Palokan kauppakeskuspalosta tuomio kalansavustajalle – vahingonkorvausten käsittely käräjäoikeudessa alkaa aikaisintaan kesällä

Kauppakeskusrakennus tuhoutui tulipalossa korjauskelvottomaksi.

Kuva: Niko Mannonen / Yle

Jyväskylän Palokassa kesällä 2018 tapahtuneen kauppakeskuksen tulipaloon liittyviä vahingonkorvauksia käsitellään käräjäoikeudessa aikaisintaan ensi kesänä.

Keski-Suomen käräjäoikeudesta kerrotaan, että vahingonkorvaukset tulevat ensin kirjalliseen käsittelyyn, jonka jälkeen on vuorossa istunto.

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut viime viikolla palosta rikosasioiden osalta kalansavustajan päiväsakkoihin yleisvaaran tuottamuksesta. Maksettavaa tuli miehen tuloilla noin 300 euroa. Tuomiosta kertoo Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Käräjäoikeuden mukaan mies toimi huolimattomasti ja aiheutti siten liikerakennuksen tulipalon, kun savusti kalaa savustuskärryssä liian lähellä puurakenteista kattoa.

Palon alkaessa kiinteistöissä oli kymmeniä henkilöitä. Myös viereisen kerrostalon asukkaat evakuoitiin palosta aiheutuneen sankan savunmuodostuksen vuoksi.

Tulipalo aiheutti noin kahden miljoonan euron vahingot. Liikekiinteistö paloi korjauskelvottomaksi ja rakennus on sittemmin purettu.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Tuomitun asianajaja kertoo Iltalehdelle, että he aikovat ilmoittaa tyytymättömyytensä käräjäoikeuden tuomioon.

Lue myös: