Hyppää sisältöön

Topeliuspriset-journalistipalkinto Ylen Afrikka-toimittaja Liselott Lindströmille

Palkintoperustelujen mukaan Lindström on lisännyt tietämystä usein länsimaisessa tiedonvälityksessä sivuun jäävästä Afrikasta.

Liselott Lindström on viime vuosina raportoinut Afrikan mantereen eri valtioista. Kuvassa hän on Ugandassa. Kuva: Luke Dray

Ylen Afrikan-toimittaja Liselott Lindström saa Topeliuspriset-palkinnon, joka on suomenruotsalaisten toimittajien Vuoden journalisti- palkinto.

Lindström on viime vuosina raportoinut Afrikan mantereen eri valtioista asemapaikkanaan Nairobi, Kenia.

Freelance-toimittajana Lindström kirjoittaa myös muun muassa Hufvudstadsbladet-lehteen.

Palkintoperustelujen mukaan Lindström on asiantuntevuutensa, monipuolisuutensa ja monialaisuutensa avulla lisännyt tietämystä Afrikasta, joka on länsimaisessa tiedonvälityksessä usein epäedullisessa asemassa oleva manner.

Lindströmiä kiiteltiin kaksikielisen raportoinnin lisäksi ruohonjuuritason journalismista maissa, joihin harva journalisti on matkustanut.

Ruotsinkielinen journalistipalkinto Topeliuspriset on 7 500 euroa.

Palkinto on jaettu vuodesta 1991 lähtien. Sillä halutaan paitsi palkita tämän päivän ruotsinkielistä journalismia Suomessa, myös muistaa Zacharias Topeliuksen journalistista uraa.

Lue palkitun toimittajamme juttuja tästä:

.
.