosuhteista, joista olen selviytynyt. Olen täysin matalapalkkaisten naisten kasvattama. Siitä tunnen, että voisin elää ilman miehiä, mutta en selviäisi ilman naisia.

Koska Hallikainen on aina elänyt naisten keskellä, oli runsaan kolmen vuoden takainen lokakuun päivä hänelle juhlan hetki. Tuolloin netti täyttyi #metoo -tunnisteista. Naiset ympäri läntistä maailmaa marssivat esiin kertomaan seksuaalisesta väkivallasta, jota he olivat kokeneet miesten taholta.

– Yhteisöllinen voima oli valtava, kun kaikki ne naiset tulivat esiin kertomaan jostain, mistä kaikki olivat tienneet mutta mistä ei ollut puhuttu.

Hallikaista suretti liikkeen nopea rajautuminen.

– Tosi nopeasti tuli suru siitä, ettei liike keskittynyt koskemaan myös miehiä, jotka ovat kokeneet väkivaltaa miesten taholta.

– Olisin toivonut, että #metoo olisi käsitellyt kaikkea seksuaalista väkivaltaa, jota tietynlaiset miehet tekevät toisille ihmisille. Totta kai hyppään takaisin jaloilleni eri tavalla kuin naisystäväni, kun joku mies kourii minua, mutta olisin halunnut olla #metoossa mukana muutenkin kuin liittolaisena. Koen itsekin suostumuksen puuttumisen ja väkivallan.

Niko Hallikainen poseeraa.
– Seksi on parhaimmillaan jaettu tila, tai voi se olla ihan omakin, jossa on mahdollista tuntea kaikenlaisia tunteita. Seksipositiivisuus on erikoinen sana, parempi voisi olla seksitietoisuus, Hallikainen pohtii.Silja Viitala / Yle

Seksin ei tarvitse olla hauskaa

Kuka tahansa, joka menee Tinderiin etsimään hellyyttä, seksiä tai syntymättömien lastensa toista vanhempaa, törmää Hallikaisen kokemuksen mukaan tähän sanapariin: hauskanpidon merkeissä.

Hauskanpito on kaikkien nettideittailun maailmassa hortoilevien tunnistama eufemismi satunnaiselle seksille. Mutta seksi, edes tai varsinkaan sattumanvarainen, ei ole aina hauskaa. Ei ainakaan Niko Hallikaisen mielestä.

Hallikainen kuvailee romaaniaan yritykseksi tuoda sävyjä keskusteluun seksistä.

– Seksi on joskus hirveän depressiivistä. Siinä voi olla kaikkea, mikä ei ole niin hauskaa. Seksi on harmaata aluetta, paikka, jossa tapahtuu siirtymiä ja jossa rikotaan pintaa.

Seksiin ja parisuhteisiin liitettävä onnellisuuden vaatimus ja olettama johtaa Hallikaisen mielestä ihmisiä harhaan.

Hänen mukaansa tapa, jolla näistä asioista puhutaan, tuntuu siltä, että yritettäisiin biohakkeroida seksistä välinettä aina vain suurempaan onnellisuuteen.

– En diggaa sitä uusliberaalia onnellisuuden hegemoniaa, jossa hyvä seksi tekee meistä onnellisempia, tasapainoisempia ja terveempiä. Näen seksin tilana, jonne voi mennä myös olemaan epätasapainoinen.

Juttua muokattu 17.1. klo 12:08: poistettu yhdestä sitaatista ylimääräinen sana "kanssa".

Juttua muokattu 18.1. klo 12:03: Täsmennetty sitaattia, joka koskee homoseksuaalisuuden kuvauksia kirjallisuudessa, sekä sitaatin johdantolausetta.

#Metoo muutti kaiken

Muunsukupuolinen esitystaiteilija Emilia Kokko: “Jotta jonkun ääni kuuluu, pitää jonkun muun olla hiljaa”

Biseksuaali, lestadiolainen, neljän lapsen isä – mutta ennen kaikkea mies: Samuel Jyrinki, 31, on esimerkki uudesta ilmiöstä

Analyysi: Seksin pitää olla vapaaehtoista, mutta miksi suostumuksen kirjaamista lakiin pidetään “elämälle vieraana”?

Lue seuraavaksi